Kaverille kävi kurjasti ja hän kertoo kokemuksestaan. Tilannekatsausta kuunneltuani olen päässäni hahmotellut nopeasti eri toimintavaihtoehdot, ja ensimmäinen asia, jonka luontaisesti sanoisin olisi tarjota näitä reagointitapoja paremmuusjärjestyksessä tilanteen ratkaisemiseksi. Varsin todennäköisesti ikävässä tilanteessa oleva kaveri haluaa kuitenkin ensisijaisesti purkaa emotionaalista kuormaansa, ja saada sympatiaa osakseen. Ratkaisujen aika on monelle ajankohtaista vasta myöhemmin. Minun on täytynytkin opetella olemaan tällaisessa tilanteessa herkempi kuulemaan, mitä toinen tarvitsee, koska se on varsin todennäköisesti jotain muuta kuin mitä itse kaipaisin, jos olisin kaverini sijaan kurjassa tilanteessa. Jos itselläni on jokin ongelma, kaipaan ennen kaikkea ratkaisuja, en sympatiaa. Mitä nopeammin ratkaisu löytyy, sitä nopeammin minulla on parempi olo.

Toinen tyyppiesimerkki piirteestä, jonka osalta löydän helposti eroja itseni ja muiden välillä on melkein mikä tahansa suunnitteluun liittyvä asia. Aikaperspektiivini tuntuu olevan erilainen kuin monilla muilla, ja minulle on luontaista tehdä pitkän aikavälin suunnitelmia, joiden osia toteutan järjestelmällisesti. Olen jotenkin riittävän masokistinen pakottamaan itseni tekemään asioita tavoitteideni eteen myös silloin, kun ei kauheasti huvittaisi –koska tällaisia hetkiä tulee tietenkin missä tahansa isossa projektissa. Maailma ei tietenkään romahda, jos suunnitelmaa joutuu muuttamaan, mutta minulle on tyypillistä innostua kaikenlaisista uusista asioista, ja ilman suunnitelmaa yrittäisin tehdä kaiken saavuttamatta lopulta mitään. Koska aikaa on rajallisesti enkä ole kaikkivoipa, minun on rajoitettava tekemisiäni ja pyrittävä edistämään tärkeänä pitämiäni tavoitteitani säännöllisesti. Valitsemistani tavoitteista en todellakaan luovuta helposti, ja itse asettamieni isojen tavoitteiden eteen työskenteleminen ja niiden saavuttaminen tuottaa merkityksellisyyttä elämään.

Teen valtavasti töitä mielekkääksi kokemieni tavoitteiden eteen, mutta toisaalta minua on hyvin vaikea saada motivoitumaan minkään (työ)asian tekemisestä vain siksi ”että näin on aina tehty” tai ”X haluaa”. Kyseenalaistan lähes kaiken.

Jossain vaiheessa mietin näitä toisten ihmisten kanssa toimimisessa vaikuttavia persoonallisuuseroja ja syitä sille, miksi olen hakeutunut tutkijaksi ja miksi teen (ja tykkään tehdä) paljon töitä. Löysin Helen Fisherin aivokemiallisiin profiileihin liittyvät tutkimukset, joita kuvailen alla valistuneesta maallikkonäkökulmasta (eli en ole psykologian ammattilainen).

Fisher alkoi tutkia persoonallisuuden piirteitä, kun hän pohti tekijöitä, jotka selittävät parinvalintaa. Hän on tutkijakollegoidensa kanssa löytänyt biologisen pohjan persoonallisuusteorioiden klassikolle, ns. big five –teorialle sillä erotuksella, että keskiöön on otettu ”terve” ihminen, eli neuroottisuus yhtenä persoonallisuuden ulottuvuutena on jätetty pois. Fisherin teoria lähtee big five teorian tapaan siitä, että ihminen edustaa jossain määrin kaikkia piirteitä, ja Fisherin testissä suurin osa saakin kaksi ulottuvuutta, jotka ovat lähes yhtä dominoivia kokonaisuudessa. Näin ollen persoonallisuuden pääpiirteitä ei yritetä täysin self help-kirjallisuudelle tyypillisellä tavalla pelkistää liikaa. (Vaikka kaikki teoriat yksinkertaistavat, on eri asia esittää asia niin että pomosi on ”punainen”, kuin että hän saa dimesiolla A korkeat pisteet, dimesiolla B aika korkeat pisteet, dimesiolla C keskivertopisteet ja dimesiolla D matalat pisteet.) Lisäksi tunnustettaan, että henkilöhistoria, kulttuuri, lahjakkuusprofiili yms. tekijät vaikuttavat persoonallisuuden ilmenemiseen, joten vaikka dimesiorakenne onkin suhteellisen pysyvä ajallisesti, piirteet ilmenevät eri ihmisillä hyvin eri tavoin.

