Realismista ja tavoitteista

helsinki_city_trail_2015.jpg

Maanantain treenikatastrofin jälkeen tunsin jälleen houkutusta lyödä painonnostokengät tiskiin ja lopettaa urheiluhommat kaikkinensa.

Mutta enhän minä urheilua lopeta, vaikka aina säännöllisin väliajoin kyseenalaistankin sen sopivuuden fyysiselle ja henkiselle hyvinvoinnilleni. Juttelin asiasta muutaman luottoihmisen kanssa ja pyörittelin ongelmaa itsekseni. Sain lopulta tiivistettyä ongelmani urheilun saralla kahteen asiaan:

a) olen kunnianhimoinen ja suorituskeskeinen

b) en ole hyvä urheilussa.

Näiden kahden seikan välinen ristiriita on urheiluliitännäisten vammailujeni alkulähde.

Olen toki kehittynyt valtavasti monellakin saralla ahkeran harjoittelun myötä, mutta liikunnallisesti lahjakkaaksi minua ei voi hyvälläkään tahdolla kutsua. Opin kyllä, voimistun ja edistyn, mutta äärimmäisen hitaasti, paljon hitaammin kuin mitä kunnianhimoni toivoisi. Tästä sitten kumpuaa välillä pohjattomalta vaikuttava turhautumiseni.

crossfit_helsinki.png

Pelkästään fyysistä puolta ajatellen olisi varmaankin parasta, että liikkuisin pelkästä liikkumisen ilosta. Treenailisin vähän ja menisin fiiliksen mukaan. Mutta hyvän mielen liikkuminen ei riitä päänupilleni. Kaipaan lukuja, tuloksia, konkreettisia syitä treenata! Tavoitteiden asettaminen on hankalaa, kun yhtäältä janoaisi hienoja suorituksia ja toisaalta tiedostaa urheilullisuutensa rajat sekä elämäntilanteen, jossa treeni on vain yksi osa isompaa kokonaisuutta. 

Siksi olenkin hieman miettinyt tavoitteitani loppuvuodelle ja ensi vuodelle. Ylätason tavoitteena on toki kehittyä systemaattisesti etenkin voimapuolella ja yrittää treenata myös treenaamisen ilosta, vaikkeivät tuloskäyrät osoittaisikaan ylöspäin. Konkreettisemmalla tasolla olen päättänyt osallistua muutamaan polkujuoksukisaan. Keväällä ajattelin juosta muutaman polkupuolikkaan, syksymmällä maratonin. Ja onhan kalenterissa ilmeisesti sisäsoudun sm-kisat joihin minut on tahtomattani ilmoitettu mukaan 4 x 1000 metrin viestiin Teräsmeduusojen nimissä. Voi luoja. 

Kommentit (10)
  1. Mä tiedostan itelläni ongelman, joka saattaa koskea vähän suakin… Haluan treenata ja kehittyä niin erilaisissa asioissa, että niissä kehittyminen (ainakaan optimaalisesti) ei vaan ole samanaikaisesti mahdollista. En ehdi keskittymään salitreeniin siinä määrin kun pitäisi, jotta voimatasot nousisivat, kun samaan aikaan haluan (koska on vaan niin kivaa) juosta, joogata ja pelata sulista ja vaikka mitä. Crossfitissähän tulee kanssa niin paljon erilaista treeniä… en tiedä kuinka hyvin siinä pystyy keskittymään tiettyyn ominaisuuteen ja se ei taida olla tarkoituskaan. Ja sitten sulla on noi aerobiset jututkin lisäksi. Joten jos tekee monenlaista, niin ei kehity kaikessa niin nopeasti kuin haluaisi (ja toki synnynnäiset lahjatkin suuntautuu vain johonkin, ei kaikkeen). Itselläni tiedostan kyllä tämän ongelman, mutta en vaan silti halua hyväksyä sitä; prkl, miten niin ei muka pysty!? MUN pitää pystyä!! 😀

    1. Niin tuttu tunne! 😀

      Mulla on varmaan enemmän lahjoja tuonne kestävyysurheilun puolelle kuin voimailuun, osaltaan myös siksi olen ottanut sitä vähän enemmän ohjelmistoon. Kaikkeen ei tietenkään voi fokusoida samaan aikaan: voimatreeni voi olla tukena juoksemiselle, mutta samaan aikaan ei varmaan voi tähdätä maksimivoiman kasvattamiseen ja uusiin juoksuenkkoihin.

      …ja siltikin sitä ajattelee että miten niin, mä haluan pystyä molempiin samaan aikaan 😀

  2. Onneksi termi ”vanha mätisäkki” ei esiintynyt tässä kirjoituksessa.
    😀

    No ei, huomaan että cf on sellainen laji joka helposti voi aiheuttaa noita huonouden ja tyytymättömyyden tunteita itsessänikin..varsinkin kun tuloksia kirjaa wod connectiin ja katsoo muiden tuloksia..mutta eiköhän tääkin opeta keskittymään omaan tekemiseen ja siihen että tekee parhaansa omista lähtökohdistaan. Cf:n pariin kuitenkin hakeutuu varmasti paljon liikunnallisesti lahjakkaita/urheilutaustaa omaavia suorituskeskeisiä tyyppejä, eli pitää muistaa mihin porukkaan itseään vertaa.

    Oot sä ainakin ihan hemmetin sitkeä jos olet (muka) niin huono urheilussa. Harvalla riittää motivaatio/uskallus tehdä pitkäjänteisesti niitä itselle ei niin luonnollisia juttuja. 🙂

    1. Mun pitää varmaan lopettaa ”vanhan mätisäkin” käyttö, kun aina saan noottia siitä 😀 (Vaikka käytänkin sitä vain kropan synonyymina ilman mitään arvostelmia, tarttui joskus yhdeltä kaverilta…)

      Tuo on kyllä totta, että cf on aika rankka laji siinä mielessä että kaikki on mitattavissa ja tulokset pistetään ylös. Sitä väistämättä vertaa itseään muihin, vaikka pitäis muistaa että toiset tulee erilaisista lähtökohdista kuin itse.

      Ja kai mä oon sit sitkeä (tai hullu!), kun kuukaudesta ja vuodesta toiseen käyn siellä turaamassa. Kaipa mä vielä jollain tasolla uskon että opin juttuja joskus 😀

       

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *