Rokotettu

Toinen koronarokote on saatu tänään. Viimeksi tuli lievää huonovointisuutta ja päänsärkyä samana iltana. Nyt otin särkylääkkeen ihan varmuuden vuoksi.

Olo on kovin helpottunut. Nyt perheestä 3/4 on täysin rokotettu ja 1/4 saanut yhden annoksen. Vielä lomailua reilu viikko ja rokote alkaa sinä aikana jo mukavasti vaikuttaa. Sitten kelpaa mennä jo ihmisten ilmoille, maskin kanssa tosin toistaiseksi.

Se mahdollistaa tulevat muutamat syksylle varatut konsertit ja sitä voi jo varovaisesti alkaa haaveilla jopa matkustamisesta.

Tänä syksynä jatkuu sisustussuunnittelun koulutus Sisustusakatemiassa ja elokuun alusta asti käyttänyt koulupäivinä sitä tehokkaampaa maskia. Siellä ollaan samassa tilassa monta tuntia ja yhdellä rokotuksella ei ole halunnut ottaa turhia riskejä. Kaupassa käytän edelleen sitä tavallista kirurgista maskia.

Lomalta paluun jälkeen olen reilut pari viikkoa töissä ja sitten on aika jäädä vuorotteluvapaalle puoleksi vuodeksi. Saan tehtyä opinnot kunnialla loppuun ja mikä tärkeintä, saan hoitaa pientä lapsenlastani.

Erilaista syksyä ja talvea siis malttamattomana odottelen!

Hyvinvointi Oma elämä Terveys

Herkkutattimuhennos

Herkkutattimuhennos on yksi lemppariruokiani kesällä. Se sopii aivan älyttömän hyvin pihvin kaveriksi. Nyt grilliin sujahti naudan ulkofileetä maustettuna ihan kuivamausteseoksella. Mausteseos oli Burger ja ribs maustesekoitus, joka sopi vallan hyvin myös pihville.

Perkasin sienet ja pilkoin. Olivat onneksi aika puhtaita! Paistoin ne pannulla tällä kertaa voinokareen ja sipulin kera. Lisäsin pari ruokalusikallista korppujauhoja, kun muuta ei ollut mökkivarastossa tarjolla.

Nesteenä käytin pippurikermaa, mutta hyvän lopputuloksen saa myös kaurakermalla, jos haluaa tehdä maidottomana version. Suolaa laitoin teelusikallisen verran.

Helppo ja nopea pikaruoka.

Pihvejä paistoin n. 2 minuuttia puolellensa. Saavat jäädä sisältä roseeksi.

Pihvit tekivät hyvin kauppansa ja sienien kerääminen on ihanan rentouttavaa puuhaa. Metsässä samoilu ja sienien löytäminen pitkän haeskelun jälkeen on aina yhtä palkitsevaa. Ainoa riesa olivat hirvikärpäset, joita löytyi paidan alta ja hiuspohjasta 5 kpl. Inhottavia pirulaisia.

Runsaat sateet saavat nyt sienet kasvamaan! Kannattaa siis lähteä metsään kopan kanssa.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Herkkutatti

Hyvinvointi Ruoka ja juoma