Hups, ei ole ihan tämä viikottainen päiväkirjan pito pitänyt! Alkoi tuntua tylsältä kirjoitella samaa pahoinvointikuviota (joka ei muuten vielä ollut loppunut…) kun samanaikaisesti ne aivan ekojen viikkojen epävarmuuden alkoivat hälvetä. Joten itseasiassa tähän postaukseen sisältyy kaksi aikaharppausta: edellisestä 9. raskausviikon postauksesta tähän 13. raskausviikon postauksen tapahtunut aikaharppaus, ja sitten vielä tähän nt-ultraan liittyvä aikaharppaus.

Menin nimittäin nt-ultraan päivänä 12+1, mutta tulin sieltä pois päivänä 12+4. Ei siis suuren suurta eroa ilmennyt ultrassa, mutta palasimme ultran seurauksena laskettuun aikaan, jonka olin itse laskenut ennen neuvolakäyntiä. Olin kuullut, että monesti tälläistä pientä heittoa ei neuvolakorttiin korjata, mutta minulle vaihdettiin tämän myötä uusi laskettu aika.

Jääräpäinen, aktiivinen pieni

Oli muuten jännittävää mennä ultraan. Vaikka olin oireista johtuen ollut aika luottavaisin mielin raskauden jatkumiseen, niin silti hiipi huoli puseroon: jospa siellä onkin ihan hiljaa oleva pieni ja kotiin lähdetään surussa? Onneksi niin ei käynyt, vaan vastassa oli tosi aktiivinen, reipas pieni koheltaja.

Nt-ultrassa toivotaan, että mittauksia päästään tekemään ja rakenteita tarkastelemaan suoraan sivuprofiilista. Meidän pikkuheppu katsoi suuren osan ajasta kohti meitä ja ultraava kätilö saikin törkkiä pientä ultralaitteella ihan urakalla, että sai hänet kääntymään. Huonosta asennosta huolimatta tyyppi heilui hirmuista tahtia menemään pitkin poikin. Aivan loppuminuuteilla saatiin vielä se oikeaoppinen näkymä, ja kaikki tarvittavat mitat saatiin tehtyä.

Kaikki oli siis aivan hyvin. Minulta löytyi kohdusta pienehkö myooma, ja sitä sitten seurataan ainakin rakenneultrassa.

Muutaman päivän kuluttua saimme vielä kotiin kirjeen, että kohonnutta trisomiariskiä ei ole.

Tiivistelmä:

• Viikon teema: Raskaus ja pikkuheppu konkretisoituvat.
• Oireita: Pahoinvointia ja oksentelua edelleen.
• Kyyneleitä: Ei juurikaan, edes ultrassa! En tunnekaan itseäni.

Arki on vienyt mennessään, enkä ole kirjoitellut taas toviin.Oikeasti raskaus on siis jo pidemmällä, mutta kirjoittelen tänne aina kun aikaa on.

Tämä viikko meni aika lailla linjassa edellisten kanssa, ei siis yllätyksiä puoleen tai toiseen. Viikko oli tosi rankka: pahoinvointi oli kovasti mukana kuvioissa ja lähes jokaisena iltana oli työpäivän päätteeksi joko töihin tai opiskeluihin liittyvää menoa. Mutta, tästäkin selvisin! Aloitin lääkärin ohjeesta taas lääkityksen refluksitautiin, se tuntui hieman hillitsevän pahinta etomista, mutta ei auttanut varsinaiseen yökkäilyyn.

Ensimmäinen neuvolakäynti

Tällä viikolla meillä oli ensimmäinen neuvolakäynti! Olin odottanut käyntiä tosi paljon, varhaisultrasta huolimatta tuntui, että mahtaako tämä kaikki olla tottakaan. Meidän oma neuvolan täti oli alkukankeuden jälkeen tosi mukava ja juteltiin kaikki asiat oireista isyyden tunnustamiseen, avoliitossa kun elämme. Kun sain neuvolakansion käsiini, liikutuin äkisti ja isosti ja itku tuli. Tapani mukaan kuitenkin hillitsin sen, mutta jotenkin sillä hetkellä kaikki tuntui aidolta ja koskettavalta ja ihanalta ja äitiyskortti ja muut paperit ovatkin tällä hetkellä mun suuri aarteeni.

Turvotuksesta johtuen kriiseilin edeltävänä iltana, että olen varmasti lihonut hirveästi, mutta totuus oli toinen, ”kiitos” raskauspahoinvoinnin. Paino oli hyvin kuuliaisesti samalla tasolla kuin aiemmin, taisi olla jopa hieman vähemmän. Kun painoa on valmiiksi muutama kilo liikaa, niin ihan hyvä, ettei se ole lähtenyt heti roimaan nousuun.

Seuraavana päivänä pääsinkin jo varailemaan labroja ja ultraa. Iskikin aivan massiivikriisi – olin odottanut pääseväni ultraan viikkoa aiemmin kuin sitten pääsinkään ja odotusaikaa olikin tulossa miltei kuukausi! Argh!

Tiivistelmä:

• Viikon teema: Oksentaminen ja pahoinvointi alkoi jo naurattamaan.
• Oireita: Pahoinvointia, väsymystä – same old, same old.
• Kyyneleitä: Eka oikea pikkuheppuun liittyvä itku!