Suomessa on maantieteelliseen kokoon verrattuna hyvin vähän ihmisiä. Tätä aina välillä muistan luokassa havainnollistaa näyttämällä avaruudesta otettua kuvaa yöllisestä Euroopasta. Suurimmassakin kaupungissamme on lopulta aika vähän porukkaa. Keskimäärin suomalaisella on paljon tilaa ympärillään, ja on mahdollista viettää kokonaisia päiviä tapaamatta ketään, edes omia perheenjäseniä, koska jokaisella on oma huone. Terkkuja Virginia Woolfille: naisluolia ei sentään edelleenkään ole.

Taustana vielä muistutan, että olen täti-ihminen, joka on elänyt lapsiperhe-elämää pitkälti toistakymmentä vuotta sellaisissa oloissa, joissa ei kiiltokuvamaisen unelmasisustuksen ja -elämän saavuttaminen todellakaan ole ollut mikään haave, vaan lähinnä on tähdätty siihen, että edes joskus olisi kahdenkeskistä aikuisten aikaa. Arkiromantiikka kukoistaa, mutta jääköön yksityiskohdat julistamatta. Lisäksi asumme keskisuuressa kaupungissa, emmekä kovin usein käy flaneeraamassa ja muita kuikuilemassa, vaan yhdessä kulkemisilla on yleensä jokin toiminnallinen tarkoitus. En siis tiedä, pätevätkö huomioni muissa kaupungeissa. Korjatkaa, jos mielikuvani on aivan väärä.

Suomalaispariskunta lähti viikonloppumaisemanvaihtoon pohjoiseen Saksaan. Hyvin pian pariskunta kiinnitti huomiota siihen, että käyttäytyi paikallisten keskuudessa varsin kummallisesti. Vaikka ovatkin pariskunta, kävelevät jopa metrin päässä toisistaan, toinen edellä, toinen perässä. Välillä rinnakkain. Saattavat huikkailla joitain yksittäisiä sanoja toisilleen, kaurismäkeläisesti, merkkinä siitä, että ovat liikkeellä yhdessä. Metrossa menevät istumaan vastakkain, vaikka se vaikeuttaakin poistumista ruuhka-aikaan.

Suomalaispariskunta huomaa, että paikalliset pariskunnat ikään katsomatta kävelevät käsi kädessä ja istuvat metrossa aina vierekkäin. Se näyttää suomalaiseen silmään vähän hassulta. Kokeillaan ja huomataan, että osataan edelleen kävellä käsi kädessä. Metrossa suomalaisvaimo istuu kuitenkin tilan salliessa mielummin miestään vastapäätä. Suomalaismiehen hartiat ovat leveät.

Suomalaisvaimo pohtii, että erämaassa ja harvaan asutuissa kaupungeissa yksikkönä toimiminen onnistuu pidemmälläkin fyysisellä välimatkalla. Ne, jotka tänne pohjoiseen ovat aikanaan tulleet ja tänne jääneet, ovat arvostaneet tilaa ja etäisyyttä. Se meille suotakoon. Se on meidän kollektiivista kulttuuriamme. On kuitenkin ihan hyvä käydä välillä tiiviimmin asutuissa paikoissa toteamassa, että ihan hyviä olemisen tapoja on muitakin. Kyllä meillä täällä on jotain ihan erikoista.