Sinappia Ruokatorstain tapaan

Eilisiltana palasin lomareissulta ja tänään leväytin onnellisena vapaaherrana päivän Hesarin eteeni. Ruokatorstaissa oli kuin tilauksesta ohje juhannuksen hot dog -kestityksiin: currysinappi! En ole enää aikoihin saksinut kiinnostavia ohjeita talteen, sillä reseptileikkeet jäävät yleensä pyörimään jääkaapin oveen tai keittokirjan väliin. Nyt tein poikkeuksen, sillä olen jo pitkään etsinyt hyvää ei-ihan-tavanomaista sinappireseptiä.
lah_5245_0.jpg
lah_5214.jpg

Curryn lisäksi tykkään reseptissä siitä, että sinapinsiemenet paahdetaan. Paahteisuus tuo sinappiin veikeän maun – sopinee soijanakkihodareidenkin kanssa. Muutoin resepti on juuri niin simppeli kuin sinappiresepti voi olla: ainekset sekoitetaan keskenään ja kiehautetaan. Täytyy vain muistaa sekoittaa kuivat aineet tasaiseksi ennen veden lisäämistä, jottei sinappiin tule paakkuja.

lah_5223.jpg
lah_5227.jpg
lah_5243.jpg

Sinappitehtailun lomassa, lomamoodiin asettuneena testasin Alkon uutuus- Vinho Verdeä, joka oli ilahduttava uusi tuttavuus. Portugalilainen Verde on suosikkikesäviinini, mutta valikoimat Suomessa ovat surullisen rajalliset.

lah_5242.jpg

Kommentit (1)
  1. Kiitos, hyvää on°

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *