Lily

Annikaruu

Annikaruu
Annikaruu

Vähän erilainen kesä

Luulin ettei mahduta toukokuun IVF-hoitoon, koska polilla oli ruuhkaa.

Luulin, että meidän hoitokierrosta ei ehditä aloittaa ennen kesäsulkua.

Luulin, että se menee pieleen, kun en ollut tarpeeksi tarkkana pistosten kanssa.

Luulin, ettei yhtään munasolua kehity.

Luulin, ettei kerätyistä soluista yhtään hedelmöity.

Luulin, ettei päästä tuoresiirtoon hyperstimulaation tai jonkin muun syyn vuoksi.

Luulin, ettei ensimmäinen siirto voisi ikinä onnistua.

Luulin väärin.

Onko nyt vihdoinkin minun vuoroni kirjoittaa tämä teksti? Jos katson muutamaa viime vuotta taaksepäin, tuntuu aika epätodelliselta, että olemme nyt tässä tilanteessa, jota on toivottu ja odotettu sormet ja varpaat ristissä vuodesta 2018 asti. Jos kaikki menee hyvin, talvella meillä on vihdoin pieni vauva.Tuntuu samalla ihanalta ja toisaalta taas tosi vieraalta kirjoittaa tällaista asiaa ääneen. Olen itse poistanut somesta seurattavia tilejä vähemmästäkin ja nyt pitäisi itse oppia elämään siellä ”muiden” joukossa. Mutta, koska olen kuukausitolkulla hieman kateellisena ihaillut tuntemattomien naisten raskausonnea, haluan nauttia siitä nyt myös itse. Se on aika vaikeaa eivätkä kaikki ajatukseni ole vielä olleet täysillä mukana. En ole osannut olla onnellisesti raskaana heti ensimmäisestä plussasta alkaen, vaan jouduin kypsyttämään tätä ajatusta monta kuukautta, mutta nyt taidan olla valmis. Minusta tulee vihdoinkin äiti. Kesä oli tällä kertaa siis ihan erilainen, kuin mitä olin kuvitellut. Mitä viime kuukausina on sitten tapahtunut? Kirjoitin itselleni onneksi pientä päiväkirjaa noista ensimmäisistä hetkistä ja tuntemuksista.

Toukokuu

Luulin ettei mahduta toukokuun IVF-hoitoon, koska polilla oli ruuhkaa. Luulin, että meidän hoitokierrosta ei ehditä aloittaa ennen kesäsulkua. Luulin, että se menee pieleen, kun en ollut tarpeeksi tarkkana pistosten kanssa. Luulin, ettei yhtään munasolua kehity. Luulin, ettei kerätyistä soluista yhtään hedelmöity. Luulin, ettei päästä tuoresiirtoon hyperstimulaation tai jonkin muun syyn vuoksi. Luulin, ettei ensimmäinen siirto voisi ikinä onnistua. Luulin väärin. Kaikki meni juuri niinkuin pitikin ja tähdet olivat kerrankin oikeassa asennossa. Haluan kirjoittaa meidän IVF-hoidosta tarkemmin vielä erikseen, koska olen oppinut miten tärkeää on pienestikin jakaa omia kokemuksiaan ja miten suuri apu niistä voi olla jollekin toiselle. Olen kiitollinen ihan jokaisesta käydystä keskustelusta muiden lapsettomuushoitoja läpikäyvien ja -käyneiden kanssa.

Kesäkuu

Kesäloman alkaessa kävelen ulos Tyksin lapsettomuuspoliklinikalta hieman liikuttuneena. Minulle on juuri siirretty viisipäiväinen alkio ja kannan sisälläni ensimmäistä kertaa ikinä todistetusti pientä vauvanalkua. Olen ollut jo kaksi kertaa aikaisemminkin raskaana, mutta en koskaan päässyt niin pitkälle, että kohdussani olisi todettu olevan oikeaa elämää. Pelottaa aivan hitosti. Seuraavat päivät tulevat olemaan yhtä piinaa ja oireiden tunnustelua ja kiitän hiljaa mielessäni siitä, että kesäloma sattuu olemaan juuri tulevina viikkoina, jolloin tämä kaikki tapahtuu. En tiedä olisiko minusta ollut kunnolla töihin kaiken tämän tunnemyllerryksen keskellä.

