Mikä boogie?

Vastataan saman tien: oikein hyvä!

Loppukesä on ollut minulle aina erinomaisen tehokasta aikaa. Lämpöä ja valoa riittää edelleen, ja kesäloman (joskin tänä vuonna säälittävästi viikon mittaisen!) jälkeen tuntuu hyvältä palata taas rutiinien pariin. Tällä hetkellä tekee erityisesti mieli treenata, syödä hyvin, lukea ja ehkä aloittaa jokin uusi harrastus, mennä kertailemaan vaikka venäjän kielen taitoja opistoon tai ottaa joku uusi kieli haltuun. Tällä hetkellä olo on mukavan puuhakas, olen käynyt suppailemassa, sienessä, järjestänyt siskon muksujen kanssa takapihan kesäolympialaiset ja muutenkin dusannut jos vaikka mitä.

Crossfit-apukoulu (lue lisää täältä) käynnistyi taas eilen. Painelin salille intoa puhkuen, sillä vaikka juokseminen ja pyöräily ovat kivoja puuhia, on painavien asioiden liikuttelussa jotain outoa viehätystä, jota muusta liikunnasta ei saa. Tälle viikolle valmentajani JPP on ohjelmoinut kolme treeniä salille ja kaksi kestävyystreeniä ulos, eli tavoitteena on jatkaa voiman kasvattamista mutta pitää mielessä myös kuukauden päästä koittava Nuuksio Classic Trail Marathon. Kunnon puolesta koettelemus varmaan menee läpi, jos vain vauhdinjako toimii. Sen tärkeydestä sain tärkeän oppitunnin eilen treeneissä, kun lähdin 10 x 2 minuutin soutuintervalleihin liian kovaa ja jouduin himmailemaan loppua kohden. Maltti ei ole ikinä ollut erityisalaani, mutta maratonia varten pitänee muistaa, että matka ei tapa vaan liian kova vauhti.

En ole vielä asettanut sen tarkempia tavoitteita syksylle. Tärkeintä olisi saada pidettyä tämä hyvä boogie yllä kun kotimaa muuttuu takaisin Mordoriksi, tehdä töitä mutta ei niin paljon, että muu elämä kärsii ja tehdä kivoja asioita. Yksinkertaisia ja vaatimattomia juttuja, mutta ihan tärkeitä, luulisin.