Blogi täyttää kolme vuotta, onko mikään muuttunut?
Tykkään välillä lähteä selailemaan oman blogini arkistoja ja lukea ja fiilistellä sieltä vanhoja kivoja juttuja. Tajusin viikko sitten, kun upposin taas vanhoihin teksteihin, että blogini täällä Lilyn puolella täyttää jo 3 vuotta! Olen blogannut ennen sitä jo monta vuotta bloggerissa, mutta se nyt taisi olla enemmän sellaista harjoittelua ja omaa höpinää. Paljon on elämässä ehtinyt blogitaipaleen aikana tapahtua. Oli mielenkiintoista vertailla tämän hetken ajatuksia vuosien takaisiin ja katsoa, onko mikään muuttunut. Pääset halutessasi lukemaan ensimmäisen postauksen tästä linkistä.
Kolme vuotta sitten asuttiin vielä kerrostalokolmiossa Turussa ja haaveiltiin omasta omakotitalosta. Maaseutu kutkutti mielessäni, mutta oli aluksi vaikea saada mies vakuuttuneeksi siitä, että maalla kaikki on paremmin. Kuukautta aiemmin mies kosi minua ja hääsuunnitelmat olivat parhaassa vauhdissa. En osannut arvatakaan, että jo puolen vuoden päästä ollaan tekemässä kauppakirjoja omasta kodista maalaispitäjässä, jossa olen nuoruuteni kesät viilettänyt menemään.
Nyt kun ollaan asuttu maalla jo pari vuotta, ei meistä kumpikaan haluaisi enää takaisin kaupunkiin. Parasta kotikunnassamme on ihana puukirjasto, johon pääsee kätevästi fillarilla, upea mahdollisuus oppia joogaa taitavan opettajan johdatuksella pienessä joogastudiossa ja uudet ystävät, joiden kanssa istutaan viinillä, hikoillaan lenkkipoluilla tai lähdetään extempore iltauinnille. Meidän koti on ehkä vähän pieni ja tavarat pysyvät siellä harvoin omilla paikoillaan, mutta puutarha on ihana ja luonto lähellä.
Kolme vuotta sitten opettelin elämään hetkessä ja nauttimaan pienistä asioista. Silloin tuli helposti ajateltua ”sitten kun” vähän kaikesta. Suosikkini taisi olla; ”Sitten kun vaaka näyttää x määrän kiloja.” Haaveilin omista lapsista, mutta en nähnyt, että niiden aika olisi ihan vielä, sillä uusperheessä oli vielä paljon myrskyjä. Kaipasin jo silloin ystäviäni ja me vietimme melko harvoin aikaa yhdessä, koska monet elivät jo silloin ruuhkavuosia.
Nyt kun ikää ja ymmärrystä on tullut vähän lisää, olen todella oppinut olemaan tyytyväinen vähempään. En tarvitse elämääni kovin ihmeellisiä asioita. Minulle riittää, että sekä minä että läheiseni pysyvät terveinä, palaudun kunnolla töistä, harrastuksilleni ja kiinnostuksenkohteilleni jää tarpeeksi aikaa, kodissani vallitsee hygge ja saan viettää kahdenkeskistä aikaa mieheni kanssa riittävän usein. Eteenkin viimeinen aiheuttaa hankaluuksia tällä hetkellä, mutta kaikki muu elämässäni on balanssissa. Mitä ystäviini tulee, olen lakannut roikkumasta heissä, jotka eivät jaksa pitää minuun yhteyttä. Olen saanut uusia kavereita kotikulmilta, joiden kanssa viestitellään päivittäin ja nähdään yleensä kerran viikossa jollain kokoonpanolla. Jos olisin tiennyt tuolloin, että lapsia ei tosiaankaan vain ”hankita”, olisin säästynyt monelta murheelta matkan varrella. Alan olla aika sujut sen kanssa, että meille ei yhteisiä lapsia välttämättä koskaan suoda, mutta uusperhearki aiheuttaa välillä valtavasti tunteita sen asian suhteen. Olen monesti miettinyt, että elän täyttä lapsiarkikaaosta koko ajan, mutta en silti saa sitä ikiomaa lasta ja olen siitä joskus ärsyyntynyt.
Ihmisten jatkuva kiukuttelu ja toistensa arvosteleminen somessa ärsytti jo tuolloin. En oikein ymmärtänyt, mitä ihmettä toisten haukkumisesta nimettömästi keskustelupalstoilla hyötyy?
Valitettavasti somessa ihmisten haukkuminen ja asioista vänkääminen ei ole vähentynyt mihinkään muutamassa vuodessa, vaikka silloin olinkin toiveikas asian suhteen. Olen muutenkin kyllästynyt entistä enemmän someen, enkä jaksa selailla sitä enää yhtä paljon. Samalla mietin myös omaa blogiani ja sen pitämistä jatkuvasti. Toisaalta tykkään kirjoittaa sitä, mutta kun selailen toisten kirjoituksia, en koskaan jaksa avata tekstejä ja sisällöt vaikuttavat tylsiltä jaaritteluilta tyhjänpäiväisistä asioista. Moni ajattelee omastani varmasti samalla tavalla, mutta toistaiseksi haluan vielä pitää blogia. En niinkään muita, vaan itseäni varten. Instagramini on muuttunut koko ajan enemmän luontopainotteiseksi ja se on ollut ihan virkistävää. Ei muiden tarvitse tietää koko ajan, miltä sisustukseni kotona näyttää. Todennäköisesti joulun aikaan alkaa ilmestyä taas kuvia kotoakin, koska olen armoton joulufiilistelijä. 🙂
Sisustin mielelläni meidän vanhaa kotia, vaikka se olikin kompakti kerrostaloasunto. Pidin kaikista mahdollisista harmaan eri sävyistä ja niitä löytyi joka huoneesta. Valkoinen oli tylsä väri ja jokaisen huoneen seinältä löytyi väriä. Olohuone oli tummanharmaa, keittiössä vaaleanvihreää ja makuuhuoneessa harmaansinistä. Vedin aika usein överiksi erityisesti sisustustyynyjen kanssa.
Aaah ihana kaiken peittävä harmaa! Sitä oli joka paikassa. Nykyään kotia ovat onneksi vallanneet myös muut värit, mutta edelleen kaikki sävyt ovat hyvin maanläheisiä ja luonnosta poimittuja. Puuta näkyy kodissa nyt paljon ja vanhat huonekalut kiinnostavat nykyään enemmän kuin Ikean tavarat. Monissa huoneissa on säilynyt sama sisustustyyli jo pidemmän aikaa enkä jaksa enää pyöritellä huonekaluja niin paljon ympäriinsä, kuin muutama vuosi sitten. Puutarhan laittaminen on nykyään eteenkin hyvillä keleillä minun juttuni ja sisällä vietetään aikaa vain iltaisin.