Voiko tämä vihdoin tapahtua meille? En uskalla yhtään toivoa tai iloita asiasta vielä, mutta kaksi viivaa siinä todella on. Olen toki nähnyt kaksi viivaa raskaustestissä ennenkin, mutta nyt tiedän, että tähän kiertoon on laitettu paljon paukkuja jo ihan lääketieteellisestäkin näkökulmasta. Onnistumisprosentti on kuitenkin nyt 25-30%. Ehkä se on läpikäydyt hoidot tai jokin, mutta ensimmäistä kertaa minulla on tunne, että nyt asiat menevät eri tavalla kuin ennen. Juoksen koko ajan tarkistamassa, ettei housuihin ole ilmestynyt verta ja hoen itselleni, että sieltä ne kuukautiset saattavat alkaa minä hetkenä hyvänsä. Olemme mieheni kanssa kuitenkin varovaisen onnellisia jo tästä, vaikka raskaus ei jatkuisikaan. Kerron asiasta omalle äidilleni, siskolleni ja muutamalle ystävälle. Teen joka ikinen päivä uuden testin vain jotta näen, että viiva tosiaan on vielä siinä. Käyn myös polin lähetteellä HCG-mittauksessa ja arvo on hyvä viikkoihin nähden.

Käymme varhaisultrassa, joka kuuluu osaksi IVF-hoitoja toteamassa, että ihan todella kaikki on niinkuin pitääkin ja sisälläni on alkanut kasvaa uusi elämä. Näyttää hetken jopa siltä, että siellä on aluksi yrittänyt alkaa kaksi elämää, mutta vain toinen on jatkanut kehittymistään. Olen viileän tyyni ja kiitän lääkäriä. Samalla tuntuu todella avuttomalta, kun meille toivotetaan vain hyvää matkaa ja asiakkuutemme polilla päättyy siihen. Nyt pitäisi osata elää, kuin kuka tahansa raskaana oleva. Paitsi ettei minusta tunnu edelleenkään yhtään siltä. Tsemppaan autoon asti ja pillahdan itkuun. Olemme todella jännittyneitä ja innoissamme ja samalla pelottaa ihan kamalasti. Oireita on todella vähän ja muutaman ensimmäisen viikon ajan minulla on etovaa oloa ja hyvin valikoiva ruokahalu. Muuten kaikki on niinkuin ennenkin, mikä lisää entisestään pelkoa siitä, että raskaus menee kesken. Ensimmäisen keskenmenon/tuulimunaraskauden aikaan olin myös ihan oireeton ja hyvinvoiva ja sitten se kamalin tapahtui viikolla 12. Onneksi onnellinen puolisoni luo minuunkin uskoa ja luottamusta, että tästä voi vihdoin syntyä jotakin tosi ihanaa.

Heinäkuu

Unohdan päivittäin, että olen raskaana ja se harmittaa. Minunhan kuuluisi miettiä sitä yöt ja päivät, mutta kun palasin töihin takaisin, kiireessä on välillä hyvin helppo unohtaa koko asia. Kerroin muutamalle työkaverille ihan käytännönsyistä asiasta ja se kaduttaa heti. Miksi en fiilistele raskautta ja iloitse niinkuin kuuluisi? Käyn vielä kerran psykiatrilla, joka osoittautuu hyväksi ideaksi ja saan kuulla, että kaikki ristiriitaiset fiilikset kuuluvat asiaan, mikäli olen yhtään normaalisti tunteva ihminen, joka on juuri käynyt läpi kolmen vuoden lapsettomuuden.

Käymme yksityisellä ultrassa rv 10 katsomassa vauvaa ja ennen sisälle astumista saan hysteerisen itkukohtauksen, koska minulle tulee sama tunne kuin aikoinaan np-ultrassa. Silloinkin hetkeä ennen minusta tuntui oudolta ja sitten kaikki kurjuus paljastui. Nyt näemme kuitenkin vilkkaasti pyörivän vauvan ja osaava kätilö lohduttaa, että kaikki on niin hyvin kuin olla voi. Kerromme vihdoin muillekin läheisille ja kaikki ovat iloisia puolestamme. Minua vähän harmittaa siinä kohtaa, että olen ollut niin avoin hoitotaipaleestamme, koska asiasta selvästi puuttuu yllätyksellisyys, mutta se harmitus menee onneksi nopeasti ohi.

Elokuu

Vatsani kasvaa ja alkaa näkyä. Se on aivan ihanaa, mutta samalla vähän ahdistavaa, koska raskautta on vaikeapi peitellä. En ole vielä valmis näyttämään tätä yksityistä ja arkaa pientä salaisuutta koko maailmalle. Olen yllättynyt reaktiostani, koska luulin, että onnituessamme haluaisin huutaa kaiken koko maailmalle, mutta nyt haluankin pitää sen vain omana asianani. En osaa edelleenkään jutella raskaudesta luontevasti ja kiusaannun kun joku kysyy raskaudesta. Se tuntuu kivalta, mutta samalla tosi vieraalta. Olen oman kaveripiirini viimeinen, jolla ei ole vielä lapsia, joten useimmille tämä raskaus ei ole juttu eikä mikään. Olen yllättynyt miten hyvin se sopii minulle. Lapsettomuutta läpikäydessäni yksi tuskailunaiheeni oli nimittäin se, että koska en pystynyt iloitsemaan muiden raskauksista, kukaan ei varmasti kyselisi minun raskaudestani mitään. Olen jutellut ystävieni kanssa asiasta aina kun näemme hetken aikaa ja sitten aiheet ovat kääntyneet jo muuksi.

Mietin ensin, etten kirjoittaisi raskaudesta somessa. Tiedän miten pahalta toisten raskausuutiset tuntuvat ja nyt olenkin itse se joka tuottaa muille pahaa mieltä. Päätän lykätä asiaa, vaikka NP-ultrassa kaikki onkin mallikkaasti. En osaa vielä jutella vatsalleni ja huomaan olevani tosi varovainen, etten mene asioiden edelle. Elän raskausviikko kerrallaan. Puolisoni on ollut luottavaisuudellaan tärkeä tuki ja turva tässä kaikessa. Hankin yhden vauvanvaatteen, kun selviämme NP-ultrasta puhtain paperein, koska se on itselleni yksi suuri askel eteenpäin. En ole koskaan ennen ollut näin pitkällä. Tarkistan silti edelleen joka ikinen kerta vessassa käydessäni, ettei paperissa ole verta. Laskin pikaisesti, että olen tehnyt sen raskausviikkoon 13 mennessä n. 1355 kertaa (eli n. 15 kertaa päivässä). Siltikään en uskalla vielä uskoa.

Koen, että on epäreilua pelätä ja olla niin epäileväinen niin odotetusta asiasta. Minunhan pitäisi olla vielä entistä iloisempi, kun olen joutunut odottamaan tätä hetkeä lähes neljä vuotta.

Syksy

Täällä ollaan edelleen. On toisaalta siunaus miten vaivaton raskaus on ollut tähän asti, mutta se on tuonut myös kohtuuttoman määrän erilaisia pelkoja ja epäilyksiä mieleeni. Olen saanut onneksi neuvolasta, vertaistukiryhmistä ja ystäviltä paljon tukea asian käsittelyssä. Ehkä nyt, kun puoliväli häämöttää, olen vihdoinkin alkanut elää raskautta läpi. Odotan kovasti ensimmäisiä liikkeitä ja ihailen joka päivä pyöreää mahaani. Ostin vauvalle oman kirjan, olemme jutelleet nimivaihtoehdoista ja suunnitelleet hankintoja. Lastenvaatekirppareille en ole silti ollut vielä valmis menemään. Yritin kerran, mutta kun olet vuosikaudet vältellyt sellaisia tiloja, joissa lapset itkevät ja nauravat ja odottavia äitejä ja lastenvaunuja on kaikkialla, iskee pieni paniikki. Poistuin siitä vieraasta viidakosta vähin äänin muutaman minuutin jälkeen.

Rakastan sitä, miten paljon puolisoni juttelee vatsalleni, silittelee ja huolehtii. Näistä hetkistä haaveilin niin kauan. Haluan silti  käydä yksityisellä ultrassa tarkistamassa, että kaikki on  niinkuin pitääkin ja neuvolalta olen saanut kutsun käydä kuuntelemassa sydänääniä aina kun siltä tuntuu. Ne tuovat paljon lohtua silloin, kun en tunne liikkeitä ja epäilyksen siemen alkaa kasvaa liian suureksi. Olen vihdoin onnellinen ja menossa kohti sitä, mitä olen niin kovasti toivonut. Kiitollisena ja varovaisen onnellisena kaikesta tulevasta.

Avainsanat: ,
Hyvinvointi Oma elämä Raskaus ja synnytys
Annikaruu

Puutarhakausi 2022 pakettiin


On aika koota nippuun taas tämän kasvukauden onnistumiset ja kehityksen paikat. Syksyisinkin puutarhassa on paljon touhuttavaa, mutta yksi sen ajanjakso tulee päätökseen, kun kasvihuone ja perunamaa tyhjenevät. Meillä on maassa vielä yksi rivi perunoita, porkkanaa ja punajuuria. Niistä suunnittelin tekeväni nyt syyskuussa uunikasviksia lihapadan kaveriksi. Se on nimittäin yksi takuuvarma lohturuoka hyggeilykaudelle. Viimeistään, kun viimeiset kasvikset on nostettu säilöön, maa möyhennetty talvea varten ja työkalut kerätty taas pihavajaan, on hyvä miettiä jo vähän tulevaa. Olen kokenut tosi hyödylliseksi, että kirjaan edelliseltä kaudelta ylös parhaat ja surkeimmat puutarhakokeilut. Aikaisempia puutarhapostauksia ja menneiden vuosien touhuja pääsee lukemaan avainsanojen puutarha– osiosta.

Ruusut

Kukka ja kuokka- podcast. Tämän vuoden puutarhakuulumisista ei voi puhua ilman, että jättäisi mainitsematta kyseisen podcastin, josta sain ihan valtavan hyviä vinkkejä koko kasvukaudeksi. Podcastista on jokin aika sitten alkanut uusi kausi, jossa on muuten kaikkea ajankohtaista puutarhan syksyyn. Kevään ehdoton suosikkivinkkini oli kaupan basilikan latvominen ja istuttaminen. Sain aika monta uutta basilikaa yhdestä vaivaisesta nipusta.

Inkisten puutarha Paattisilla. Siellä on yksinkertaisesti kaikkein parhaimmat kirsikkatomaatintaimet, jotka ovat makeita kuin karkit ja kasvaneet aina huimaa satoa. Kesän korvalla siellä on suorastaan vaarallista käydä, kun aina tekisi mieli kantaa kotiin kaikkea ihanaa kukkasista yrtteihin. Ratkaisin tämän pulman siten, että kävin puutarhalla aina polkupyörällä ja sain ostaa sen verran istutuksia, mitä pyöränkoriin kerralla mahtui. Melko hyvä diili, vaikka itse sanonkin. Kurkkujen ja tomaatin taimet valitsin mitä suurimmalla hartaudella.

Kavihuoneen muutto. Kasvarin uusi paikka oli onnistunut. Siirsin sen oven osoittamaan pellolle päin ja varjostaminenkin on helpompaa, kun aurinko kiertää kasvihuoneen sivusta. Paahteinen paikka on joka tapauksessa ja esimerkiksi tomaatin lehdet kärventyivät alta aikayksikön, kun lämpötila huoneessa nousee huolimatta siitä, että ovi ja kattoikkuna ovat auki. Tähän en ole keksinyt mitään ratkaisua ja olen napsinut kuivat lehdet yksitellen pois. Harmillisesti meidän pihamaalla ei ole varjoisia paikkoja tarjolla.

Karhunvatukka viihtyy missä vaan. Luulin ensin että pieni karhunavatukan taimi ei lähtenyt kasvamaan, kun istutin sen edellisenä kesänä kukkapenkin reunaan. Nyt tänä vuonna kasvi onkin vallannut jo kolmasosan penkistä! Marjaa en saanut vielä tänä vuonna, mutta luulen, että ensi kesänä voin vihdoin laittaa aamupalan päälle tuoreita vattuja suoraan puskasta. Karhunvatukka on aika kallis marja kaupasta ostettuna, joten mielestäni oli kiva istuttaa sitä puutarhaan. Se on myös todella kova leviämään eikä vaadi minkäänlaista erityiskohtelua.

