Pure mua

Näen jo kohteen,minne olen kävelemässä. Askel on humalan verran rento ja fiilis illasta hyvä. Kulautan loput juomastani,heitän tölkin roskiin samalla kävellessäni keskustan poikki. Autoja on paljon liikkeellä, joten on oltava tarkkana suojatien ylityksessä. Näen auton tulevan oikealta,mutta samalla hiljentävän ja pysähtyvän. Hymyilen ja nostan kättä kiitoksen merkiksi ja kipitän korkkareillani yli suojatien. Kuski nostaa kättä ja hymyilee.

Baarissa saa poltella sisällä,joten tupakan tuttu tuoksu kantautuu nenääni. Alabaarissa on hyvin väkeä,mutta en jää siihen. Pääsen ilmaiseksi  sisään kortilla, jonka omistan. Jätän takin narikkaan ja lähden kulkemaan kierrerappusia ylös, joka vie yökerhoon. Suuntaan vessaan kuitenkin ihan ensin tsekkaamaan itseni.

Olen pukenut tänään mustat saappaat,mustat pillihousut,mustan hopeisen topin ja sen päälle mustan pitsiliivin. Hiukseni on mustanruskeat ja edessä vaaleaa raitaa. Vessasta ulospäästyäni menen suoraan eteenpäin ja puolelle, jossa soitetaan vanhaa hyvää musiikkia. Katselen baaritiskille ja ihmisiä on runsaasti jonottamassa tiskillä omia juomiaan.Fiilis on hyvä. Näen jo muutamia tuttuja kauempana ja heilautan kättä heille tervehdyksen merkiksi. Kävelen edelleen eteenpäin ja käännyn oikealle. Valitsen paikan,mihin menen jonottamaan juomatilaustani. Otan paikkani tiskiltä ja jään odottamaan,että baarimikko tulee vähitellen lähemmäksi. Yhtäkkiä huomaan, että oikealla puolellani on mies,joka nojaa tiskiin ja katsoo minua.

Käännän päätäni ja katson oikealle. Katson niihin vihreisiin silmiin,jotka ovat lempeät minulle. Hymyilet. Hymyilen sinulle aavistamatta seuraavaa. Hymyilet edelleen ja sanot mulle: Moi,ooksä saanu tilattua vielä? ”Emmä vielä,mä ootan viel, sanon ja jään katsomaan sua. Baarimikko kysyy seuraavaksi tilaustani,kerron sen hänelle ja herrasmiehenä maksat juomani sekä omasi. Siinä sä oot mun vieressä tiskillä ja nyt tiedän kuka olet. Maksamisen jälkeen luot muhun katseen uudelleen, joka on rauhallinen,mutta kiinnostava. ”Mä oon … ” ja ojennat kätesi. ”Mä oon…”

Olemme tiskillä jonkun aikaa juttelemassa ja silmäilemme toisiamme. Juon juomaani aina välillä, koska suutani kuivaa jostain syystä. Sitten kysyt,mennäänkö istumaan? Otat mua kädestä kiinni, johdatat mua ihmisten väleistä istumaan seinän vierellä kulkevaan penkkiriviin. Ilmeeni kävellessäni on just se perinteinen WTF?!,hyvällä lailla. Istun viereesi ja käännyt hieman muhun päin.Puhumme lisää kaikenlaista ja saat mut nauramaan. Säkin naurat. Katsot mua silmiin ja katson sua takaisin. Sitten lasket kätesi reidelleni. Kuin salama olisi minut lävistänyt, niin sähköiseltä kosketuksesi tuntuu.Käännyn hieman sinuunpäin ja niin käännyt sinäkin.

Sitten jotain tapahtuu ja huomaan kuinka tulet mua lähemmäksi ja suutelet. Huulesi tuntuvat pehmeältä, maistut hieman tupakalle ja siniselle jenkille. Minulta häviää kaikki muu ympäriltä ja tuntuu kuin olisin kanssasi kahdestaan tässä hetkessä. Muistan edelleen mikä kappale soi silloin,kun tämä kaikki tapahtui. Huulesi tuntuvat ihanalta ja voi kuinka tämä on ihana hetki,mitä nyt koen. Ajattelen samalla, kuinka minulle voi tapahtua tämä kaikki.. Saan heti kiinni sinusta,toisin sanoen, pääsen jyvälle siitä, mitä kielelläsi teet tai miten haluat suudella minua tänään tässä hetkessä.

