Vuoden ensimmäinen kuukausi vierähti niin vauhdilla, että taakse jäi vain pölisevä lumipilvi! Tuntuu, että koko vuosi on taas uutta toivoa täynnä ja aavistus hiukan normaalimmasta arjesta pilkottaa horisontissa. Vuoden alussa on usein kiva keksiä itselleen uusia juttuja, joista innostua. Osa kokeiluista kantaa koko vuoden läpi ja osa jää lyhyeksi kuin kanan lento. Siksipä päätin aloittaa blogissakin kirjoittamaan jokaisesta kuukaudesta kuulumispostauksen, joiden avulla voin muistella vuotta 2021, jolloin kaikki muuttui (toivottavasti) pikkuhiljaa paremmaksi. Kirjoitan jokaisesta kuukaudesta tietyt perusjutut ja lisään siihen vielä kylkeen vähän vapaampaa höpinää. Tammikuuhun mahtui heti paljon ulkoilua ja hiihtämistä, muutama epätoivon hetki, jolloin pelkäsin lumien sulavan pois ja jännitystä alkaneista lapsettomuustutkimuksista.

Parasta… Oli hiihtää sydän onnesta soikeana hiihtoladuilla pitkin metsiä! Odotin koko viimeisen vuoden, että saataisiin edes sentin kerros lunta, jossa suksi luistaa. Viime vuonna luminen talvi jäi vain haaveeksi ja nyt tammikuussa, kun meteorologit näyttivät vihdoinkin lumisateille vihreää valoa, en meinannut pysyä housuissani. Liikenne oli kaaoksessa, talvi yllätti kaikki ulkona liikkuvat, lumiaurat olivat vaikeuksissa ja minä kiljuin riemusta. Maisema muuttui päivässä ja haaveet Lapinlomasta pystyi toteuttamaan omalla takapihallaan. Olen ollut koko kuukauden niin onnellinen lumesta ja hiihtämisestä, etten ole ehtinyt tehdä paljon muuta. Juoksulenkkarit odottavat kaapissa ja nyt monot kulkevat mukana kaikkialla. Ehdin parin lumisen viikon aikana kerryttää hiihtokilometrejä 80 km verran.

Ylitin itseni… Heti kuukauden alussa astumalla jäiseen avantoon kovilla pakkasilla. En olisi voinut kuuna päivänä uskoa, että minä ikuinen viluville kävisin avannossa ja vielä nauttisin siitä niin paljon. -18 asteen pakkasessa touhu tuntui vielä vähän extrememmältä. Ajattelinkin jatkaa talviuintia mahdollisuuksien (eli saunojen aukioloaikojen) mukaan läpi tämän talven, jos hiihtämiseltäni vain suinkin ehdin.

Olisi voinut jäädä välistä… Hetken aikaa kuukauden puolivälissä näytti siltä, että kolmen päivän vesisateet vievät mennessään kaikki lumihanget. Itkua tihrustaen kävin silti hiihtämässä tihkusateessa täydessä pimeydessä. Se ei tuntunut kovin mukavalta. Lisäksi olisin voinut skipata muutaman superkiireisen päivän töissä ja lähteä sen sijaan luontoon.

Mieleenpainuvin hetki… Kävin kävelyllä sellaisessa lumisessa metsässä, jollaista en ole koskaan ennen kokenut. Lumi oli tarttunut jokaikiseen oksaan ja neulaseen ja kuorruttanut kaikki puut valkoisiksi. Metsä oli täysin koskematon ja kaikkialla oli hiirenhiljaista. Minä sitten nöyränä siellä kaiken keskellä yritin uskotella itselleni, että kaikki tämä ympärilläni on oikeasti todellista eikä kuvitelmaa. Silloin elin hetkessä niin täysillä, kuin pystyin ja mietin, että luontoäiti on uskomattoman ihmeellinen.

Herkullisin asia… Puoliveriappelsiinit pääsivät yllättämään mehukkuudellaan ja loppukuusta Lidlin isoista mansikoista syntyi melkein pakkomielle.

Helmikuuhun

Vähän enemmän… Retkeilyä ja metsän nuuskimista. Jos se edes on mahdollista, koska vietän jo melkein kaikki vapaat valoisat tunnit ulkona hiihtäen tai kävellen. Tosin se on aina pois jostakin muusta ( kuten siististä kodista tai ajatuksella valmistetuista arkiruuista). Mutta retkeilemään en ehtinyt tammikuussa kovin paljoa. Olen havahtunut talviretkeilyn ihanuuteen vasta nyt, koska jostakin syystä olen aikaisemmin aina kuvitellut, että se on liian kylmää touhua. Oikeilla varusteilla ja kerrospukeutumisella se on kuitenkin hauskaa ja helppoa. Retkiruokakin maistuu paljon paremmalta talvella kuin kesällä nuotion lämmössä. Toivon siis, että ehdin enemmän retkeilemään.

Vähän vähemmän… Sokeria! Koko tammikuu luisui ”jouluherkutteluksi” ja harmittaa, että ennen joulua opeteltu maltillinen karkinsyönti on vaihtunut useaan nannapäivään viikossa. Aika pistää sokeriset herkut taas hetkeksi sivuun. 🙂

Toivon… Lumisten pakkaspäivien jatkuvan koko helmikuun ajan. Edessä on ihana viikon talviloma, jolloin on aikaa tehdä kaikkea sitä, mitä ei työpäivien jälkeen ehdi.