Salaattia ja  kesäkurpitsaa tuli taas yli oman tarpeen. Niitä sai olla syömässä koko ajan ja luulen, että ensi kesänä vähemmän on enemmän. Nytkin istutin vain kaksi kesäkurpitsaa lavaan, mutta kun niistä kerran alkaa puskea satoa, lopputulosta on mahdoton kontrolloida. Ja mikä siinä onkin, että kun on suunnitellut kasvattavansa ohuita kurpitsoita vielä ihan pikkuriikkisen, seuraavan yön aikana ne ovat kasvaneet kauheiksi mötiköiksi ja painavat monta kiloa. Yhdessä yössä! Salaatti olisi kannattanut ehkä noukkia talteen jo aikaisemmin, sillä sitäkin istutin vähän liikaa. Niitä pieniä lehtiä ei heti vain raaskisi ottaa penkistä käyttöön. Lopputulos oli valtava salaattimeri, joka osittain kasvoi jopa liian suureksi. Siemensekoituspussit olivat oikein onnistunut valinta ja niistä sai monenväristä salaattia pöytään.

Risut

Vihannespunkkeja kasvihuoneessa. Mikään ei ole raivostuttavampaa, kuin löytää pieniä seittejä kurkun lehdistä. Yleensä vihannespunkki alkaa ilmoitella olemassaolostaan, kun lehdet alkavat kellertää, mutta siinä kohtaa kun tilanteen huomaa, on usein jo liian myöhäistä. Onneksi tänä vuonna punkki tarttui kurkkuihin vasta ihan kasvukauden lopulla ja sato saatiin talteen. En ole huomannut, että mäntysuovan suihkimisella olisi kovinkaan paljon hyötyä, vaikka sitä suositellaan punkkien häätämiseen. Paras tapa välttyä näiltä ikäviltä vierailta, on muistaa tarkastella kasvustoa koko kauden ajan, jotta punkit huomattaisiin ajoissa. Myös kasvihuoneen pitäminen mahdollisimman kosteana, ehkäisee punkkeja (mutta riesaksi saattaa tulla härmää). Vihannespunkkien valtaama kasvi pitäisi raaskia vain poistaa suoraan, ettei se ehdi levitä muihin. Tämä on itselleni yllättävän kova paikka, koska rakastan kaikkia kasvihuoneen asukkeja ja kukaan ei kasva siellä turhaan. Vihannespunkkeihin voidaan käyttää myös petopunkkeja, mutta siihen asti en ole omassa taistelussani niitä vastaan vielä päätynyt. Olen kokeillut häätöön myös Carbon kick booster-nimistä torjuntasuihketta, jota käytetään luomuviljelyssä (näin ollen olen kuvitellut sen olevan turvallinen torjunta-aine).

Vesimeloni ei pölyttynyt. Ensimmäisen vuoden vesimeloni taisi olla puhdasta tuuria ja ilmeisesti niiden kasvattaminen on suuri taidonnäyte ja oma onnistunut yksilöni kasvoi ihan vailla hoivaa ja huolenpitoa. Tänä vuonna lähdin kasvukauteen samalla varmuudella ja olikin pieni pettymys, ettei yhtään melonia ilmestynyt. Istutin siemenestä kasvaneen pienen taimen kasvihuoneeseen ja se teki kyllä moni kukkia, mutta ilo oli lyhytaikainen.

Valkosipulit epäonnistuivat. Tai ne oikeastaan vain katosivat kasvukauden aikana. Varret näivettyivät olemattomiin, eikä istutuskohdasta löytynyt minkäänlaisia alkuja. En oikeastaan edes tiedä mitä tein niiden kanssa väärin, mutta asiaa pitää vähän tutkia ensi kesää ajatellen. Puna- ja keltasipulit kasvoivat onneksi pulleiksi.

