Kotaprojekti osa 7/ Melkein valmista

Kombikodan rakentaminen oli hetken aikaa seisahduksissa, mutta nyt saimme kaikki ulkotyöt valmiiksi. On luvattu jatkossa epävakaista säätä, joten sisätyöt ovat enemmänkin kuin tervetulleita!

Sisällä on lattia melkein valmis. Jatkossa se käsitellään Osmo – kelonvärisellä öljyvahalla.

Seuraavassa vaiheessa tehdään loppuun lattiat, rakennetaan kodan ja varaston väliseinä sekä varaston katto. Asennetaan lopuksi vielä tulisija ja penkit.

Varaston puoli

Olenkin jo sisustusihmisenä kantanut ihanat pastelliset räsymatot sisään, kuten kuvasta huomaa.. Niitä voi käyttää ensin tikkaiden alla, että ei tule lattiaan naarmuja.

En malttaisi odottaa kodan valmistumista, olen käynyt siellä istumassa lattialla monet kerrat jo.

Kotaamme tuli vakioiden kolmen ikkunan lisäksi neljäs ikkuna. Halusimme kodasta mahdollisimman valoisan. Varaston puolelle ei tule muuta ikkunaa, kuin ovessa oleva. Laitamme kohtaan valot aurinkosähköllä ja seinustoille muutaman ulkovalon pihapiiriä valaisemaan. Täällä on syksyllä niin pimeää, että ei näe nenänpäätä pidemmälle. Siitä tulikin mieleen hauska juttu.. Isäntä lähti kerran yöllä vessaan, kun matkailuautomme oli ihan siinä vessan vieressä parkissa. (Mökkiä ei siis silloin vielä ollut) Hän ei nimittäin meinannut silloin löytää takaisin autoon. Hän etsi isoa autoa käsikopelolla ja kun auto löytyi, niin ovi ei meinannut millään löytyä sen kyljestä. Ihmettelinkin autossa, että mitä kummaa ulkona tapahtuu, kun hän taputteli auton kylkiä ovea etsiessään. Tästä viisastuneena otimme jatkossa taskulampun mukaan tai nakkasimme auton ulkovalon päälle.

Halusimme Kombikodan ovet vastakkaisille seinille. Ikkunat laitoimme kaikki kodan puolelle.

Kotaan vielä palatakseni, siitä tulee todella kaunis ja erittäin tarpeellinen tässä epävakaisessa säässä!

Koti Piha ja puutarha

DIY kätevä seinähylly

Helpon hyllykön teko oli ajankohtaista silloin, kun aloimme suunnitella mökille kiinteitä hyllyratkaisuja. Kaikki valmiit hyllyt olivat väärän kokoisia, koska halusimme vähän jykevämmän hyllyn painavammillekin tavaroille. Pikku mökin pikkiriikkisen varastohuoneen hylly saa nimittäin toimia keittiötavaroiden, kirjojen, hygieniatarvikkeiden yms. säilytyspaikkana.

Yritin etsiä kunnollista ohjetta tällaiselle hyllylle, joka olisi lisäksi yksinkertainen toteutettava. Sitten löysin Meillä kotona lehden nettisivuilta tee-se-itse-hyllykön simppelin ohjeen. Se mikä parasta, tällaisen hyllykön saa tehtyä juuri niistä tarvikkeista, mitä meiltä sattui löytymään hirsitoimittajan ylijäämäkasasta.

Tällaisen hyllyn voi tehdä isompana tai pienempänä sen voi suunnitella ulos seinänvierustalle tai sisälle. Ainoa pointti on se, että se pitää kiinnittää tukevasti seinään.

Teimme ensin ohjeen mukaan ns. tikapuut. Hyllyt sujahtivat sitten mukavasti tikapuiden etu ja takapuolella olevien puolien väliin. Eli hyllyt eivät ole missään kiinteästi, vaan ne voi vaikka ottaa pois niin halutessaan.

Hyllyn ohje:

http://www.meillakotona.fi/tee-itse/nikkarointi/tee-itse-hyllykko

Meidän hyllystä tuli tosi jykevä. Se ei notku eikä nitku. Pintakäsittelin hyllyn samalla maalilla, kuin mökin sisäseinät. Hylly on tosi kovalla käytöllä, mutta sen hyllyt voi irrottaa ja vaikka maalata uudelleen myöhemmin.

Meidän hyllyn mitat

Jos olisin ollut ostamassa maalia tätä varten, olisin voinut ostaa esim. pastellia vaaleanpunaista, turkoosia ja keltaista. Kaikki hyllyt sitten eri väreillä ja itse tikapuukehikko valkoisella. Miten ihana siitä olikaan tullut!

Toivottavasti joku sai tästä inspiraatiota oman hyllyn tekoon!

Koti DIY