Osien summa

13.10.2016 pamsu

Vuojoen kartanolinna

Siihen aikaan, kun laiva vielä oli nopein kulkupeli, Satakunta, tuo Suomen vilja-aitta ja luonnonvarojen aarrearkku, oli varsin näppärän matkan päässä Tukholmasta eli kaikesta kivasta, kuten Ruotsin varakkaimmista suvuista. Itämaan vanhat läänitykset järjesteltiin Venäjän vallan tultua uuteen uskoon, mutta maata omistavat suomalaiset olivat edelleen juuriltaan ruotsalaisia. Tuottoisa maaperä oli tietysti kivaa omistettavaa sikälikin, että siihen kannatti panostaa, koska suhteellisen pienellä panoksella tuotot täällä länsirannikilla moninkertaistuivat helposti, kuin Kaliforniassa ikään.

Materiaalisen vaurauden sivutuotteena onnekkaissa oloissa syntyy myös hengen kulttuuria. Vauraus sallii joutilaisuuden, joutilaisuus sallii luovuuden, ja luovuus mahdollistaa kestävään kauneuteen pyrkimisen. Siitä saa sitten nauttia niin omistava kuin työtä tekeväkin luokka.

Viime vuosisadan puolella Vuojoen kartano kyllä melkein onnistuttiin rumentamaan. Onneksi sähköntuotanto ja Euroopan Unioni rahoittivat mittavan restauraation, ja nyt työväki voi jälleen käyskenellä kartanossa ja sen pihapiirissä nautiskelemassa C.L. Engelin piirtämästä todellisuudesta. Vuojoen kartanon historia on yltäkylläinen ja yllättävä, ja sitä on hoidettu niin, että hyvinvointi on levinnyt maiden ulkopuolellekin. Kestävää kehitystä! Niihin aikoihin se tosin on kuulunut asiaan: esimerkiksi Ahlströmin ja Rosenlewin suvut ovat vastasivat pitkälti maakunnan kehittymisestä kantamalla sosiaalista vastuuta työntekijöistään ja tarjoamalla heille työn lisäksi myös virkistystä.

Kartanon suuret kellot ovat könniläisiä, mutta kuistin pylväät Italiasta ja puutarhasuunnittelu ranskalaista. Pihapiiristä löytyy myös Orangeria, joka julkisen talouden omistuksen aikaan tosin toimi kunnallisena hourulana (osattiin sitä ennenkin julkisella puolella romuttaa yhtä jos toista hienoa ja kaunista…), ja jossa valmistumisen jälkeen kasvoi ananaksia ja persikoita.

Kasvaa muuten ananaksia restauroinnin jälkeen jälleen.

Nälkä kasvaa syödessä: haluaisin kovasti tulla uudestaan syömään Vuojoelle, Emil Cedercreutzin mummolaan, mutta myöskin haluaisin paikata aukon sivistyksessäni ja käydä vihdoin tutustumassa kuvanveistäjän museoon Harjavallassa.

Avainsanat: #reissaaminen, yhteiskunta

Kulttuuri Ruoka ja juoma Matkat Suosittelen

12.10.2016 pamsu

Karheanmausteisia makeita paistoksia ja yksi myskikurpitsa

Ihan kohta pääsen asiaan, mutta ensin kerron, miten myskikurpitsa päätyi jääkaappiin.

Meillä, niinkun varmaan teilläkin, on kovasti kiinnostusta lisätä erityisesti kotimaisten kasvisten ja vihannesten käyttöä ja mahdollisesti vähentää lihaa eri muodoissaan, sekä lisäksi vältellä keinotekoisia makeutusaineita. Sitten sitä höperöiden silmiensä takia päätyy epäilemään kaikenlaista kivan epävirallisesti suunnitellun pakkauksen sisällä olevaa omanhenkiseksi, ja ostaa vahingossa vaikka Kaslinkin Sisu-jukurttirahkaa, joka kyllä sisältää proteiinia, mutta myös maltitolia, aspartaamia ja – hui – asesulfaami K:ta, joka kuulostaa jo melkein Zyklon B:ltä, ja onkin valmistettu Ruotsissa eikä Kouvolassa. Voi voi. Kyllä sitä voi ihminen tuntea itsensä petetyksi. Keinotekoisen makea makukin oli kyllä kamalampi kuin kiva purkkidesign antoi odottaa.

