Nupusta asiaa
No niin.
Sen kummempia selittelemättä, nyt on aika. Sadonkorjuu ja sisäelämä, mitäs sitä parempia syitä tarvitsee paluuseen.
Tiedättekö mitään kauniimpaa raaka-ainetta kuin latva-artisokka? Itse en keksi kovin montaa. Sitä paitsi artisokka ei ole pelkästään kaunis, se on myös mielettömän hienon makuinen. Jotkut ruuat tekevät kipeää leukaperissäni, ja artisokka on yksi niistä. Epäilen, että syynä on sylkirauhasten yliaktivoituminen. Vaikka artisokka on ehdotonta herkkuruokaani, teen sitä kovin harvoin, en edes joka vuosi. Jotenkin se tuntuu aina kovin työläältä valmistaa (ei ole) ja syödä (on vähän, mutta hyvällä tavalla). Lisäksi olen joskus ostanut huonon artisokan: eteläeurooppalaiset tuontiartisokat kun eivät aina selviä kuljetuksesta priimatavarana.
Viime viikolla luin Hesarin artisokkareseptien lomasta, että Lindrothin puutarha kasvattaa artisokkaa Suomessa, vieläpä kotikaupungissani. Marssin seuraavana päivänä Turun torille ja siellähän niitä oli. Kaksi artisokan kukkaa maksoi alle kaksi euroa, joten ylellisyysherkulla ei ole hintaa nimeksikään. Toki nämä suomalaiset artisokat ovat italialaisia sukulaisiaan pienempiä, mutta olivat alkupalana täydellisen kokoisia. Jälleen kerran, mikä onni onkaan olla turkulainen!
Miten sitä artisokkaa sitten valmistetaan ja syödään? Artisokasta leikataan pois varren pää ja terälehdistä kovat huiput. Sakset ovat tähän parturointiin oiva väline. Näitä pienikokoisia artisokkia keitin 20 minuuttia, isommat saavat kiehua puolisen tuntia. Artisokka on kypsä, kun lehdet irtoavat kukinnosta kevyesti vetämällä. Keittämisen jälkeen artisokkia on hyvä valuttaa hetki lävikössä.
Syöminen onkin sitten sormiruokailua parhaimmillaan. Terälehdet irrotellaan kukinnosta yksitellen ja vedetään hampaiden lävitse, jolloin hedelmäliha irtoaa. Tätä ennen ne dipataan yleensä kastikkeeseen. Itse suosin perinteistä oliiviöljy-balsamico-komboa, mutta dippivaihtoehtoja on muitakin, vaikkapa valkosipuliaioli tai sitruunavoi. Kun terälehdet on syöty, on jäljellä vielä herkullisin osa, artisokan sydän. Sydän syödään haarukalla ja veitsellä kastikkeen – vaikkapa pelkän voin tai oliiviöljyn kera.
Artisokan rinnalle löysin Alkon uutuusvalikoimasta puolikkaan pullon venetsialaista pinot grigio -rypäleen valkoviiniä. Artisokan kanssa suositellaan usein rieslingejä, mutta tämäkin lempeän raikas viini oli oiva valinta.
Ja vielä vinkiksi: torikauppias kertoi, että nyt näiden kotimaisten artisokkien satokausi on parhaimmiltaan. Niitä siis on saatavilla vielä ainakin pari viikkoa!
