Minulla on hyvä mielikuvitus. Pystyn hyödyntämään sitä töissä päivittäin. Olen lapsesta asti ollut hyvä tarinankertoja ja pystyn tosi nopealla tahdilla kehittämään satuja tyhjästä. Olen lahjakas kirjoittamaan ja saan tuotettua tekstiä ennätysnopeasti. Lapsuudessa kirjoitin meidän pihan kaveriporukalle aina käsikirjoitukset jännäreihin ja rikoselokuviin, joita filmattiin vanhalla videokameralla. ”Kilpajuoksu kuolemaan”-lyhytelokuvasta taitaa edelleen olla nauha ja kässäri jossain tallella.

Karkaan säännöllisesti Tylypahkaan. Minun pitää saada uppoutua Harry Potter-kirjoihin aina parin vuoden välein. Ainoastaan yksi hyvä ystäväni jakaa kanssani tämän outouden ja muut lähinnä kummeksuvat sitä, miten jaksan lukea samat kirjat aina uudestaan. Siinä on vaan joku taika, kun tarinaan sukeltaa tosi syvälle eikä näe tai kuule lukiessa mitään. En ole tajunnut laskea montako kertaa olen kirjasarjan lukenut, mutta kymmenen on tainnut mennä jo ajat sitten rikki.

Lasten kädet aiheuttavat minussa puistatuksia. Välttelen koskettelemasta vieraiden muksujen käsiä, koska olen nähnyt niin monta vuotta lähietäisyydeltä, missä ne sormet päivän aikana seikkailevat ja ilman käsienpesua tietysti. ”Pisulisormet” ei ole mikään tyhjästä kehitetty termi!

En osaa käyttää farkkuja. Jos saan vapaasti valita, kuljen aamusta iltaan jumppahousuissa, koska ne ovat niin mukavat. Mikään ei saa kiristää tai puristaa ja vaatteissa pitää olla helppo liikkua. Käytän välillä farkkujakin, mutta ne saa olla käytössä maksimissaan muutaman tunnin kerrallaan. Olisi kiva käyttää farkkuja enemmän jo ihan tyylin puolesta, mutta täydellisiä pöksyjä ei ole vielä 30-vuoden etsinnän jälkeen löytynyt.

Olen crazy catwoman. Yritän jatkuvasti lukea oman viiksekkääni ajatuksia ja puhun sille, kuin se osaisi samaa kieltä kanssani. Kissa on aina kaikessa mukana ja näen kauheasti vaivaa oman kissani mukavuuden eteen ostamalla sille kaikenlaisia muodinmukaisia ”höpötatteja”. Joskus voisin tosin yrittää muistaa, että se on eläin, jolla on vain saksanpähkinän kokoiset aivot, eikä sitä tarvitse hyvästellä töihin lähtiessä kymmentä kertaa.

Kuuntelen tosi harvoin musiikkia. Tämä perustuu täysin siihen, että töissä altistun jatkuvasti kovalle melulle, joten en ”jaksa” kuunnella musiikkia oikeastaan yhtään vapaa-ajalla. Ainoa poikkeus on juoksulenkit, koska sopiva tempo rytmittää juoksua paremmin kuin laiskasti soljuva äänikirja.

Tuoreet marjat ovat paheeni. Vadelmat, mansikat, pensasmustikat. Niitä on aina pakko olla kaapissa vähintään yhtä laatua tai muuten tuntuu, että jotain puuttuisi. Alan pikkuhiljaa tajuamaan, että sillä rahamäärällä, jonka käytän tuoreisiin marjoihin, voisin lennättää itseni syömään noita herkkuja paikanpäälle etelään. Tosin minulla ei ole muita paheita, sillä en juo kahvia tai tupakoi ja alkoholia käytän ihan äärimmäisen harvoin, joten ehkä tämä pieni terveellinen pahe sallittakoon.