Miten säästöliekkini voi?
Kerroin aiemmassa postauksessani parhaat vinkkini säästöliekin selättämiseen. Olen aloittanut oman tieni kohti hyvinvointia marraskuussa 2015, kun minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta. Tyroksiini-lääkityksestä huolimatta olotilani ei kohentunut riittävästi, joten hakeuduin valmennukseen, jossa keskityttiin syömiseni korjaamiseen. Keväällä 2016 aloitin säännöllisen kuntosalitreenamisen 2 kertaa viikossa. Kun treenit alkoivat kulkea, kävin Syömishäiriöklinikalla käsittelemässä suhdettani ruokaan ja normalisoimaan ruokavaliotani sellaiseen suuntaan, että voin noudattaa sitä koko loppuelämäni. Kaiken tämän tavoitteena oli parantaa aineenvaihduntani siihen suuntaan, että kehoni hakeutuisi biologiseen painoonsa enkä joutuisi enää koskaan laihduttamaan. Miten sitten voin tällä hetkellä aineenvaihduntani kanssa?
- Ruoka maistuu ja minulla on säännöllisesti nälkä. Kun aloitin taipaleeni, säännöllinen syöminen oli pakottamista, aamupala herätti lähinnä hilpeyttä ja elämä oli yhtä taistelua makeanhimon ja yltiöterveellisen (ton-päätteisen) ruokavalion välillä. Nyt minulle tulee aamuisin nälkä jo matkalla töihin, ymmärrän normaalin syöminen ja epäterveen syömisen välisen eron enkä kärsi juurikaan makeanhimosta. Minulle tulee säännöllisesti nälkä ja osaan syödä itseni kylläiseksi ilman ahmimista. Nautin myös oikeasti syömistäni herkuista.
- Treenit maistuvat – vaihtelevasti. Treeneihin lähteminen tuntuu aina vähän ikävältä (olisi niin paljon kivempi vaan köllötellä sohvalla), mutta pääsääntöisesti treenien jälkeen on ihan positiivinen olo. Olen voinut jättää treenilaturit pois. Jo tavallinen ruokavalio lataa minut treeneihin. Tulokseni kasvavat tasaisesti ja saan treeneissä onnistumisen tunteita. Olen oppinut keskittymään enemmän omaan suoritukseeni kuin muiden mielipiteisiin vatsamakkaroistani (rehellisesti: kuinka montaa oikeasti kiinnostaa jonkun muun ulkonäkö salilla?).
- Mielialani on positiivinen. Vaikka välillä on liian aikaisia herätyksiä työmatkalle ja huonosti nukuttuja öitä, mielialani on pääsääntöisesti aina positiivinen. Päätin kesällä treeneissä, että en voi ikinä saavuttaa mitään, jos aina hoen itselleni, että en voi onnistua. Positiivisella ajattelulla myös minun elämästäni tulee helpompaa ja stressittömämpää. Mikä taas nostaa mielialaani. Kyllä minullakin on niitä aamuja, kun nukun pommiin, koira pissaa sisälle ja juutun aamuruuhkaan myöhästyen asiakaspalaverista, mutta koettelemukset tuntuvat aivan erilaiselta, jos sanon itselleni lempeästi ”tällaista tämä elämä joskus on” silittäen itseäni ja samalla kuitenkin nauttien siitä, että sain nukkua kerrankin viikolla pitkään, minulla on maailman ihanin koira, mahdollisuus ajaa hienolla autolla ja työ sekä kivoja asiakkaita – eivät mitään itsestäänselvyyksiä!
- Painoni on alkanut siirtyä hitaaseen laskusuuntaan. Käyn vaa’alla vain korkeintaan kerran viikossa ja aina aamuisin vasta vessakäynnin jälkeen. Pyrin siihen, ettei vaa’an lukema vaikuta tunteisiini millään tavalla. Enhän tällä hetkellä voi vaikuttaa sen lukemaan, joten painon putoaminen ei ole mikään saavutus. Nestevaihtelut eivät minua kiinnosta. Toimin painostani huolimatta aina samalla tavalla kuunnellen kehoani ja noudattaen periaatteita säästöliekin hoidossa.
Suunta on siis erinomainen! Tavoitteena minulla on vielä saada löydettyä ilo lähteä kuntosalille, monipuolistettua liikuntaani sekä helpotettua itseeni kohdistuvaa kritiikkiä. Lisäksi tietysti toivon, että lihasmassani kasvaa ja ulkomuotoni muuttuu lihaksikkaammaksi ja myös painollisesti vähän lähemmäksi sitä itselleni miellyttävämpää painoa. Koen vierauden tunteita kehoani kohtaan painon nousun vuoksi, mutta toki ymmärrän senkin, että tämä painosekoiluni teinistä asti tuskin mahdollistaa enää mitään painoindeksin alaosaan pääsemistä. Eikä tarvitsekaan, sillä jo nyt voin paremmin kuin koskaan silloin ollessani laihimmillani.
***
Lue myös aiemmat kirjoitukseni säästöliekistä: