Kokemuksia lumikenkäilystä

Hankin lumikengät muutamia vuosia sitten ja nyt niille on kyllä tullut käyttöä! Ostin nämä lumikengät muistaakseni Erätukusta. Mallit ovat varmaan kehittyneet näistäkin, mutta olen ollut tosi tyytyväinen. Aluksi tuntuu, että kävely on tosi kevyttä ne jalassa.. Hetken päästä kuitenkin huomaa, kuinka lihakset kipeytyvät. Aloittelen aina talven lumikenkäilyt sillä lailla varovasti. Ensimmäisellä kerralla puoli tuntia on jo ihan hyvä harjoitus. Siitä sitten aikaa ja matkaa pidentämällä saa parhaiten iloa näistä vempeleistä. Kerralla ei kannata suunnitella ihan kamalan pitkää reissua, jotta pääsee seuraavana päivänä kävelemään. Itsellä kipeytyy eniten pakarat ja nivustaipeet.

Tänä talvena on tullut hiihdettyä jo melkoisesti, joten lumikenkäily tuntui kevyemmältä, kuin muina vuosina. Pakkaslumessa kenkäily on tietysti paljon kevyempää, kun suojasäällä. Kävimme isännän kanssa viikonlopuna kenkäilemässä maakaasasulinjalla, koska siellä ei ole tiheää metsikköä. Nousimme kamalan rinteen ylös ihan umpihangessa, mutta takaisin päin oli sitten helppo tulla valmista polkua pitkin.. Hyvin pääsi ylämäkeen nousemaan, kengissä on hyvä pito. Näillä pystyy menemään kyllä ihan missä hangessa vaan, on kyllä tosi hauskaa hommaa!

Meidän kengät on tämän näköiset tapaukset. Tuon kantapään saa lukittua raudan avulla myös alhaalle. En halua itse lukita tuota kantapäätä alas. Kävely on paljon helpompaa ja köykäisempää silloin, kun kantapään saa nousemaan luonnollisesti. Pohjassa on lyhyet, mutta tukevat jääpiikit ja ylämäen nouseminen onnistuu, kun kärjessä oleva rauta pureutuu hankeen. Siteet on näissä mielestäni vähän heppoiset, mutta ovat ainakin vielä kestäneet käyttöä.

Bild på TSL 227 Camo XL -lumikengät

Katselin, että Skandinavian Outdoorilla on hyviä lumikenkiä myynnissä. Sellaiset liukulumikengät kiinnoistaisivat kokeilla joskus. Alamäkeen pääsisi hyvin liukumaan.. Nämä tavalliset eivät siinä pärjää, pito on hyvä. Kerran  oli koira mukana lumikenkäilemässä ja tietysti hihnassa. Kävelin eteenpäin umpihangessa ja koira näki jotain kiinnostavaa sillä saurauksella, että lensin mahalleni hankeen sen nykäisyn voimasta. Oli hyvä pito ja huono tasapaino siinä kohtaa..

Tästä klikkaamalla noihin lumikenkiin:

https://adtr.co/3GFxOH

Tässä on joku uutuus, näillä voi jopa juosta?!

Mullistava lumikenkäuutuus: kuin talvirenkaan ja urheilukengän yhdistelmä.

Jos tavalliset lumikengät tuntuvat liian teknisiltä tai raskailta, tässä ratkaisu tilanteeseen. Crescent Moon -lumikengät ovat kauttaaltaan EVA-vaahtoa eli samaa ainetta jota käytetään mm. lenkkikenkien välipohjassa.

Rakenne on joustava ja kevyt ja kävely vaivatonta. Keveyden ansiosta voit myös juosta. Pohjan nastoitus antaa pitoa liukkailla alustoilla ilman tarvetta järeille jääraudoille.

  • Kaksi erilaista EVA-vaahtoa: hallittu jousto ja tukevuus
  • Yksinkertaiset hihnasiteet
  • Sopivat kengille kooltaan 37 – 47
  • Maailman ainoa täysin hiljainen lumikenkämalli
  • Suositellaan max. 90 kg käyttäjille

Tuotteen materiaalit ovat kierrätettävissä tarpeen vaatiessa.