Otat varovasti mun lantiosta kiinni ja ymmärrän heti,että haluat nousevan sun syliin istumaan hajareisin. Musiikki pauhaa ja tunnelma on sähköinen. Nousen vierestäsi ja istuudun syliisi sinuunpäin hajareisin. Vaihdamme suudelmia ja käteni liikkuvat harteiltasi alas käsiisi kiinni. Kokeilet pyllyäni koskettamalla sitä molemmilla käsilläsi.Sen jälkeen puristat persettäni. Se tuntuu ihanalta ja kutkuttavalta.

En tiedä, kuinka kauan olemme siinä,mutta kauan…Hetken huuma on niin voimakas,että ajantaju katoaa,kun olemme siinä. Näytät hyvältä ja niin sanot minunkin näyttävän. Se hetki,mitä kanssasi koen on jotain maagista. Tunnen itseni prinsessaksi kanssasi..

Kuitenkin kello alkaa olla niin paljon,että päätämme lähteä. Menemme portaita alas kohti narikalle ja lähdet saattamaan minua kotiin. Kävelemme lumisateessa käsikädessä ja saavumme kotini ulko-ovelle. En tuu koskaan unohtamaan sitä,miten mua katsoit ja mitä sä mulle puhuit..Suutelemme vielä ja sanoin, että nähdään vielä. Ja niinhän me nähtiinkin…

Suhteet Runot, novellit ja kirjoittaminen

Kirje vuodelle 2020

 

Teksti lainattu Hidasta elämää sivulta.Tämä vuosi hyvä aloittaa kiittämällä viime vuotta, mitä se mulle opetti,kaikessa raakuudessaan..

Kiitos vuosi 2020 kun olet kuljettanut meitä jälleen eteenpäin. Kiitos kun olet näyttänyt elämän yllätyksellisyyden ja tuonut näkyväksi meidän ihmisten ainutlaatuisen kyvyn sopeutua silloin kun asiat menevät toisin kuin olemme suunnitelleet.

Kiitos vuosi 2020 kun olet muistuttanut meitä hengittämisen merkityksestä. Saamme hengittää sisään uutta ja puhaltaa ulos vanhaa. Kun hengitämme, elämä virtaa meissä.

Kiitos vuosi 2020 kun olet auttanut meitä hidastamaan. Nyt meidän on helpompi nähdä ympärillämme kaikki se arvokas mikä helposti unohtuu kiireen ja hälyn keskellä.

Kiitos vuosi 2020 kun olet vienyt meidät lähemmäksi luontoa. Nyt ymmärrämme, että olemme osa äiti maata ja se ohjaa meitä muuttamaan tapojamme niin että voimme luoda maapallon, jossa ihmiset ja luonto elävät tasapainossa.

Kiitos vuosi 2020 ihmisistä ympärillämme. Miten arvokasta onkaan kohdata toinen ihminen livenä, siis elävänä, jakamassa ja hengittämässä samaa yhteistä tilaa.

Kiitos vuosi 2020 kun olet auttanut meitä arvostamaan kotia. Tänä vuonna olemme voineet kokea kodin merkityksen vahvemmin kuin koskaan. Kiitos koti kun tarjoat meille turvallisuutta ja rauhaa.

Kiitos vuosi 2020 kun olet osoittanut miten merkityksellistä on taide, musiikki, kirjat, valokuvat, tanssi ja elokuvat. Aisteja ruokkivien sisältöjen voima tuo värit arkeemme ja auttaa meitä haastavien aikojen yli.

Kiitos vuosi 2020 kun teet tilaa kaikelle uudelle mitä vuosi 2021 on meille valmistellut. Emme unohda sinua koskaan vuosi 2020. Kiitos kun opetit meille paljon ja samalla kuiskasit korvaamme ”kaikki on hyvin riippumatta siitä miten kaikki on”.

 

Suhteet Runot, novellit ja kirjoittaminen