Eka kerta eli Nuuksio Classic Trail Marathon 2016

Lauantaina se meni, maratonneitsyys Nuuksion kallioilla ja soilla. Miltä se eka kerta oikein tuntui?

Omien tunteiden mittailu on tärkeää. Kaikenlaisia tunteita voi ja saa olla, mutta niiden mitta on merkittävä: jos jännityksen ja pelon tunteet ovat suuria ja halun tunne pieni, ekaan kertaan ei ole valmis.

Tunteet ennen Nuuksio Classic Trail Marathonia seilasivat laidasta laitaan. Välillä tuntui että soitan kotiin ja pyydän hakemaan saman tien pois, toisaalta taas en malttanut odottaa että pääsisin ihan oikeasti tositoimiin. Kaikista peloista ja painajaisista huolimatta en missään välissä kuitenkaan oikeasti uskonut, ettenkö selviäisi koitoksesta jos vain ei tapahtuisi jotakin täysin odottamatonta. Kunnon puolesta tiesin pärjääväni, ja yritin psyykata itseäni ajattelemalla mitä kaikkea kauheaa olen treeneissä joskus joutunut tekemään ja siitäkin selvinnyt: totesin että jos Murphin (mailin juoksu, 100 x leuanveto, 200 x punnerrus, 300 x kyykky, mailin juoksu) tekeminen auki revityillä kämmenillä ei minua tappanut, ei tappaisi pieni metsäretkikään.

Tunteitaan ei pitäisi turruttaa alkoholilla.

Saavuimme Sofian kanssa pelipaikoille Hotelli Nuuksioon jo perjantai-iltana, jolloin ohjelmassa oli muun muassa pastaillallinen ja polkujuoksuleffafestari. Päässä takoi ensisijaisesti ”Olispa kaljaa.” Oli pakko ottaa olut hermolääkkeeksi ja paremman unen takaamiseksi. Nukahdinkin yllättävän nopeasti, mutta heräilin yöllä useaan otteeseen miettimään tulevaa koitosta ja etenkin kaikkia käytännön seikkoja: olinkohan muistanut laittaa kellon soimaan, tulikohan pakattua mukaan tarpeeksi evästä kisaa varten, mitä jos jätinkin toisen juoksukengän vahingossa kotiin? 

Pahin paniikki iski aamulla juuri ennen lähtöä. Kaikenlaiseen hätäiseen turaamiseen meni niin paljon aikaa, että lämmittelyt jäivät vähäisenlaiseksi. Sydän tosin hakkasi jo ennen starttikäskyä lähestulkoon täysillä. Kun lopulta lähtölupa tuli, olo oli suorastaan helpottunut, sillä nyt ei ollut enää muuta tehtävää kuin juosta.

Teräsmeduusat säpäköinä lähtöviivalla. Molempien takit ja meikäläisen yllä oleva hame (joka muuten mukavuudeltaan 5/5) saatiin kisaa varten testiin Salomonin S/Lab-mallistosta. Molempien juomaliivit ja meikäläisen Speedcrossit saatu aikaisemmin Salomonilta.

  Asioissa kannattaa edetä omaan tahtiin eikä sen mukaan miten kaveripiirissä toimitaan.

Lähdimme Sofian kanssa taivaltamaan yhtä matkaa. Nuuksio Classicin reitti yllätti vaihtelevuudellaan ja haastavuudellaan: satunnaisten metsäautoteiden ja polkujen välissä reitti kulki kallioilla, soilla ja juurakoissa, joissa sai tosissaan katsella jalkoihinsa. Ensin yritin varjella kenkiäni kastumiselta, mutta huomasin tämän lopulta turhaksi toivoksi ja pistelin suoraan lampareiden läpi. Muutaman kerran jalka upposi hetteikköön reittä myöten. 

Mieli oli iloinen, juttu lensi ja jalka nousi yllättävänkin hyvin. Kerran erehdyin katselemaan maisemia tarkemmin, ja pyöräytin nilkkani ympäri. Seuraava kilometri mentiin klenkaten turvonneella nilkalla, mutta lopulta kipu laantui (tai sitten vain unohdin sen) ja jatkoin matkaa. Sofia oli hieman huonovointinen ja huomasin meneväni häntä nopeampaa tahtia. Tovin mietin, oleko paska ystävä jos jatkan omaa tahtiani, mutta lopulta halasimme hyvästiksi jossain kahdeksantoista kilometrin kieppeillä ja lähdin eteenpäin itsekseni.

Sofian jätettyäni lyöttäydyin useammaksi kilometriksi mukavan mimmin (jonka nimen kysyin mutta jo autuaasti unohdin, terkkuja!) seuraan. Hänen hyvä juoksuboogiensa tarttui minuunkin, ja yhtäkkiä kilometrilaput alkoivatkin jo kolmosella. Kesän ja alkusyksyn treeneihin on sisältynyt paljon porrasjuoksua, yli sadalla kilolla tehtyjä sarjoja glute bridgejä, levypainojen kanssa boksille nousuja sekä erilaisia bulgarialaisia kyykkyjä, mistä olin metsässä äärimmäisen kiitollinen: ylämäet sujuivat vauhdilla, ja yksien portaiden jälkeen seuralaiseni alkoi jäämään jälkeen ja lähdin taittamaan matkaa yksin. 

Reitti oli hauska ja haastava. Kuva Lassi Pekkarinen.

Sitä ei saa enää koskaan koettua uudelleen ja siksi kannattaakin olla varma, kenen kanssa siihen ryhtyy ja että sitä todella haluaa. Itse tilanteeseen liittyy paljon odotuksia ja jälkeenpäin voi tulla tunne, että tässäkö se nyt sitten olikin.