20db196e-f683-440a-afbb-ad505e948049https://adtr.co/LbVY5G

t?a=1237724887&as=1528542417&t=1&tk=1&i=1

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta

Pakkassäätä ja epäonnea ruokatilauksen kanssa

Pakkanen ja rikkoutunut lasipurkki sisältöineeen ei ole mikään paras yhdistelmä.

Viime perjantaina olin tilannut kotiin ruokaostokset Citymarketista, kuten monena muunakin viikkona. Olen ollut hyvin tyytyväinen palveluun ja tuotteisiin. Se säästää ihan hirmuisesti aikaa, vaivaa ja rahaa. Ruokaostosten tilaaminen kotisohvalta kotiovelle on niin ihanan helppoa. Saa ihan rauhassa miettiä kotona, että mitä tarvitaan ja hintojen vertailu on myös paljon helpompaa.

Kunnes viime perjantaina tulivat viikon ruoka-ostokset jälleen kotiovelle. Kirjaimellisesti.

Laatikot oli väärin koottu kaupassa ja yhden pohja petti siinä ulkorappusilla. Tuossa nimenomaisessa laatikossa oli tietysti lasiset purkit. Majoneesi ja kurkkusalaatti hajosivat rappuselle ulko-oven eteen. Yritimme siivota paperilla enimmät pois, mutta -17 asteen pakkasessa kaikki jäätyi kiinni salaman nopeudella. Roudasimme sisälle muut laatikossa olleet tavarat ja ne pääsivät pesun jälkeen omille paikoilleen. Rappusella oli pystyssä syväjäässä  ainakin miljoona terävää lasinsirpaletta.

Siinä sitten raaavittiin päätämme, että miten ihmeessä saadaan laatasta lasinsirut irti. Meillä on kuitenkin kaksi koiraa, joita pitää viedä lenkille. Ensin kokeilin ottaa ämpäriin tulikuumaa vettä ja yritin sulattaa rätin kanssa sirpaleita irti jäästä. Se ei tuottanut tulosta, koska kuumakin vesi jäätyi hetkessä uudeksi kerrokseksi vanhojen päälle.

Sitten ajattelin sulattaa jäätä hiustenkuivaajalla. Virittelin jatkojohdon ja aloin puhaltaa. Ilma oli kuitenkin niin kylmää, että föönistä tuleva ilma ei sulattanut jäätä lainkaan.

Isäntä toi avuksi kuumailmapuhaltimen. Aloin jo pelätä, että laatat irtoavat. Puhaltelin varovasti pienen alueen kerrallaan ja samalla kuivasin sulaneen veden paperilla. Veden mukana lähtivät myös sirpaleet. Tässä hommassa meni melkein tunti, koska sain sulatettua 5 cm alueen kerrallaan.. -17 asteen pakkasessa oli kyllä näpit jäässä.

Citymarket lupasi korvata kuljetusmaksun 9,90€ ja laatikoiden kulut. Yhteensä korvauksia saatiin 11 euroa. Vaadin myös siivoustarvikkeita, mutta niitä ei luvattu laittaa. Rahat tulivat tilille seuraavan viikon keskiviikkona, mutta rikkoontunutta kurkkusalaattia ja  majoneesia ei ole vieläkään korvattu. Kuski sanoi, että ne tulevat maanantain lähetysten yhteydessä. Eipä näkynyt. Laitoin palautteen heidän asiakaspalveluunsa, mutta sieltä ei ole vielä vastattu.

Olisi mielestäni ollut kohtullista, että he olisivat laittaneet esimerkiksi siivoustarvikkeita lohdutukseksi tai vaikka suklaarasian. Edes jotain. Toivottavasti palautteeni käsitellään ja heillä on jatkossa edes jonkinlaista tilannetajua.

Viikonloppu pääsi kuitenkin alkamaan ja ihania pakkassäitä on luvassa enemmänkin. Puhelin saa täyttyä rauhassa kauniista ulkoilukuvista!

Koti Oma elämä