Mehustelua
Jo unohtunut tuoksumuisto aktivoitui eräänä torstaisena elokuun iltana. Lupauduin mehunkeittäjäksi lapsuudenkotiin, joten matkasin työpäivän jälkeen maalle ja laitoin mehustaja-kaiman porisemaan. Säilöntärituaalit tuntuvat joka vuosi aina vaan paremmilta.
Muistoja ei laukaissut pelkästään se herukoiden tuoksu, vaan myös kaasuhella, joka nostettiin ulos keittopuuhia varten.
Pesin vanhat mehupullot, jotka äiti oli laittanut kuumaan veteen likoamaan, jotta bakteerit heräisivät. Tällaista tietoa ei luetakaan kirjoista. Huolellisen pesun jälkeen kääräisin pullot sanomalehteen ja laitoin sata-asteiseen uuniin. Muisto numero kaksi aktivoitui, kun nostelin kuumia, painomusteentuoksuisia pulloja uunista.
Mehu-Liisaan (meillä tosiaan on Liisa eikä Maija, mikä ilostutti minua lapsena erityisesti) laitoin punaherukkaa ja sokeria vuoron perään ja sitten odotteltiin.
Sitten alkoi tapahtua. En ole ikinä ennen tehnyt pullotusoperaatiota yksin. Punainen eliksiiri pulppusi letkusta höyryävän kuumana. Olin aivan yhtä innoissani kuin 20 vuotta sitten. Onneksi hoviohjeistajani toiminut äiti muistutti, että ensimmäinen pullo kaadetaan takaisin marjojen joukkoon, näin saadaan tasalaatuisempaa lopputuotetta.
Kolmen maijallisen ja aika monen pullotetun litran jälkeen alkoi iskeä hämärä ja väsymys. Maaginen kuu nousi kylän ylle.
Kuvat otti Lauri.