Lomalla aika tuntui menevän nopeasti. Löysin myös kultaakin kalliimpaa vertaistukea loman aikana, vaikka muuten koitin heittää koko lapsettomuusasian taka-alalle. Kyllä se kaiken sen moskan jakaminen sellaisen kanssa joka oikeasti ymmärtää vaan auttaa! Heti tuntee itsensä vähemmän säälittäväksi.

Lomalla tuli liikuttua paljon, kiivettyä paljon mäkiä ja nähtyä upeita maisemia, oltua enimmäkseen poissa kotoa. Mieli tuulettui ja olin pitkästä aikaa optimistinen. Kelitkin olivat meidän puolellamme. Ja mainitsinko jo kuinka aika vain kului tosi nopeasti ja oli tosi kivaa?

Lomalla ajan lisäksi myös kuukautiskiertoni kiisi uutta ennätysvauhtia. Kun oma kierto on yleensä 28 päivää ja on lomaa on viikonloput mukaan laskien putkeen 30 päivää, niin kyllä sitä vähän huono tuuri saa olla, kun onnistuu loman aikana kahdet kuukautiset lusimaan kokonaan läpi? Ja nuo kuukautispäiväthän ovat tunnetusti raskautta toivovalle helppoja ja hauskoja (on sitä toivoa tai ei). Tuo normaalista lyhentynyt kierto loppulomasta alkoi sitten palauttaa maanpinnalle onnelliselta lomalta. Mitähän on taas vialla, kun kierto näin heittää? (google voisitko diagnosoida?)

No lopulta tulin siihen tulokseen, että ei kannattaisi palata lomalta. Tällä viikolla tuntuu aika suunnilleen pysähtyneen kuin seinään ja mieli on ollut maassa. Viimeiset 2,5 päivää ovat kuluneet hitaammin kuin loman ensimmäiset 2,5 viikkoa. Mies on ollut kipeänä ja toimistolle ei siksi ole viitsinyt mennä. Talossamme on julkisivuremontti ja koko töihinpaluu maanantai meni etätöissä kuunnellen lähes jatkuvaa porausta. Sen jälkeen sentään äänet ovat olleet vähän vaimeampia, mutta silti jatkuvia. Auto on huollossa (ollut ikuisuuden) ja huolto maksanut pienen IVF-hoidon verran, joten hankalampi päästä myöskään tuulettumaan. Mikään ei tunnu menevän putkeen.

Joten eihän se varmaan tulevaisuudessakaan mene. Odottavan ahdistus iskee taas. Paljon helpompi on kestää sitä, että asioita tapahtuu kuin vain sitä, että ne että tapahdu: Kehtaanko sittenkään yrittää syyskuun lopussa hoitoihin, kun se siirtyykin aiemmaksi? Minulla on siinä vielä kilpparikontrollilabrakin samoihin aikoihin. Toisaalta onko sillä väliäkään, olen jo vakuuttunut, että edes siitä lokakuun kierrosta emme mahdu hoitoihin? Ja niin sitä lähtikin pää jo laukalle: Sitten joskus, kun lopulta mahdumme hoitoihin saan varmasti hyperstimulaation ja tuoresiirtoa ei tehdä. Sitten pitääkin pitää stimulaatiokierroksen jälkeen välikierto. Sen jälkeen siirtopäivä luultavasti osuu sunnuntaille. Sen jälkeen emme varmaan taaskaan mahdu mukaan. Ainiin, kaikki tämäkin epäonni on mahdollista vain, jos edes yhtään alkiota saadaan alunperinkään, joka on tietysti mahdollista. Ja lopulta, jos siirto onnistuu se menee kesken.(Keskenmenoa pelkäsin jo ennen kuin aloitimme yrittämisen, mutta sekin on tässä vielä vahvistunut.) Keksittekö lisää hyviä pelonkohteita, jotka voisin lisätä listaan?

Tällä välin nämä meidän yrityksemme aikana ilmestyneet lapset tietysti täyttävät vähintään vuoden, ehkä kaksi ennen kuin pääsemme ensimmäiseenkään siirtoon.

Onneksi aina ajatukset eivät ole näin synkkiä ja ahdistuneita. Joinain päivinä sitä jaksaa myös olla optimisti ja unelmoida siitä, että hyvällä tuurilla jopa ensi kesänä voisi se elämä vihdoin muuttua. Mutta juuri nyt ensi kesä tuntuu olevan niin kaukana.