Pastéis de Lisbé

Kesän ykkösherkku löytyi vahingossa, suuta polttava vanilijaleivos ihon polttavasta kaupungista. Lissabonin Pastéis de Belém, luostarin leivonnainen suoraan taivaasta.

belemissa.

Näitä herkkuja saa Belémin nimellä vain Lissabonin Belémistä. Resepti on salainen – mutta melkoisen yksinkertainen: vanilijakreemiä lehtitaikinakuoressa. Toki näitä herkkuja saa myös muualta Portugalista, mutta silloin ne kantavat nimeä Pastéis de Nata, koska Belémit ovat patentoituja.

Käytännöllisenä ihmisenä (ja kulttuurihistorian oppineena) viehättää minua myös leivonnaisen syntyhistoria. Hieronymiteksen luostarissa Belémissä tärkättiin niin paljon, että kananmunankeltuaisista tuli ongelma. Niinpä niistä kehiteltiin leivos. 

Belémissä maitokahvilla istuskellessa totesin, että kyllähän näitä itsekin pystyisi tekemään. Palattuamme kotiin ryhdyin tuumasta toimeen. Hain valmiita lehtitaikinalevyjä kaupasta (tässä kohtaa todella kannattaa oikaista, tietävät kaikki, jotka ovat joskus yrittäneet saada lehtitaikinaa tehtyä itse). Sitten hiukan googlailin ja tadaa, leivoksista tuli lähes esikuviensa veroisia!

 

Belemit

12 kappaletta

Pohjat:
6 lehtitaikinalevyä (jokaisesta levystä tulee juomalasilla kaksi ympyrää)

Täyte:
2 rkl perunajauhoja
1,5 rkl vanilijasokeria
2 dl maitoa
2 dl kermaa
1 dl sokeria
3 keltuaista
pikkiriikksien kanelia

1. Ota lehtitaikinat sulamaan. Irrota ne toisistaan ja asettele leivinlaudalle tai voipaperin päälle.

2. Aloita täytteen tekeminen. Sekoita ensin perunajauhot ja vanilijasokeri kylmään maitoon, ettei tule paakkuja. Laita maito sitten kattilan pohjalle, perään keltuaiset, kerma ja sokeri. Sekoita tasaiseksi ja kuumenna niin, että kiehahtaa. Ota kattila pois levyltä ja sekoita. Tässä vaiheessa on hyvä lisätä ripaus kanelia – mutta vain pieni ripaus.

3. Kun täyte jäähtyy, ovat taikinat jo sulaneet. Voitele 12-koloinen muffinsivuoka kevyesti voilla tai öljyllä, jotta leivokset irtoavat paremmin – voilla saa myös kauniimman väripinnan. Ota taikinasta ympyröitä, niiden ei tarvitse täyttää koko vuokaa.

4. Jaa täyte taikinoiden päälle. Yritä saada pinnasta tasainen – täyte kuplii uunissa, mutta epätasaisuudet jäävät helposti näkyviin.

5. Paista 200 asteessa keskitasossa n. 10-15 minuuttia, kunnes täyte on saanut hiukan väriä. Kun leivokset tulevat uunista, voi ylipursunutta täytettä varovasti siloitella lastalla.

6. Ripottele syömävaiheessa leivosten päälle kanelia ja tomusokeria. Nauti mieluiten kuumana.

belem1.

 

Näitä onkin rahdattu pitkin kesää piknikeille ja kahvikesteille, viemisiksi mökeille ja juhliin. Maistuneet ovat, sillä leivoslaatikoista ovat hävinneet myös ne vähän kurttuisemmat yksilöt.

 

Ps. Ylijääneistä valkuaisista teen tietenkin marenkia. Siitä myöhemmin!

Koti Ruoka ja juoma DIY

Kinuskia hämmentämässä

Käykö teille koskaan niin, että kun sulatatte sokeria kattilassa, alkaa hämmenysvälineenä toimiva nuolija lyhetä?

kinuskifail.jpg

Ei tullut kinuskikastiketta, tuli tiskiä ja entinen nuolija, joka suli muodottomaksi massaksi.  Toinen satsi onnistui jo paremmin. Ohje on yksinkertainen, mutta hämää helppoudellaan. Ole tarkkana kuuman sokerin kanssa!

 

kinuski1.jpg

Kinuskikastike

(4 annosta)

n. 1½ dl sokeria
n. 1 dl kermaa

 

1. Kaada sokeri kattilaan ja kuumenna. Sekoittele rauhallisesti koko ajan. Sokeri paakkuuntuu sulaessaan, mutta muuttuu pian juoksevaksi. Sekoitusvälineeksi sopii vaikkapa lusikka.

2. Kun sokeri on sulanut, vähennä lämpöä ja lisää kerma hiljalleen koko ajan sekoittaen. Kannattaa kaataa kerma kattilan pohjalle sokerittomaan kohtaan – muuten massa paakkuuntuu helposti. Kastike kiehahtaa hiukan, mutta tasoittuu vinhammin sekoitettaessa.

Valmiin kastikkeen voi kaataa kuumana jäätelön tai marjojen päälle. Säilyy myös jääkaapissa melko notkeana.

Erityisesti suositan vaniljajäätelö + mustikka + kinuskikastike -komboa kera espresson.

kinuskikahvi.jpg

(kuvasta puuttuu: mustikka)

Puheenaiheet Ruoka ja juoma DIY Höpsöä