Hyvää ja kaunista, kiitos!
Joskus turnausväsymys iskee myös keittiössä. Monen viikon innokkaan kokkailun jälkeen tuli täydellinen väsähdys, ja viime päivinä olenkin ajanut suuhuni lähinnä voileipiä ja noutoruokaa.
Iittalan Iik!-päivät kuitenkin aiheuttivat akuutin tarpeen ruuanlaittoon. Ruuan kauneus on minulle miltei yhtä tärkeää kuin maku, joten olen melkoinen astiakuolaaja. Valkoinen 24h on astiastoni perusta, sillä näille valkeille laakeille astioille aseteltuna kaikki ruoka näyttää aika hyvältä. Keittiönkaappien ikuisesta ahtaudesta johtuen teen kuitenkin vain hyvin harkittuja astiaostoksia. Nämäkin siniset 24h-avecit tajusin haluavani vasta sitten, kun ne olivat jo poistuneet tuotannosta joskus vuosia sitten.
Mutta sitten erivärisiä aveceja alkoi tiputella kaiken maailman löytö- ja hulluillepäiville. Ensin hankin kuusi pientä vihreää (kun sinisiä ei ollut) ja nyt kaksi sinistä pastalautasta. Sinisiä on ehkä pakko hakea pari lisää, sillä näissä yhdistyvät viehkolla tavalla pohjoismainen funktionalismi, idän mosaiikkimaisuus ja välimerellinen väritys.
Ja kun kerran ruokaa tehdään, tehdään se kunnolla, hyviksi havaituista raaka-aineista. Tuorepastalle haudutin kermaisen suppilovahverokastikkeen (selvästi tämän syksyn suosikkiruokani), asettelin sen rucola—basilika-pedille ja päälle siivutin parmesaania ja paahdoin pinjansiemeniä. Mustapippurirouhauksen kruunaama ateria ei näyttänyt pahalta, eikä kyllä maistunutkaan. Ehkä herkuinta evästä, mitä ihminen voi puolessa tunnissa laittaa.
Vuosi sitten kekkasin kokeilla suippokaalia. Kääräisin sisään täytteet ja oho, se toimi! Rapsakka kaali tosin rikkoutui käsissä helposti, mutta kaalin maku ei tökkinyt. Sitten jossain vaiheessa siirryin jäävuorisalaattiin, jota yleensä laitoin tortillan sisälle. Mitä vielä, tämä vihreä kuori toimi entistä paremmin!