Fisher näkee persoonallisuuden päätyypit seuraavasti, ja hänen ajatuksiinsa on mahdollista perehtyä lisää sekä akateemisissa teksteissä, että suurelle yleisölle suunnatuissa kanavissa.

• Utelias ja energinen tutkimusmatkailija. Dopamiinijärjestelmän toiminnan on havaittu liittyvän kokemushakuisuuteen, impulsiivisuuteen, tylsyyden huonoon sietämiseen, energisyyteen ja innostuneisuuteen. Näille ihmisille on tyypillistä keksittyä enemmän ulkomaailmaan kuin omaan sisäiseen maailmaansa, ja he ovat usein älyllisesti kiinnostuneita monista asioista ja luovia ajattelijoita.
• Varovainen ja normeja noudattava rakentaja. Serotoniinijärjestelmän aktiivisuuden on havaittu olevan yhteydessä sosiaalisuuteen, varovaisuuteen (vahinkojen välttäminen), sosiaalisten normien ja erilaisten sääntöjen noudattamiseen, auktoriteettien kunnioittamiseen, järjestelmällisyyteen, tunnollisuuteen, suunnitelmien noudattamiseen, itsehillintään, uskonnollisuuteen, täsmällisyyteen ja kiinnostuneisuuteen yksityiskohdista.
• Päättäväinen ja analyyttinen johtaja. Raskauden aikainen testosteronialtistus on yhteydessä visuaalis-spatiaaliseen hahmottamiseen ja “sääntöjä noudattavien järjestelmien” ymmärtämiseen tietotekniikasta matematiikkaan ja musiikkiin. Korkea testosteronialtistus lisää itsevarmuutta ja hierarkiatietoisuutta, ja ihmisillä joilla piirre ilmenee vahvana, on tyypillisesti vähän kiinnostuksen kohteita, mutta valituista kiinnostuksen kohtaista ollaan äärimmäisen kiinnostuneita. Analyyttisyys voi ilmetä myös heikompana kielellisenä osaamisena, tunteiden ilmaisun vähäisyytenä ja empatiakyvyn heikkoutena.
• Sosiaalinen ja empaattinen neuvottelija. Raskaudenaikainen estrogeenialtistus on yhteydessä holistiseen ja pitkän aikavälin ajatteluun, kielelliseen lahjakkuuteen, yhteistyökykyisyyteen, empaattisuuteen ja hoivaavuuteen, hyvään tunnemuistiin ja mielikuvitukseen. Oksitosiini, joka on estrogeenin sukulainen, on yhteydessä monenlaisiin sosiaalisiin piirteisiin kuten luottamukseen, tunteiden lukemiseen ja mielen ymmärtämiseen.

Olen tehnyt Fisherin nettitestin (Fisher temperament inventory tai Helen Fisher’s personality test) useana eri vuonna, ja huomannut että tulos pysyy samana. (Testistä on olemassa myös pidempi ja tarkempi versio, johon kuuluu psykologin haastattelu.) Olen nettitestin pohjalta dominantisti johtaja mutta saan dopamiiniakselilta (tutkimusmatkailija) melkein yhtä korkeat pisteet kuin testoakselilta. Kolmanneksi eniten pisteitä saan estroakselilta, ja serotoniinijärjestelmän kysymyspatterista saan kaikkein matalimmat pisteet.

Mieheni on ensisijaisesti johtaja ja toissijaisesti neuvottelija. Hän on meistä kahdesta selvästi paljon sosiaalisempi ja empaattisempi. Vaikka arvostan hänen erilaisuuttaan, oman fiilikseni mukaan minun toiminnassani päämääräkeskeisyys ja tietynlainen tehokkuuden tavoittelu korostuvat, mikä johtaa ajoittain siihen, että koen kumppanini toiminnan ”haahuiluna”. Saan takaisin kuittailua, että olen ”autisti” (millä tässä naljailussa viitataan siihen, että en aina oikein osaa ottaa muiden tunteita huomioon, vaikka toisin kuin tietyn autismin kirjon ihmiset, tunnistan kyllä muiden tunnetilat). Ehkä juuri meille johtajatyypeille tällaiset testit ovat hyödyllisiä, koska teoria selittää mistä osa kommunikaatio-ongelmista voi johtua ja tarjoaa systeemipohjaisen mallin, jonka pohjalta omaa toimintaa voi pyrkiä hienosäätämään kuhunkin sosiaaliseen tilanteeseen sopivaksi.