Ostin lipaston yhdeltä tuttavalta. Se oli hienosti kääritty muovikelmuun, samanlaiseen, kuin matkalaukut voi kääriä matkan ajaksi. Lipastossa oli pöytäpinnassa hieman kolhuja, mutta myyjä vakuutti sen olevan muuten hyvässä kunnossa. Asiaa en itse päässyt tarkistamaan, koska lipasto tosiaan oli muovikääreessä. Siitä puuttui muutama metallikoriste, mutta ne olivat myyjän mukaan tallessa lipaston laatikossa. No, lipasto seisoi varastossamme vajaan vuoden ennenkuin ehdin ottaa sen tarkempaan syyniin kunnostusta varten.

Raahasin lipaston entisöintikurssille tiistaina ja purin kaikki kääreet sen ympäriltä. Kääreiden alta paljastui hieman huonommassa kunnossa oleva pöytälevy, kuin olin ajatellut. Lipasto oli mahonkia, mutta pöytälevyn päällä oli viilua. Viilussa oli parissa kohtaa reikä ja pintaan oli ilmeisesti tumpattu muutaman kerran tupakka, koska siinä oli selvät palojäljet. Kaikki lipaston jalat heiluivat ja yksi vedin oli hukassa. Hyvin alkoi. Maksoin tästä ”hyväkuntoisesta lipastosta”huikeat 50 €, koska luulin, että siitä selviää vain pienellä kiillottelulla. Omaa tyhmyyttä, kun en tarkistanut, vaan luotin myyjän sanaan. Plääh.

Tarinan opetus: Älä osta sikaa säkissä.

Kapsuttelin siklillä pöytälevyn lakasta puhtaaksi ja hioin karkealla ja hienolla santapaperilla. Tuo joutsensikli on ehdottoman hyvä tässä hommassa. Sen voi kaiken lisäksi terottaa.

Putsailin lipaston sivut teräsvillalla, koska niissä lakka oli melko hyvässä kunnossa.

Joku onneton oli jossain vaiheessa kiillottanut laatikoiden pintoja jollain silikonipohjaisella kiillokkeella, joten niissä oli epämääräinen kiiltävä kelmu päällä ja niissä oli kaiken lisäksi jotain vaaleita roiskeita.

Hinkasin laatikot teräsvillalla ja sain niistä hieman paremman näköiset. Katsotaan nyt, että kuinka lakkaus sujuu vai meneekö kaikki pieleen tuon silikonin takia.

Ens kerralla hommat jatkuu..