Demokraattinen arkipasta
Nyt kun blogipastahässäkkä on hiukan laantunut, uskallan minäkin iskeä eetteriin oman arjen pelastajani, hernespagetin. Mitä blogipastaan tulee, kyllä, sitä on kokeiltu. Hyväähän se oli, muttei mielestäni hypensä arvoista. Henkilökohtainen mieltymykseni ei ole yhdistää pastaa ja avocadoa toisiinsa, mielestäni nuo lempeät raaka-aineet vähän syövät toisiaan. Kilo suolaa ja juustoa toki auttavat asiaa, mutta sittenkin jäin odottamaan sitä jotain. (Toki olen valmis antamaan uuden mahdollisuuden blogipastalle koska vaan, jos joku tarjoaa jumalaista versiotaan minulle.)
Tämä ruoka ei kaipaa hypetystä, mutta ansaitsee kunniamaininnan helppona ja hyvänä arkiruokana. Hernespagetti nimittäin pelasti muinoin monta opiskelijan kaapissani-ei-ole-mitään-syötävää–päivää. Joskus öitäkin. Ainekset ovat yksinkertaiset – ja mikä parasta – sieltä ruokahyllyn edullisimmasta ja simppeleimmästä päästä. Ei hankalia ollako-raaka-vai-eikö-olla–avocadoja tai viiden euron juustopaloja. Parempaan versioon voi toki ripotella päälle vaikkapa parmesaania tai pecorinoa, mutta väitän syöneeni hernespagettia useimmiten ilman mitään juustoa.
Hernespagetti
kahdelle
n. 200 g (täysjyvä)spagettia
1 pss eli 200 g pakasteherneitä
2 kynttä valkosipulia
2-3 rkl pestoa
kourallinen auringonkukansiemeniä
loraus oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
1. Laita spagetti kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaan. Noin kolme minuuttia ennen kypsymistä nosta levyn lämpötila täysille ja heitä jäiset herneet pastan kanssa kiehumaan.
2. Paahda auringonkukansiemenet pannulla. Lisää hiukan suolaa.
3. Kun pasta on kypsää, huuhtele se ja herneet nopeasti lävikössä, ja laita takaisin kattilaan.
4. Purista valkosipulinkynnet kattilaan ja sekoita ne sekä pesto, auringonkukansiemenet ja loraus öljyä pastaan. Lisää maltillisesti suolaa ja pippuria.
Puolet ruuan hohdosta saattaa piillä siinä nostalgiaverhossa, joka hyvää vauhtia kuroutuu kaiken opiskeluaikaan liittyvän ylle. Mutta maistui se silti vieläkin, myös eväsrasiasta seuraavana päivänä.
Just tällainen simppeli arkipasta on ihan parasta! Hypetys sikseen 🙂
Huh! On mennyt aivan ohi tällainen ilmiö kuin ”blogipasta”. Mutta kansansivistyinpä vähän tämänkin postauksen myötä.
Yksinkertaiset maut taitavat tuoda pastalle sitä todellista oikeutta. Ainakin Italiassa: mitä yksinkertaisempaa, sen parempaa. 🙂
Resepti näyttää hyvältä, voisin ehkä kokeilla gluteenittoman pastan kanssa ja kokeilla sitä tonnikalaa joukossa 🙂