Sananen tavoitteista

Olen huomannut käyttäväni sanaparia ”tavoitteellinen treenaaminen” runsaasti. Mutta mitä ihmettä se tarkoittaa omalla kohdallani?

Hyvä kysymys. Täytyy tunnustaa, että välillä en oikein tiedä. Tietenkin treenaan sen takia että se on hauskinta mitä tiedän, koska haluan olla vahva, ketterä, liikkuva ja niin edelleen. Mutta onko minulla konkreettisempia tavoitteita?

Moni on kysynyt, olenko harkinnut kilpailemista. Kyllä olen, mutta sitten on iskenyt realismi. Tiedän olevani vielä taidoiltani vajaa ja turhan heikko kilpaillakseni. Välillä leukailen tähtääväni vajaan kymmenen vuoden päässä häämöttävään yli 40-vuotiaiden sarjaan, josko siihen mennessä olisin tarpeeksi hyvä. En usko että ihan vuosikymmentä tarvitsee venailla, mutta tällä hetkellä en koe olevani valmis kisaamaan – myös siksi koska haluan tietenkin pärjätä enkä mennä nöyryyttämään itseäni jäämällä hännänhuipuksi. Katsotaan, katsotaan. 

Vaikka suuri tavoite onkin vielä hämärän peitossa, välitavoitteita on enemmän kuin tarpeeksi. Sen kuin katsoo niitä osa-alueita, joilla lägää eniten, ja alkaa tehdä listaa siitä, mitä ja miten asioita pitäisi lähteä parantamaan. 

Nyt syksyllä aion keskittyä etenkin yläkropan voiman lisäämiseen ja hallinnan parantamiseen. Vaikka niin kutsutut some-epäkkääni massiiviset ovatkin, on yläsektorilla reilusti työstettävää. Regiimiin lisätään siis normitreenien lisäksi runsaasti leuanvetoja, toes to bareja, valakyykkyjä ja kaikkien aikojen eniten vihaamiani rengasdippejä. Yäk. Etenkin rengasdippien tekeminen kiinnostaa yhtä paljon kuin asbestin lisääminen aamupuuroon. Mieluusti tekisin maveja ja juoksuwodeja päivät läpeensä, sillä niissä pärjään ja niiden tekemisestä iloitsen – koska pärjään niissä. Sitäkin enemmän pitäisi siis keskittyä heikkouksiinsa ja ikäviin liikkeiisin, jotta niistäkin tulisi joskus tulevaisuudessa mielekkäitä.

Henkisellä puolellakin riittää petrattavaa. Ensimmäinen tavoite on lopettaa treeneissä pillittäminen, mikä on onnistunut erinomaisesti tähän saakka. En ole vetistellyt edes tempaustreeneissä! Lisäksi työn alla on kehittää henkistä kovuutta, kykyä saada kropasta irti enemmän kuin mitä pää haluaisi antaa myöden. 

Olen treenaamiseni suhteen melkoinen realisti, ja välillä varmaan valmentajan mielestä myöskin pessimisti. En usko pystyväni siihen, mihin saatan hyvinkin pystyä. Tietenkin on hyvä suhteuttaa tekemisensä omaan elämäntilanteeseen ja taustaan eikä verrata itseään vaikka ammatikseen treenaaviin parikymppisiin painonnostajiin, mutta omia lähtökohtia ei pitäisi käyttää myöskään tekosyynä sille, että ei yrittäisi hitusen enemmän. Oma helmasyntini taitaa olla ikään vetoaminen: ”Olen ihan liian vanha oppimaan (lisää vapaavalintainen vaikea asia tähän)” on ehkä typerintä mitä voi itselleen uskotella. Muillehan moinen puppu ei varmasti uppoa alun perinkään. Siksi yksi välitavoite on myöskin lopettaa nihkeily ja siirtää siihen kuluva energia yrittämiseen ja onnistumiseen.

Mitenkäs te? Oletteko asettaneet itsellenne uusia tavoitteita täksi syksyksi? Millaisia ne ovat?