Ollaan tyttären kanssa käytetty hyväksemme viileämpiä aamuja ja tehty lenkkimme heti amusta. Siinä missä itse tarvitsen pitkälti tyhjän vatsan juoksua varten, tyttären taas tarvitsee syödä hieman ennen lenkkejä tai puhti ei riitä edes pariin sataan metriin. Testattiin meinaa ja lähdettiin lenkille ennen aamupalaa. Päädyttiin puistoon kun ei siitä juoksusta mitään tullut. Jatkossa siis tytölle aamupala ja vasta sen jälkeen juoksemaan, itse joudun sitten odottelemaan tyhjällä vatsalla puolille päivin saakka, kun on yhteinen ruokahetki. 🙂 

Ollaan ystävien ja perheen kesken mietitty tuota lenkkeilyä, ja kuinka loistavasti se pitää pikkuneidin virkeänä ja auttaa jaksamaan (ja tietty vaikuttaa uniin). Että esimerkiksi neiti ei väsähdäkään parin tunnin puistoreissusta, vaan jaksaa edelleen jatkaa sitten vaikka kahvilan kautta kauppaan ja on edelleen kotiin päästyä vielä hyväntuulinen, sen sijaan että kiukuttelisi väsymystään. Rattaita ei tarvitse raahata joka paikkaan, kun neiti kävelee vallan hyvin itsekin (tämähän se on huippujuttu minusta, joka vihaan niitä rattaita tämän ikäisen kanssa. Jostain syystä ihan raivostun kun joudun siihen tilanteeseen, missä tytär juoksee menemään ja minun pitää pysytellä rattaiden kanssa perässä), ja jos väsähtää, ei sylissäkään tarvitse voimia kerätä kuin lyhyitä hetkiä. 
Kerran meillä irtosi osa pyörän lastenistuimesta kun olimme palaamassa kaupasta kohti kotia (n. 3km matka). Silloin mietin kauppakassit kädessä pyörää talutellessa ja tyttären hölkätessä vieressä, että onneks tämä sattui juuri tämän lapsen kanssa. Että onneksi tytär jaksaa ja jopa tykkää kulkea ihan itse.