Punastus

4.10.2017 punastus

Jospa elämä onkin oikeasti keveää.

Ääk, minne katosi päivät! En haluaisi olla aina se tyyppi, joka päivittelee sitä, että aika menee liian nopeata tahtia, mutta taidan sittenkin olla. Silmänräpäys ja jo on kaksi kuukautta vierähtänyt edellisestä kerrasta, kun blogin olen edes avannut. Inspiraatio on ollut tiessään. Kaiken luovan toiminnan on jyrännyt alleen ties mikä tehtävien jatkumo ja vaikka edellisessä postauksessa hekumoinkin taakan vieräyttämisestä harteilta, on se silti siellä. Jotenkin ihan salakavalasti siellä matkustaa niin.

Puhutaanko tässä välissä ihan hetkisen verran meditaatiosta? Syy, miksi olen alunperin lähtenyt joogan polulle on se, että asanaharjoitus toi balanssia elämään. Meditaatio on tuntunut aina hyvältä, joskin haastavalta, eikä siitä ole ikinä tullut osa päivittäistä elämääni. Liikkuva meditaatio aka asanaharjoitus on ollut minun juttuni ja olin tyytyväinen vuosia. Kunnes yhtäkkiä homma kääntyi päälaelleen ja aloin tekemään asanaa, jotta kehoni olisi auki ja kykeneväinen paikallaanistumiseen. Kroppani haastavin osuus on lantion alue ja lonkat. Jäykät kuin mitkä, risti-istunta on hirviöasanani. Ei siis ihme, ettei meditaatio ole tuntunut miellyttävältä suoriltaan ilman kehon lämmittelyä. Tekosyitä tai ei, vasta nyt ymmärrän pointin, minkä takia asanaharjoitus on ylipäänsä olemassa. Se valmistelee kehon ja mielen meditaatioon.

Sille on syynsä miksi halusin kirjoittaa meditaatiosta juuri nyt tällä hetkellä. Tämän päivän meditaatio nimittäin toi taas hyvin vahvan tuntemuksen hartioiden ja yläselän alueelle. Mikä on se kivi, jota kannan? Miksi sitä kannan? Onko koko kiveä olemassakaan vai olenko kenties kehitellyt sen pääni sisällä itse? Miksen päästä sitä tipahtamaan vaan kanniskelen ympäriinsä kuin mikäkin häiriintynyt Atlas?

Huvittaa ja herkistää samanaikaisesti tämä ihmeellisen ihmisolennon mieli. Ja suurta kunnioitusta herättää keho, joka kertoo asioita, joita kulloinkin pitää kuulla. Jos vain kuuntelee. Jos vain antaa sen kertoa. Nyt se taisi kertoa sellaisen jutun, että pingotan aivan turhasta, varaudun aina pahimpaan, vaikka tosiasiassa mitään hätää ei ole. Toisinaan pysähtyminen ja hengittäminen voi tuoda esille ne tosiasiat, jotka oikeasti ovat nenäsi edessä, mutta joita et ole kyennyt havaitsemaan. Ihanaa <3

Hyvinvointi Mieli

31.7.2017 punastus

Anna taakan pudota harteilta

Tiedättekö sen, kun yhtenä päivänä on äärettömän tyytyväinen itseensä ja toisena taas tuntuu siltä, kuin olisi kaikkien kammoksuma ali-ihminen? Toki noina ali-ihmispäivinä tietää olevansa hakoteillä ajatuksineen, mutta mielestäni pienelle itsesäälille on välillä tilausta. Joskus sitä vaan haluaa rypeä oikein kunnolla hetken. Sellaisella pieteetillä, että kohta alkaa jo naurattamaan oma käytös ja hetken päästä onkin taas siirtynyt ali-ihmisestä keskivertoihmisen kategoriaan.

On täysin inhimillistä tuntea myös niin sanottuja negatiivisia tunteita. Pyrin henkilökohtaisesti välttämään tunteiden kategoriointia, vaan annan kaiken tulla sellaisenaan ja suuremmin määrittelemättä. Olennaisinta ei ole se, mitä tunnet, vaan se, että osaat päästää tunteesta irti. Sillä vaikka toisinaan itsesäälissä vellominen onkin jopa mukavaa (!!), ei sille kannata antaa valtaa. Olen itse kyllä tunneihminen, mutta ääritunteet ovat lopulta kuitenkin aika kuluttavia ja stressaavia, mikäli ne pääsevät harhauttamaan ja ottavat täysin huomaansa.

Toisinaan tunne jumiutuu kehoon, jos on joutunut suorittamaan liian pitkään, eikä ole ollut aikaa palautua. Silloin yksinkertaiset liikkeet ja asanat sekä erityisesti hengitys saattavat availla tunnelukkoja. Minulla vierähti tänään asanaharjoituksen aikana sananmukaisesti taakka harteilta. En ollut edes tajunnut, kuinka jumissa olin ollut. Taakka putosi ja samalla muutama helpotuksen kyynelkin.

Voi olla, että jonkun mielestä on tylsää elämää se sellainen, ettei koko ajan räisky. Olen itsekin elänyt läpi vaiheen, jolloin räiskyntä oli taattua. Sittemmin olen älynnyt, ettei se ole elämää, jota etsin, vaan haluan seesteisyyttä ja mielen, joka ymmärtää olla lähtemättä mukaan jokaikiseen impulssiin täysillä. Mutta mieli on mieli, se on alati suuntaa vaihtava ja sen kanssa on oltava tarkkana. On erittäin inhimillistä myös lähteä välillä mielen oikkuihin mukaan, vaikka sitten siihen itsesäälipuuskaan. Ihmisiähän tässä vaan ollaan.

Suhteet Sisustus Oma elämä Mieli