Keittomyyteille kyytiä, osa 2: Kesäkeitto

lah_5260.jpg

Syksyllä päätin antaa mahdollisuuden borsch-keitolle, ja reseptin menestys oli ilahduttava. Taas ollaan keittoennakkoluulojen äärellä, ja näen siellä jo nenien nyrpistyvän, kun mainitsen sanan kesäkeitto. Minäkin nyrpistelin kesäkeitolle aikani, kunnes eräänä helteisenä kesäpäivänä, joitakin vuosia sitten, kaarroin pyörällä uimareissun jälkeen nälkäisenä vanhempieni verannalle kesäkeittokattilan ääreen. Voi pojat, miten hyvältä kesäkeitto silloin maistui! Tuona hetkenä ymmärsin vältelleeni kyseistä kausiruokaa aivan turhaan, inhotuksen syy lienee piillyt suurkeittiöiden pakastevihanneskesäkeitoissa ja kesäkeiton huonossa maineessa.

Positiivisen keittokokemukseni jälkeen olen hyvällä halulla nauttinut äidin makoisaa keittoa useamman kerran kesässä. Jo aikoja sitten päätin itsekin kokeilla keitosta, mutta vasta tänään marssin torille ja nakkasin kassiin perunat, porkkanat, kukkakaalin, herneet ja sipulia. Sitten vaan pilkkomaan!

lah_5250.jpglah_5253.jpg

Olen tässä samalla pohtinut, miksi kesäkeitosta on tullut koko kansan inhokkiruoka, tai miksi se on sellaisen maineessa. Muistan vuosia sitten Hesarin Nyt-liitteessä olleen kesäkeittojutun, jossa Mysi Lahtinen teki makoisan kesäkeiton. Toimittaja tykkäsi keitosta, mutta nosti esiin pointin, että keitossa on niin paljon kermaa ja voita, ettei se enää ole kovin kevyt kesäruoka. Kesäkeiton pointti on mielestäni tuoreuden lisäksi myös terveellisyydessä. Tähänkin versioon tulee kyllä kermaa ja voita, mutta molempia kovin maltillisesti.

lah_5255.jpg

 

Kesäkeitto

Tarvitset:
2 l vettä
3-4 porkkanaa
6-8 pientä perunaa
1-2 kesäsipulia
pieni kukkakaali
pari kourallista herneitä
2 dl ruokakermaa
1-2 rkl voita
(reilusti) suolaa

Suurustukseen:
1 dl vettä
2 rkl vehnäjauhoja

1. Laita vesi kiehumaan ja lisää siihen suolaa.
2. Paloittele perunat ja porkkanat ja lisää ne kiehuvaan veteen. Paloittele sitten kukkakaali ja lisää se veteen. Anna kiehua hetken ennen kuin hienonnat sipulin ja lisäät sen.
3. Suurusta keitto sekoittamalla 2 rkl vehnäjauhoja 1 dl:aan vettä. Sekoita jauhot kylmään veteen niin, ettei se paakkuunnu. Lisää seos kiehuvaan keittoon koko ajan hämmentäen. Jos perunat ovat jauhoisia, suurustaminen ei ole välttämätöntä.
4. Lisää herneet ja kerma sekä voi, ja tarkista maku. Halutessasi voit silputa keiton päälle vaikkapa persiljaa tai pinaattia.

lah_5264.jpg

Millaista siitä sitten tuli? No hyvää, vaikka itse sanonkin. Muita koemaistajia ei nyt raadissa ollut, mutta kyllä tätä kehtaisi tarjota. Suolaa saa keitossa olla reilusti. Ja luulenpa, että huomenna se on vielä parempaa. Niin ja, olen varma, että suurin mahdollinen kesäkeittomoka on keittää soppa ei-tuoreista vihanneksista. Siksi se on kesäkeittoa!

Kommentit (10)
  1. Itse ajattelin tehä tällä samalla reseptillä mutta maitoon!

  2. Kesäkeitto on yks mun lempiruoka, joskaan en ole itse IKINÄ tehnyt sitä. Kiitos loistavasta reseptistä, voi olla että suuntaankin nyt kauppaan hakemaan tarvikkeita!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *