Lyhyt helmikuu takana päin ja ihanat kevätkuukaudet edessä. Koettiin viimeisen viikon aikana niin vauhdikas siirtyminen talvesta kevääseen, ettei pää meinaa pysyä perässä. Ihmetystä ja ihastusta aiheuttavat taas ihan uudet jutut ja siellä, missä pystyi hyvin hiihtämään vain hetki sitten, on nyt esillä paljas maa ja solisevat purot. Helmikuu oli onneksi suurilta osin kunnon talvikuukausi ja pakkasia riitti melkein lomaviikolle asti. Ilmassa oli pientä pettymystä, kun puolet lomasta satoi vettä ja kaikki oli sakeaa sumua. Onneksi lämpimät aurinkoiset kevätpäivät kruunasivat helmikuun lopun ja päästiin kunnolla fiilistelemään kevättä. Mieleni täytti suuri odotus ja riemu alkavaa puutarhakautta ajatellen, sillä lumen alta työntyi esiin ensimmäiset timjamit ja ruohosipulit kuin muistuttaen, että täällä me taas ollaan! Palataan kuitenkin vielä hetkeksi muistelemaan kulunutta helmikuuta.

Parasta… Viikon talviloma. Kelit eivät suosineet ihan koko lomaa, sillä alkuviikko vietettiin vesisateessa. Mutta sitten saapui kevät ja aurinko. Otin loman levon kannalta ja puuhailin paljon asioita kotona, joita en ole ehtinyt arkisin tehdä. Viikonloppuna retkeiltiin Teijossa ja käytiin ravintola Kastussa Salossa. Loma huipentui Villa Järvelän avantouintiin, jota haluaisin harrastaa joka päivä, jos kukkaro ja korona sallisivat.

Ylitin itseni… Lähdin taas ensimmäiselle juoksulenkille talvitauon jälkeen ja aivoni olivat heti sitä mieltä, että en jaksa/pysty/ kykene/ kertakaikkiaan voi juosta. Juoksin maltillisen pienen pyrähdyksen 5,5km ja tajusin jälleen, että kyllä kehoni jaksaa minua jo juoksuttaa enemmän kuin luulen. Mörkö päässäni nostaa heti kynnystä lähteä juoksemaan, vaikka se on harrastus josta todella tykkään. Näköjään tauon jälkeen penikat vaativat hieman rauhallisempaa aloitusta, mutta muuten juoksu sujui ihan tavallisesti. Oli kiva huomata lenkillä, että jaksan. Ikävöin vähän hiihtolenkkejä, mutta onneksi pian pääsee kunnolla metsäpoluille, sillä se on juoksussa kaiken A ja O.

Olisi voinut jäädä välistä… Talvi pääsi helmikuussa kerran yllättämään, kun jäin autoni kanssa jumiin keskelle metsää. Jouduin käyttämään kaikki oppimani kikkakolmoset, joilla yritin saada auton liikkeelle. Lopulta illan pimennyttyä ja pakkasen kiristyessä, minun oli pakko luovuttaa ja soittaa isä apuun. Vietin vapaapäivästä kaksi ja puoli tuntia kauhoen autoa esiin lumesta (ilman lapiota tietysti). Kivaksi tarkoitettu auringonlaskuretki muuttui hetkessä epätoivoksi, itkuksi, välillä nauruksi ja ennen kaikkea kiukuksi. Renkaan alle ehdin tunkea ennen isäpapan saapumista lakanoita, auton kuramatot, havuja ja oksia. Lisäksi makasin auton alla lumihangessa potkimassa jäisiä lumikokkareita irti alustasta. Olisin voinut tehdä muutakin…

Mieleenpainuvin hetki… Upea hiihtoretki suolle. Hiihdin itsekseni kaikessa hiljaisuudessa auringon laskiessa ja pakkasen kiristyessä suon täytti yllättäen upea usva. Siellä kaiken keskellä olin niin ihastunut ja onnellinen ympäröivästä luonnosta. Join iltateen suon laidalla ja maailma oli hetken ajan vaaleanpunainen. Mystinen usva kipristeli poskia, kun sukelsin suksieni kanssa sen keskelle. Vasta kun sormia ja jalkoja alkoi toden teolla pistellä kylmyydestä, lähdin kiirehtimään kotiin. Pakkasta oli kotiin päästyäni jo -20 astetta ja oli pakko sytyttää takkatuli lämmittämään kylmettyneitä käsiä, mutta silti olisin lähtenyt samalle retkelle koska vaan uudestaan.

Herkullisin asia… Veriappelsiineista puristettu tuoremehu! Mieleni tekisi ostaa sitä joka päivä. Lisäksi marjasmoothiet nostavat taas suosiotaan eteenkin kiireisinä aamuina.

Maaliskuuhun

Vähän enemmän… Kuivia metsäpolkuja ja joogaa. Olen kaivannut joogastudiolle ja olen niin onnellinen, että tiedossa on vihdoinkin muutama tunti studiolla pienessä rajallisessa ryhmässä. Yinjooga on parasta huoltoa juoksun jälkeen ja tänään pääsen pitkästä aikaa syvärentoutumaan ja kuuntelemaan äänimaljojen soitantaa. Metsäpoluille pääseminen on yksi sellainen hetki, jolloin tiedän sydämen menevän onnesta ruttuun.

Vähän vähemmän… Somea ja puhelimen selailua. Olen asettanut puhelimeeni aikarajoituksia ja mielestäni tunti somen selaamista päivässä on jo ihan riittävästi (ellei liikaa). Se täyttyy välillä yllättävän nopeasti. Välillä tajuan, että olen viettänyt vartin puhelimella, enkä ole yhtään tietoinen siitä mitä ympärilläni on sinä aikana tapahtunut.

Toivon… Että ensi viikolla alkavat kolmen viikon sulku ja rajoitustoimet riittäisivät ja avantouintipaikka avautuisi vielä maaliskuun lopulla. Siellä oli niin ihana käydä uimassa ja saunassa.