Onneton omenapuu. Sellaiseksi olen sen nimennyt. Parka kasvaa yksinään ja on jatkuvasti pellon reunassa tuulen riepoteltavana. Olen istuttanut sen jo kolme vuotta sitten, mutta minkäänlaista kasvua tai kehitystä ei ole havaittavissa. Viime vuonna se teki kauhean määrän omenoita, vaikka onkin tuollainen vaivaiskoivu. Luulen, että se olisi pitänyt alun perinkin istuttaa suojaisampaan paikkaan ja sille tekisi varmasti hyvää, jos sillä olisi toinen puu pölyttäjäkaverina. Harmillista, sillä se on suosikkilajikkeeni Valkea kuulas.

Oivalluksia

Herneet voivat tehdä kaksi satoa. En ole tiennyt aikaisemmin, että jos on riittävän lämmintä, herneet voivat tehdä kaksi satoa. Jokin meidän silpoyhdinherneitä silti vaivasi, sillä kuori oli tosi tiivis ja se ei auennut kauniisti poksahtamalla, vaan herneet piti kaivaa kuoresta esiin yksitellen.

Kerää tankoparsat riittävän ajoissa. Nyt kun parsanjuuri on kasvanut puutarhassa jo neljä vuotta, voin alkaa vihdoinkin kerätä satoa. Tankoparsat ovat kuitenkin vähän samanlaisia kasvamaan kuin kesäkurpitsat ja ne saattavat jo yhdessä yössä venähtää yli mittojensa. Aikainen lintu parsan nappaa ja ne kannattaakin näköjään kerätä heti, kun näyttävät vähänkään sopivilta. Tänä kesänä kävi tietysti niin, että ne jäivät taas koristeeksi, kun ehtivät kasvaa vahingossa liian pitkiksi.

2,5kg siemenperunaa riittää. Olen ostanut varmaan joka vuosi 5kg pussin siemenperunaa ja joka ikinen kerta siitä riittäisi toinen samanmoinen määrä istutettavaksi. Peltoni on tosi kompakti, joten tuo puolikas määrä riittää jatkossa ihan hyvin. Olen onneksi saanut lahjoitettua käyttämättömät perunat eteenpäin. Istutan yleensä vain Annabellea, sillä edesmenneen isoisäni mielestä, se on ainoa oikea peruna. Hänen opissaan olen kasvanut enkä osaa valita muuta lajiketta.

Porkkanat ja punajuuret viihtyivät kasvilavassa. Sain ison nipun porkkanoita ja paljon pulleita punajuuria, kun istutin siemenet tänä vuonna kasvilavaan. Tein tieteellistä koetta ja istutin myös pienen määrän siemeniä suoraan maahan ja siellä ne kasvoivat selvästi hitaammin ja olivat pienempiä. Taidan jatkossakin istuttaa ainakin porkkanat kompostimultaiseen lavaan.

Lisää pensasmustikoita. Pari vuotta vanhat puskat eivät ole tehneet vielä yhtään satoa ja luulen, että tämä juontaa juurensa siitä että niitä on liian vähän. Pölyttymisen kannalta on aina parempi, mitä enemmän mustikoilla on kavereita. Taidan siis ostaa niitä vielä pari taimea lisää. Täytyy tosin tutkia, voisiko myös karhunvatukka toimia pölyttäjäkaverina mustikalle, koska ne kasvavat penkissä lähekkäin. Meillä sattuu olemaan kodin lähistöllä ihan mahtava marjatila, josta voi kerätä talteen niin vadelmat kuin pensasmustikatkin, joten en ole nähnyt omien marjapuskien eteen vielä kauheasti vaivaa.

Siisti puutarha vaatii aikaa. Jälleen kerran tänäkin kesänä jouduin valitsemaan puutarhan ja purjehduksen välillä. Valitsin purjehduksen, joten kasvimaa oli aikamoinen ryteikkö loman jälkeen. Onneksi äiti ja isoäiti riensivät apuun ja yhden iltapäivän aikana kaivoimme kukkapenkit ja perunamaan puhtaaksi. Mutta puutarha ei pysy siistinä itsestään, vaan se vaatii päivittäin pientä kuopsuttelua ja sitä aikaa minulta ei valitettavasti löytynyt. Ensi kesänä aion olla puutarhalle ystävällisempi ja pitää siitä parempaa huolta.

 

Avainsanat:
Koti Piha ja puutarha