Sunnuntai levyllä

Olen useaan otteeseen katsonut ystävien Faceobook-kuvapäivityksiä, joissa keskiössä on ollut uuden rantaravintolan lankkuleivät. Pizzaksikin sellaista voisi kai kutsua.

Ja taas eilisiltana oli yksi sellainen kuva. Lankkuleipähimoni oli saatava tyydytetyksi. Nostelin jääkaapista esiin jämäpurkit artisokkaa ja aurinkokuivattuja tomaatteja, eilistä tomaattihummusta, mozzarellaköntsän ja kalakeitosta yli jääneet tuoreet pinaatit.

Säädin uunin 250 asteeseen ja jätin tällä kertaa tahallani pellin uuniin kuumenemaan.

paniikkikeittiossa-700px-9656.jpg

Taikinasta tein vähän kuidukkaamaan, laitoin kolmanneksen ruisjauhoa ja loput hiivaleipävehnäjauhoa. Rasvaksi lirautin artisokkapurkista marinadiaöljyä, antamaan makua ja vähentämään hukkaan menevää ruokaa.

Kaulitsin taikinan ihan ohueksi. Sivelin päälle hummustahnaa, sitten palottelin artisokat ja aurinkokuivatut tomaatit (tässä kohtaa kaipasin kirsikkatomaatteja, mutta minkäs teet sunnuntai-iltana kello yhdeksän). Ohuet revityt mozzarellasiivut vielä viimeistelyksi päälle, ja sitten leivinpaperin siirto kuumalle pellille.

paniikkikeittiossa-700px-9657.jpg

Ei se ollutkaan niin hankalaa, miltä aluksi tuntui.

paniikkikeittiossa-700px-9669.jpg

Krossipitsa valmistui uunissa nopeasti. Valmiin, rapeakuorisen pizzan päälle pesin babypinaattia ja paahdoin pinjansiemeniä.

paniikkikeittiossa-700px-9674.jpg

Ei hassumpaa. Ei ollenkaan. Herkullista, suorastaan.

Kommentit (2)
  1. Oi, mahtavaa! Onnistuiko?

  2. Ah, nyt tiedän mitä meillä syödään tänään 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *