Maalaustaidetta

Sisustussuunnittelun opinnot ovat lopussa ja on ollut aikaa keskittyä taiteen tekemiseen. Pitkän tauon jälkeen se on ollut ihanaa! Kerron nyt vähän jotain jokaisesta taulusta. Ajattelin, että laitan nämä myös myyntiin myöhemmin. Varauksia toki otetaan vastaan…

En ole juurikaan myynyt taidettani. Kaikki teokset ovat menneet yleensä lahjana eteenpäin ja jokunen on päätynyt ikuisuuslainaan. Eli saa pitää niin kauan, kun haluaa. Tämä ei ole kovinkaan kannattavaa liiketoimintaa, koska sellaiseen ajattelin tämän taitoni valjastaa. Se käy myös hyvin yhteen sisustussuunnitteluosaamisen kanssa, koska voin helposti tehdä tilaan sopivan teoksen.

Nämä kaikki taulut on maalattu tavalliselle maalauspohjalle, mutta jatkossa valikomastani voi valita myös turve-akustiikkalevylle tehdyn taideteoksen. Myös tilaustöitä otetaan vastaan, silloin voi toivoa tiettyjä värisävyjä ja juuri oikean kokoisen taulun kyseiseen tilaan.

Ensimmäiseksi esittelen pienen 30 x 24 kokoisen taulun Lehdet. Tässä teoksessa olen tehnyt kiviefektimaalilla kivan karkean struktuurin, olen lisännyt beigeen myös kultahippua. Valokuvassa tämä efekti ei pääse oikeuksiinsa. Oikeassa valaistuksessa lehtien rakenne tulee erityisen hauskasti näkyviin!

Tein toisen taulun samalla kivieffektimaalilla, mutta se on hieman isompi 40×40. Pyörre- taulun hauskuus on sen kohokuvio! Se on myös edukseen hyvässä valossa, jotta sen pinnan muodot tulevat paremmin esiin.

Jos käyt kurkkaan instassa @irinanblogi, niin sieltä löytyy reelsistä molemmat taulut kuvattuna. Pääsee paremmin jyvälle tästä efektistä! Kannattaa kurkata!!

Tähän väliin taulu ja lipasto, josta inspiroiduin taulua tehdessä. Koko 40×40.

En ole pitkään aikaan tehnyt mitään poirung-tekniikalla. Hain siihen liittyen tarvikkeita ja aloin sotkea. Sitä se todellakin on.. Tähän tähtisumuun tuli kivasti noita kuplia, enemmän olisin saanut tehosteaineilla, mutta en periaatteestakaan niitä ala käyttää. Mielestäni tehosteaineiden käyttö on liian helppoa. Taiteeni pitää olla sellaista, että se on tehty ilman kemiallista reaktiota. Kemiallinen reaktio saa aikaan hienoja kuvioita, mutta ne kuviot eivät ole silloin taiteilijan itsensä tekemiä. Lisäksi nämä apuaineet voivat olla myrkyllisiä, kuten silikoni, joka on hengitettynä vaarallista. En halua sitä taiteeseeni mukaan, Käytän ainoastaan vesiliukoisia värejä. Eivät nekään mitään terveyspommeja ole, mutta näillä mennään..

Tähtisumu 40 x 40

Suurin teokseni on Enkeli. Se on kooltaan 60×50. Miksi Enkeli? Jos katsot oikein tarkkaan alapuolella olevan taulun vasenta alanurkkaa, näet siellä enkelin. Se tuli jo aika alkuvaiheessa ja sain sen onneksi säilytettyä taulussa kaatamatta sitä ulos reunalta. Aikamoinen työmaa olikin… Valokuva ei taas ole ihan edukseen, mutta vasemmassa reunassa näkyy ikäänkuin revontulia. Ne näyttävät valokuvassa himmeämmiltä, kuin todellisuudessa. Enkelin alapuolelta löysin myöhemmin toisenkin hahmon, joka tuntuu heilauttavan kättään ylös. Taulussa on ilmeisesti tapahtumassa jotain suurta?

Hempeänvaaleat pikkutaulut 25×25 on suunniteltu pareiksi. Ne on tehty täysin samoilla väreillä ja sointuvat yhteen. Toki niitä voi käyttää myös yksinään. Taulujen nimet ovat Jäätelö 1 ja Jäätelö 2. Itselleni tulee mieleen kuuman kesäpäivän sulattama jäätelöannos lautasella. Minttua, suklaata ja masikkaa.. Hieman kinuskikastiketta. Näistä tauluista tulee kesäinen olo ja jäätelö alkaa maistua suussa…

Suorakaiteen malliset  pienehköt taulut päättävät tämän sarjan. Väreily on 30×24 kokoinen teos. Se tuo mieleen sen, kun on veden alla ja katsoo ylöspäin. Pinnan yläpuolella ovat asiat heijastuvat veden alle erilaisina väreinä. Tykkään kovin tämän rakenteesta ja värin soljumisesta. Tässä taulussa tapahtuu. Siitä löytää joka kerta jotain uutta.

Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä.. Saman kokoinen 30×24 kokoinen pikkutaulu Valaat. Kuka muu näkee valaat pyrstöineen kisailemassa? Taulussa on käytetty samaa värimaailmaa, mutta värit on jakautettu erilailla. Niistä on tehty suurempia kokonaisuuksia. Olen tähänkin vallan viehättynyt…

Kannattaa tosiaan laittaa viestiä instagramin kautta, jos olet kiinnostunut tauluista!

@irinanblogi

Koti Sisustus

Mitä vuosi 2022 tuo tullessaan?

On vierähtänyt tovi siitä, kun viimeksi kirjoittelin blogin puolelle. Muutoksen tuulia on luvassa tälle vuodelle. Saan sisustussuunnittelun opinnot loppuun tammikuussa. Ja viimeaikoina on liki kaikki vapaa-aika mennyt projektityöni parissa sekä Sketchup ohjelmaa pyöritellessä ja opetellessa sen toimintoja. Tämän ohessa olen kartuttanut omaa materiaalipankkia sisustussuunnittelun osalta ja tehnyt siihen liittyviä taustatöitä. Vuorotteluvapaa loppuu maaliskuulla ja olen ollut hieman epätietoinen siitä, että voinko tänä aikana ryhtyä kevytyrittäjäksi. En ole sitä uskaltanut vielä tehdä, koska vuorotteluvapaalla ei saa tehdä ns. oikeita ja tuottavia töitä.

Kevytyrittäjäksi?

Olen nyt vakaasti kallistumassa  OP-kevytyrittäjyyteen. Se sopisi kaikkein parhaiten tähän elämäntilanteeseen. Toivon saavani päätyöni ohella myös sisustustöitä tehtäväksi ja siihen tämä kevytyrittäjyys sopisi oikein mainiosti. Meillä ei ole ollut perheessä kukaan yrittäjänä, joten on pitänyt kalastella vinkkejä ystäviltä. Ne ovatkin olleet kullanarvoisia.

Mitä ohjelmaa käytän projekteihini?

Olen myös herätellyt henkiin lastenkirjaa, johon on ollut jo pidempään kuvitus valmiina. Olen koostanut nyt kuvat ja alkanut kirjoittaa niihin tarinaa. Tarina on ollut kyllä valmiina, vaikkakin sisäänrakennettuna kuvissa. Nyt vaan runosuoni sykkimään… Olen tehnyt tätä kirjaa ilmaisohjelmalla Canva. Olen oikein tykästynyt siihen, koska sillä voi tehdä monenlaisia asioita. Alla kollaasi muutamasta kirjan kuvasta.

Sieltä löytyy myös valmiita CV pohjia, joita ollaan nuorison kanssa täytetty työnhakua varten.

Kollaasit ja inspiraatio

Olen koostanut kaikki keskiviikkokollaasit Canvalla ja tehnyt myös oman logon. Se on todella näppärä ohjelma. Logoa en tänne julkaise, myöhemin se näkyy muissa yhteyksissä.

Lataan tänne myös nuo tekemäni kollaasit. Tuon inspiraatiokuvan olen ottanut aina itse, myös nuo sipuli ja avokadokuvat, joista tämä ajatus lähti…

Tämä kuva on otettu mökillä iltanuotiolla.

En ole vielä tänä vuonna laittanut yhtään keskiviikkokollaasia, mutta ylihuomenna tämä asia korjaantuu. On ollut niin paljon kaikenlaista muuta tekemistä, että siihen ei ole ollut valitettavasti aikaa.. Kollaasit on mielestäni kivoja, joten mielelläni sitä puuhastelua jatkan. Julkaisen enemmän instan puolella nykyään. Blogin kohtalo on vielä vähän epäselvä. Ehkä sekin selkiytyy tämän vuoden aikana.

Isokarin majakalla törmäsin ihanaan kreikkalaishenkiseen soutuveneeseen ja siitä tämä ajatus sitten lähti!

Käyn koirien kanssa paljon metsässä. Näinä tautiaikoina metsä on sellainen ihana voimanlähde. Kuva on otettu koiralenkillä. Olen ihan fiiliksissä aina kaikista kivistä,sammaleista ja jäkälistä.Tämä rauhallinen vihreä saa ainakin oman sieluni rauhoittumaan.

Punasipulia kuoriessani jäin katselemaan sen ihania sävyjä. Hempeä romantikko sisälläni heräsi ja teki tämän kollaasin silmät sipulista kosteina.

Nektariinissa on myös hauskoja sävyjä. Piti malttaa kuvata tämä herkullinen hedelmä ennen kollaasin väkertämistä..

Avokadon värimaailma on maanläheinen ja rauhallinen. Ravintorikas hedelmä antaa täyteläisen värimaailman.

Olin jälleen ulkona koirien kanssa, ja huomasin kauniita aronian marjoja. Kuvaa oli vaikea ottaa, kun koirat tempoilivat hihnassa hyvien hajujen perässä. Onnekseni yksi kuvista oli tarpeeksi tarkka. Pienellä muokkauksella sain siitä vielä ihanamman. Kylmää ja puuterista myös tässä kollaasissa.

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä kuva jälleen Isokarin majakalta. Olen vallan viehättynyt sen puuterisen utuisesta värimaailmasta.

Tämän vuoden kollaasit saavat seurakseen jotain fantasiamaailmasta. Katsotaan, mitä tuleman pitää…

Koti Sisustus Oma elämä Hyvä olo