Hyvettä kerrakseen

Eräänä kevättalvena vuosia sitten tunsin oloni yksinäiseksi. Parhaimmat ystäväni olivat kaikonneet suurempiin kaupunkeihin tai erilaisiin elämäntilanteisiin. Päätin perustaa ompelukerhon, jossa aluksi kurinalaisesti noudatettiin teemanmukaista toimintaa.

paniikkikeittiossa-700px-omppu.jpg

Vaan vuosien saatossa kerhosta on sukeutunut jotain hyvin erityistä, muuta kuin pelkkä harrastus. Ihmisiä on tullut ja mennyt, mutta ydinryhmäksi on muodostunut joukko varsin ihania nuoria naisia. Eilen kokoonnuimme kotoilemaan, vähän flunssaisina, väsyneinä – ja hysteerisesti nauravina.

Iltapalaksi laitettiin yhdessä herkullista päärynäistä ja brie-juustoista salaattia, lankkuleipää ja omenahyvettä erään kerholaisen kotipuutarhan omenoista. Valokuvauksen yleensä hoitava asuintoverini oli muualla, joten räpsintä jäi vähemmälle.

paniikkikeittiossa-700px-omppuhyveuuniin.jpg

Omenahyve tehtiin tällä kertaa sopimaan myös keliaakikolle. Siitä tuli hieman liian makeaa, joten olkaa tarkkana sen siirapin kanssa!

 

Pähkinäinen omenahyve

Einehet:
5-10 omenaa
75 grammaa voita
3/4 dl siirappia
ripaus muskottia
1 tl kanelia
1 tl vanilijasokeria
ripaus kaardemummaa
100 g pähkinöitä ja/tai manteleita
2 rkl tummaa ruokosokeria

Valmistus:
1. Viipaloi omenat ja asettele ne kauniisti vuoan pohjalle.
2. Rouhi pähkinät veitsellä leivinlaudan päällä.
3. Sulata voi. Lisää sulaneeseen voihin siirappi, pähkinärouhe ja mausteet.
4. Paista 200-asteisessa uunissa 20 minuuttia, jonka jälkeen ripottele ruokosokeri pinnalle.  Paista vielä ainakin 10 minuuttia tai niin kauan, että omenaviipaleet ovat kypsyneet.

Tarjoile vanilijajäätelön tai -kastikkeen kera.

paniikkikeittiossa-700px-omppuhyve.jpg
 

Suhteet Ruoka ja juoma Ystävät ja perhe DIY

Kultakausi

Joka vuosi innostun sienestämisestä aivan liian myöhään. Niin kuin viime vuonna: kykin itsenäisyyspäivänä metsikössä ja yritin epätoivoisesti nyppiä riitteen alta kohmeisia suppilovahveroita. Onneksi minulla on lähisukulaisia, jotka tajuavat nämä jutut ajoissa. Luokseni siis taas kerran purjehti pari litraa moitteettomia kotimetsän suppiksia.

paniikkikeittiossa-700px-2336.jpg

paniikkikeittiossa-700px-2337.jpg

Osasta tein kastiketta kalan lisukkeeksi ja loput käytin pannulla sipulin kera pakastamista varten.

Täyteläinen ja pehmeä sienikastike on yksinkertainen ja helppo – mutta vaatii riittävän haudutusajan.

Sienikastike suppilovahveroista

Tarvitset:
0,5 litraa tuoreita suppilovahveroita (pakastettettuja tai kuivattuja vähemmän)
1 pieni sipuli
1 dl kermaa
mustapippuria
suolaa
nokare voita

Näin valmistat:
1. Kuullota sipuli öljytilkassa kattilan pohjalla.
2. Lisää sekaan hienonnetut sienet ja anna nesteen höyrystyä hetki. Sekoittele.
3. Lisää kerma. Anna hiljalleen kiehua niin kauan, että suuri osa nesteestä on haihtunut ja seos on paksua.
4. Lisää pippuri, suola ja nokare voita. Anna hautua jälkilämmöllä muutaman minuutin ajan.

paniikkikeittiossa-700px-2258.jpg

Tämä sienikastike tarjoiltiin ihanan makean kesäkurpitsan ja viikonlopulta yli jääneen uunilohen lisukkeena.
 

Suhteet Ruoka ja juoma Ystävät ja perhe