I said yes to the dress!
Voi miten onnelliseksi yksi pala kangasta voikaan tehdä! Olin ensimmäistä kertaa sovittelemassa hääpukuja kahden kaasoni kanssa ja löysin heti oman mekkoni. Ajattelin mennä hieman katselemaan tarjontaa, sillä minusta tuntui, että ennen vuodenvaihdetta on pakko aloittaa jostakin. Minulla ei ollut sitten minkäänlaista hajua siitä, mitä haluaisin hääpäivänämme pukea päälleni. Tiesin, että kyseisessä liikkeessä on ainakin pukuja joka lähtöön ja siskonikin löysi sieltä aikanaan oman hääpukunsa.
Hääpukujen joukossa en tuntenut olevani ihan omalla mukavuusalueellani ja oli tosi vaikea valita, mitä haluaisin sovittaa. Onneksi ammattitaitoinen myyjä auttoi etsimään sopivia pukuja epämääräisten ohjeideni perusteella. Kaasot löysivät myös muutaman mallikelpoisen mekon. Sovitin useaa pukua ja montaa erillaista mallia. Kermakakut ja runsashelmaiset olivat heti nou nou ja kapea merenneitomalli ei oikein istunut ja sai minut näyttämään vähän turhan pulskalta. Halusin lisäksi yläosaan jotakin, sillä en pidä kovin paljoa paljaista hartioista.
Tunnin sovittelemisen jälkeen löysin aivan ihanan pitsisen puolimerenneitomallisen hääpuvun. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä ja tunsin itseni tosi kauniiksi siinä. Yleensä olen tosi kriittinen ja aina tuntuu, että voisi vähän kiinteyttää tai laihduttaa, mutta tässä mekossa olin hyvä juuri tällaisena kuin olen. Päätin ostaa puvun muutaman päivän harkinnan jälkeen. On ihana katsella kuvia ja en malttaisi odottaa, että pääsen taas sovittamaan sitä.
Pukujen sovittaminen oli tosi jännittävää ja taas yksi konkreettinen asia, joka vie lähemmäs kohti hääpäiväämme. Ihanaa viivata taas yksi asia to do-listasta yli. En viitsi laittaa puvustani vielä kuvaa, sillä pelkään, että R käy täällä sitä kurkkimassa. 🙂
