Päivä hiekkarannalla. Vesileikit, bikinit ja kännykkäkamera. On aika kohdata pelot ja möröt ja kurkata kuvasaldoa koneelta. Siitä, kun ryhdyin vierottamaan itseäni ylettömästä liikkumisesta ja lakkasin noudattamasta maksimaaliseen rasvanpolttoon tähtäävää ruokavaliota, on nyt aikaa yli kaksi kuukautta. Ja kyllähän se varmasti alkaa näkyä myös ulkomuodossa.

Olen yrittänyt suhtautua vartaloni muutoksiin lempeästi, muistuttanut itseäni siitä, että muutokset kuuluvat asiaan. Aluksi välttelin peilejä, sitten vaakaa ja lopulta ryhdyin hamstraamaan ostoskoriin löysiä vaatteita, jotten vahingossakaan bongaisi housunvyötärön puristamaa makkaraa vyötäisiltä. Silloin tällöin sitä kuitenkin erehtyy etsimään vatsalihasten kaaria peilistä, kapeinta kohtaa vyötäröstä, tunnustelemaan ihon läpi kylkiluun kaarta, tutkimaan pakaroiden ryhdikkyyttä tai niin – katselemaan rannalla otettuja bikinikuvia. Niinä itsensä arvostelun hetkinä minulla oli ennen tapana ajatella, että asia korjaantuu seuraavalla dieetillä enkä sen enempää jäänyt puuttuvaa lihaserottuvuutta murehtimaan vaan ryhdyin hommiin. Sitten kun.

Olen tehnyt viime aikoina melko paljon töitä muuttaakseni suhtautumistani vartalooni, vältellyt arvostelua ja arviointia. Sen sijaan, että suhtautuisin vartalooni fitness-harrastajan kriittisyydellä, yritän opetella suhtautumaan vartalooni naisena. Muistuttelen itseäni tämän tästä, ettei kyljessä vaeltavan verisuonen katoaminen ole asia, joka pitää korjata eikä pehmeys pakarassa ei ole ongelma, joka vaatii ylimääräisen pakaratreenin lisäämistä treenikalenteriin. Minun ei tarvitse olla kauttaaltaan kireä, pumpissa tai rasvaton ja tulevaisuuden suunnitelmatkin sisältävät toistaiseksi jotain ihan muuta kuin dieettaamista. Minä olen tässä ja nyt, tässä nahassa ja näissä kuorissa. En sitä, miltä näytän dieetin jälkeen, sitten kun. Minä en ole kilpaurheilija, en tee töitä vartalollani, en työskentele liikunnan parissa eikä minua kai enää voi laskea edes liikuntabloggaajaksi. Tärkeämpää kuin näyttää kisakoneelta, on näyttää terveeltä ja ennen kaikkea tuntea itsensä terveeksi.

Bikinikuvien katsominen isolta ruudulta pelottaa siitäkin huolimatta, että vaikka olen luopunut treeniohjelmista, lopettanut tietoisen dieettaamisen enkä ole koko kesänä jättänyt välistä ensimmäistäkään tilaisuutta syödä jäätelöä tai karkkia, ei painoni ole noussut eivätkä vaatteeni jääneet pieniksi. Kiitos fiilispohjalta tehdyn pyöräilyn ja lenkkeilyn.

Eipä muuta, kuin härkää sarvista. Klik, klik ja kuvat auki.

Kriitikon lasit päässä huomaan, on vatsaani ja takapuoleeni on ilmaantunut jonkin verran pehmeyttä, vyötärööni leveyttä eivätkä käsivarretkaan näytä enää niin jänteviltä kuin aikaisemmin. Mutta hitsinpimpulat, kun riisun nuo turhanpäiväiset lasit päästäni huomaan, että kuvissahan on varsin hyvinvoivan ja onnellisen näköinen nainen.

Suotta siis pelkäsin. On tullut aika haudata nuo lasit saman pöytälaatikon pohjalle kuin missä treenisuunnitelmanikin makaavat. Tärkeintä on fiilis.