Vuoden ensimmäinen kuukausi vierähti niin vauhdilla, että taakse jäi vain pölisevä lumipilvi! Tuntuu, että koko vuosi on taas uutta toivoa täynnä ja aavistus hiukan normaalimmasta arjesta pilkottaa horisontissa. Vuoden alussa on usein kiva keksiä itselleen uusia juttuja, joista innostua. Osa kokeiluista kantaa koko vuoden läpi ja osa jää lyhyeksi kuin kanan lento. Siksipä päätin aloittaa blogissakin kirjoittamaan jokaisesta kuukaudesta kuulumispostauksen, joiden avulla voin muistella vuotta 2021, jolloin kaikki muuttui (toivottavasti) pikkuhiljaa paremmaksi. Kirjoitan jokaisesta kuukaudesta tietyt perusjutut ja lisään siihen vielä kylkeen vähän vapaampaa höpinää. Tammikuuhun mahtui heti paljon ulkoilua ja hiihtämistä, muutama epätoivon hetki, jolloin pelkäsin lumien sulavan pois ja jännitystä alkaneista lapsettomuustutkimuksista.

Parasta… Oli hiihtää sydän onnesta soikeana hiihtoladuilla pitkin metsiä! Odotin koko viimeisen vuoden, että saataisiin edes sentin kerros lunta, jossa suksi luistaa. Viime vuonna luminen talvi jäi vain haaveeksi ja nyt tammikuussa, kun meteorologit näyttivät vihdoinkin lumisateille vihreää valoa, en meinannut pysyä housuissani. Liikenne oli kaaoksessa, talvi yllätti kaikki ulkona liikkuvat, lumiaurat olivat vaikeuksissa ja minä kiljuin riemusta. Maisema muuttui päivässä ja haaveet Lapinlomasta pystyi toteuttamaan omalla takapihallaan. Olen ollut koko kuukauden niin onnellinen lumesta ja hiihtämisestä, etten ole ehtinyt tehdä paljon muuta. Juoksulenkkarit odottavat kaapissa ja nyt monot kulkevat mukana kaikkialla. Ehdin parin lumisen viikon aikana kerryttää hiihtokilometrejä 80 km verran.

Ylitin itseni… Heti kuukauden alussa astumalla jäiseen avantoon kovilla pakkasilla. En olisi voinut kuuna päivänä uskoa, että minä ikuinen viluville kävisin avannossa ja vielä nauttisin siitä niin paljon. -18 asteen pakkasessa touhu tuntui vielä vähän extrememmältä. Ajattelinkin jatkaa talviuintia mahdollisuuksien (eli saunojen aukioloaikojen) mukaan läpi tämän talven, jos hiihtämiseltäni vain suinkin ehdin.

Olisi voinut jäädä välistä… Hetken aikaa kuukauden puolivälissä näytti siltä, että kolmen päivän vesisateet vievät mennessään kaikki lumihanget. Itkua tihrustaen kävin silti hiihtämässä tihkusateessa täydessä pimeydessä. Se ei tuntunut kovin mukavalta. Lisäksi olisin voinut skipata muutaman superkiireisen päivän töissä ja lähteä sen sijaan luontoon.

Mieleenpainuvin hetki… Kävin kävelyllä sellaisessa lumisessa metsässä, jollaista en ole koskaan ennen kokenut. Lumi oli tarttunut jokaikiseen oksaan ja neulaseen ja kuorruttanut kaikki puut valkoisiksi. Metsä oli täysin koskematon ja kaikkialla oli hiirenhiljaista. Minä sitten nöyränä siellä kaiken keskellä yritin uskotella itselleni, että kaikki tämä ympärilläni on oikeasti todellista eikä kuvitelmaa. Silloin elin hetkessä niin täysillä, kuin pystyin ja mietin, että luontoäiti on uskomattoman ihmeellinen.

Herkullisin asia… Puoliveriappelsiinit pääsivät yllättämään mehukkuudellaan ja loppukuusta Lidlin isoista mansikoista syntyi melkein pakkomielle.

Helmikuuhun

Vähän enemmän… Retkeilyä ja metsän nuuskimista. Jos se edes on mahdollista, koska vietän jo melkein kaikki vapaat valoisat tunnit ulkona hiihtäen tai kävellen. Tosin se on aina pois jostakin muusta ( kuten siististä kodista tai ajatuksella valmistetuista arkiruuista). Mutta retkeilemään en ehtinyt tammikuussa kovin paljoa. Olen havahtunut talviretkeilyn ihanuuteen vasta nyt, koska jostakin syystä olen aikaisemmin aina kuvitellut, että se on liian kylmää touhua. Oikeilla varusteilla ja kerrospukeutumisella se on kuitenkin hauskaa ja helppoa. Retkiruokakin maistuu paljon paremmalta talvella kuin kesällä nuotion lämmössä. Toivon siis, että ehdin enemmän retkeilemään.

Vähän vähemmän… Sokeria! Koko tammikuu luisui ”jouluherkutteluksi” ja harmittaa, että ennen joulua opeteltu maltillinen karkinsyönti on vaihtunut useaan nannapäivään viikossa. Aika pistää sokeriset herkut taas hetkeksi sivuun. 🙂

Toivon… Lumisten pakkaspäivien jatkuvan koko helmikuun ajan. Edessä on ihana viikon talviloma, jolloin on aikaa tehdä kaikkea sitä, mitä ei työpäivien jälkeen ehdi.

Lumisade

Olen ollut ihan lapsesta asti sellaisen luokan lumisadehypettäjä, että mikään määrä lunta ei ole ollut liikaa. Olen ollut sitä mieltä myös tänä talvena, vaikka olen ollut autollani jo kertaalleen kiinni siinä ja kolannut pihaa urakalla. Parasta on lähteä ulkoilemaan lumisateessa tai katsella sitä sunnuntaiaamuisin aamupalapöydässä. Kaikki on rauhallista ja hiljaista. Luonto uinuu talviunta ja saa mahdollisuuden levähtää hetken ennen kevään uutta kasvukautta. Olen huomannut, että talvisin omakin energiani on sellaista sopivan laskevaa, jolloin on helppo hidastaa ja kaikenlainen hätäisyys ja häärääminen on jäänyt pois.

Hiihtäminen

Koska luminen luonto on ihana, myös hiihtäminen on minulle rakas harrastus. Nautin retkiladulla hiihtämisestä, jolloin vauhdin sijaan keskitytään fiilikseen. Eilen hiihtäessäni mietin, miten kivaa on liukua nukkuvassa metsässä kaiken yllä ja suksilla pääsee vaivatta kulkemaan umpihangessa. Ympärillä ei kuulu pihahdustakaan eikä muita ihmisiä ole tullut vielä kertaakaan vastaan. Tälläinen laturetkeily sopii siis mainiosti rauhaa rakastavalle tyypille. Pari viikkoa sitten satuin tosin bongaamaan kyllä muutaman suden viilettämässä pellon yli ja näky oli aika hieno! Olen melkein poikkeuksetta vaihtanut lumisen kelin alkaessa juoksutreenit hiihtämiseen ja sillä saa kyllä ihan mukavasti hien pintaan. Haluaisin käydä pienimuotoisen hiihdon peruskurssin, jotta esimerkiksi alamäkien laskeminen ei aina päätyisi penkkaan! Polkujuoksulenkkejä on jo vähän ikävä, mutta niin kauan kuin meillä on näin ihanasti lunta, aion kuluttaa hiihtolatuja ihan joka päivä. <3

Villapaidat ja takkatuli

Sopivat myöskin pakkaskeleihin, kuin nenä päähän. Villapaidat ovat olleet tänä talvena ihan uusi juttu, koska opettelin neulomaan niitä vasta kesällä. Olen kuitenkin jo lyhyen kokeilun aikana tullut siihen tulokseen, ettei täällä maalla pärjää enää ilman kunnon villapaitaa. Omakotitalossa kannattaa olla lämmintä vaatetta, koska vaikka taloa lämmitetään joka päivä, voi kylmä silti ehtiä kovalla pakkasella hiipiä sisään. Takkatulen polttaminen on rentouttavaa puuhaa ja sen ääreen on mukava hiljentyä, kun on viettänyt aikaa ulkona. Usein takkatulen läheisyyteen hakeutuu myös meidän vanha kissa, joka ymmärtää hyvän päälle. Siinä on kiva lämmitellä ja neuloa tai lukea kirjaa.

Avantouinti

Uusi ylpeyden aihe, joka on myöskin uusi harrastus tältä talvelta. Pääsin käymään avannossa  kerran oikein kunnon paukkupakkasella ja olin heti ihan myyty. Siinä oli jotenkin sellaista hurjaa jännitystä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta luontoa kohtaan. Kylmään ja pimeään avantoon laskeutuminen oli aika kokemus. Lähiseudulla on ihan mukava pieni avantouintipaikka, jossa lämpiää pieni sauna halukkaille aina kerran  viikossa. Kävin kylmäuimassa koko syksyn, joka oli kivaa, mutta kyllä avanto ja sauna ovat aika luksusta.

Potkukelkkailu

Harvoin on tälläinen tilanne, että kelkalla pääsee niin kätevästi asioimaan kylällä. On ollut hauskaa potkutella kirjastoon tai kauppaan, vaikka meidän kelkka onkin aika pieni. Toiveena olisi, että järvien jäät saisivat niin paksun peitteen, että päästään kelkkailemaan sinne. Esimerkiksi Köyliön jäällä on ollut mahdollista kelkkailla ison järven ympäri lainakelkoilla. Se oli kivaa ja käy ihan treenistä!

Valokuvaus

Upeassa lumimaisemassa (josta viime aikoina on saatu nauttia) on ihan uutta perspektiiviä kuvauksenkin suhteen. Tutut metsäreitit näyttävät tyystin erilaisilta, kun niihin saadaan lumipeite päälle. Tykkään valokuvata luonnossa ihan kaikkina vuodenaikoina, mutta eteenkin, koska viime talvi oli niin synkkä ja musta, nyt on ollut kiva ottaa lumisia kuvia. Kuvia käytän paljon myös täällä blogissa tekstien täytteenä, koska itse ainakin kiinnitän paljon huomiota ja kiinnostun blogeista, joissa on kauniita kuvia. Tämän lumisen kuvan otin metsäretkellä, jolloin kaikkialla oli satumaisen kaunista. Villapaitoja ei valmistu riittävän nopeasti, sillä ne kaikki olisi aivan ihana kuvat lumisessa luonnossa.