No niin. Oltiin puhuttu muiden muassa kurpitsoista. Mentiin ruokakauppaan. Kerttu kiikuttaa kärryyn myskikurpitsan, ja kumpikin aikuinen kuvittelee, että toiminto on toisen aikuisen hyväksymä, ja osa jonkinlaista suurta suunnitelmaa. Eipä ollut. Myskikurpitsa kulki kassan kautta ja meidän jääkaappiin, ja muutaman päivän päästä alamme kyselemään toisiltamme, että mitäs meinasit tuostakin tehdä. Lopulta tein eilen risottoa, suunnilleen tällä ohjeella mutta korvaten pastan riisillä ja heittelemällä lopuksi sekaan Härkistä. Tuli oikeinkin hyvää. Mietittiin, että muskottipähkinä olisi vielä terästänyt makua.

Ja sitten resepteihin. Kun on pimeää ja jo vähän kylmääkin, niin tekee mieli lisätä vähän potkua asioihin. Maustekaapissa on puoliksi käytetty turkinpippurirouhe. Hyvin ruokaillun juhlaviikonlopun jälkeen täytyy lisäksi tsekkailla jääkaapin sisältöä sillä silmällä. Päärynää ja homejuustoa!

Päärynä-homejuustopiirakka

pohja: 75g rasvaa * 1dl sokeria * 1 muna * 2dl vehnäjauhoa * 1tl leivinjauhetta * 1tl vanijasokeria * 1tl kanelia

täyte: 3 munaa * 250g mascarponea * 100g homejuustoa * 1dl sokeria * 2tl jauhettua inkivääriä * 1 iso päärynä

1) vaahdota pehmeä rasva ja sokeri 2) riko muna mukaan ja sekoita 3) lisää kuivat aineet ja sekoita 4) levitä taikina aika isoon, 28-senttisen piirakkavuokaan 5) sekoita kulhossa munat, juustot, sokeri ja inkivääri ja kaada seos taikinan päälle vuokaan 6) kuori ja paloittele päärynä ja asettele piirakan päälle 7) paista 200 asteessa reilu puoli tuntia

Leipuri-Veera päätti hukata turkinpippurirouheen muffinseihin, jotka teki suurin piirtein Kinuskikissan ohjeella, ja reseptiä hakiessaan totesi, että ”Kinuskikissan jutut on aina tosi hyviä”. Olin aika ylpeä, kun se osasi kuitenkin rannetuntumalla lisätä vähän maitoa, kun taikina tuntui liian jämäkältä, ja kun kyselin, että oliko ne just turkinpippurimuffinsseja, se tuhahti, että ”no ei, mut tän rouheen voi ihan hyvin silti laittaa tähän”. Paistohommat jää edelleen äidille. Samoin muutaman muffinin mahdollinen kuorruttaminen jääkaappilöytö suolalakritsituorejuusto-tomusokeri -seoksella.

Turkinpippuri-suklaamuffinssit (n. 20 kpl)

100g rasvaa * 2dl sokeria * 2 munaa * 3,5dl vehnäjauhoa * 1,5tl leivinjauhetta * 2,5rkl kaakaojauhetta * 2,5dl maitoa * 50g turkinpippurirouhetta

1) vaahdota pehmeä rasva ja sokeri 2) riko munat mukaan ja sekoita 3) lisää kuivat aineet ja sekoita 4) kaada maidot mukaan 5) lusikoi muffinssivuokiin 6) paista 225 asteessa joku vartti

Avainsanat: #tarjoilu, kestävät valinnat

Koti Ruoka ja juoma