Moni oli pelotellut seinän tulemisella vastaan, ja kuulemma kolmenkympin kohdalla alkaisi viimeistään tulla äitiä ikävä. Vaan eipä näkynyt seinää. Olo oli hyvä, jalat nousivat reippaasti, mielikin oli korkealla. Pelkäsin, että olin tehnyt jotain väärin. Ehkä olin eksynyt tajuamattani reitiltä ja oikaissut parikymmentä kilometriä, kun olo oli edelleen näin freesi? Oliko tämä vain kosmista pilaa, ja hyvä oloni vaihtuisi itkuksi seuraavan polunmutkan jälkeen? Ei tullut itkun itkua, vain muutama outo herkistyminen kun tajusin että kyllähän tässä päästään maaliin.

Viimeisen kympin juoksin lähestulkoon yksikseni. Maalialueen kuulutukset kaikuivat metsään saakka jo varhain ja mietin vain, kuinka lähellä jo oltiin. Ja yhtäkkiä sitten viimeisen alamäen jälkeen alkoi loppusuora. Sitten olinkin maalissa taivallettuani skutsissa 6 tuntia ja 24 minuuttia. Olo oli hyvin hämmentynyt: Tässäkö se nyt sitten olikin? Eikö se ollut tämän kauheampaa? Eikö se sattunutkaan tämän enempää?

Maalifiilis, paras fiilis. Paikkailin Sofian metsään hylkäämisen tuomaa huonoa omatuntoa kiikuttamalla maaliviivalle oluen. Ystäväpisteitä ainakin sata. Kuva Nuuksio Classic.

 Erityisen tärkeää ensimmäisen kerran kannalta on hyvien muistojen muodostuminen.

 Itse kisa on mielessä pieninä välähdyksinä, mutta kisaviikonlopun muut tapahtumat ovat mielessä sentään vahvempina. Sain tutulta heti maalialueella oluen ja tiedon siitä, että Sofia ei ollutkaan lopettanut vaan taivalsi sinnikkäästi kohti maalia. Kävin suihkussa ja lounaalla odotellessani joukkuetoveriani saapuvaksi. Kun Sofia tuli maaliin, oli ilmassa aitoa saavuttamisen iloa. Ei ole teräsmeduusa mikään turhanpäiväinen some-eläin! Sofian tultua kävimme saunassa ja lilluimme porealtaassa purkamassa kisan tapahtumia ennen illan juhlallisuuksia. Olo oli koko ajan epäuskoisen riemukas: nytkö se oli oikeasti tehty? Ilta meni vanhojen ja uusien tuttujen sekä oluiden parissa hujauksessa. 

Maisemia olisi kelvannut katsella, jos ei olisi tarvinnut keskittyä jalkoihinsa. Kuva Samuli Pahkala.

 Eka kerta ei voi olla, eikä sen tarvitse olla täydellinen. Kaikki tekevät virheitä, ja ottamalla niistä opikseen voi seuraavalla kerralla toimia fiksummin.Vaikka kaikki sujuikin hämmästyttävän mallikkaasti, olisin voinut tehdä joitakin asioita toisin. Kokemattomuuden piikkiin menivät muun muassa kuulokkeiden unohtaminen (olisi helpottanut kun yksinäisillä kilometreillä päässä soi tauotta Anssi Kela) ja alushousujen jättäminen jalkaan (reissun ainoa hiertymä tuli persvakoon). Lisäksi minusta otettuja kuvia katsellessani tajuan miksi kannattaa vähän meikata ennen maratonia. Olmivaroitus! Jos jotain pitäisi parantaa, niin ehkä olisin voinut taittaa matkaa vähän reippaammin. Aika oli isossa mittakaavassa vaatimaton, mutta toisaalta olen siihen äärimmäisen tyytyväinen ja omaan suoritukseeni pohjattoman ylpeä.  

Eka kerta herättää uusia tunteita

Olen ollut kisan jälkeen kummallisessa tilassa. Yhtäältä olo on oudolla tavalla tyhjä, toisaalta taas euforinen. Tekee mieli juosta lisää. Ihmettelin sunnuntaiaamuna, teinkö jotain väärin, kun olin maalissa freesinä ja kroppaa ei kolottanut mistään. ”Sun pitää ruveta juoksemaan sitten pidempiä matkoja jos tuo meni helposti”, virkkoi samassa aamiaispöydässä istunut Juha, joka tietää asian jos toisenkin pidempien matkojen juoksemisesta. Olen jossakin mielen perukoilla idätellyt ajatusta maratonia pidemmistä etäisyyksistä, ja tästä välietapista selviydyttäni hotsittaa entistä enemmän kokeilla, paljonko jaksaisi taivaltaa.

Nörtti on nörtti metsässäkin: päätin testata, miten Garmin Fenix 3 HR:n ja Suunto Spartan Sportin datat eroavat toisistaan pidemmällä matkalla. Kuva Arjo Kaarre. 

Kannattiko eka kerta? No ehdottomasti. Alkuun jännitti, mutta ei se sattunutkaan ja oli hauskaa ja jäi pelkästään hyviä muistoja. Nuuksio Classic oli hyvin järjestetty kisa, jossa oli hyvä henki ja mukavaa porukkaa, keltanokka kiittää!  

//Välitekstit lainattu MLL:n, RFSU:n ja Väestöliiton eka kerta -artikkeleista.//

//Nuuksio Classic tarjosi osallistumiseni kisaan sekä majoitukset ja safkat kisaviikonloppuna.//