Puuh, onpa ollut hektiset pari viikkoa. Tykkään siitä, että töitä on vaihtelevasti ja välillä voi tehdä enemmän duunia, toisinaan vähemmän. Mutta siitä en tykkää alkuunkaan, etten ole oppinut katsomaan kokonaisuutta vieläkään. Duuniin pyydettäessä katson vain sitä kuluvaa viikkoa, enkä älyä tarkastaa edellistä ja tulevaa. Sitten siinä käy helposti kuten nyt kävi, että menee lähes kaksi viikkoa ilman kunnon vapaapäivää. Kolmen eri työn yhteensovittaminen käy välillä työstä jo itsessään. 

Mitä enemmän ikää kertyy, sitä herkemmin olen oppinut tiedostamaan omat rajani. Toki ikä tuo mukanaan myös sen tosiasian, ettei jaksaminen ole enää parikymppisen luokkaa. Tiedän, että olen jossain määrin aistiyliherkkä ja kuormitun helposti, eikä sitä kuormittumista vie pois yhdet hyvin nukutut yöunet. Vaikka nämä faktat ovatkin tiedossa, niin silti päädyn hakeutumaan töihin hektisille aloille, joissa kroppa ja mieli joutuvat koville (poislukien tietenkin joogan ohjaus). Olen ristiriitainen tapaus. 

Avainsanahan on tietenkin kohtuus. Sopivassa määrin tehtynä (kuormittava) duuni antaa enemmän kuin ottaa. Ja tottakai se antaa ihan äärettömästi, kun voi tehdä työnsä hyvin ja olla ihmisten kanssa tekemisissä luoden hyvää tunnelmaa ympärilleen. Liiallisissa määrin homma menee helposti suorittamiseksi ja palautumiseen tarvittaisiin vähintäänkin sapattivuosi. 

On se kyllä ihmeellistä, että en osaa elää kuten saarnaan. Löydän itseni usein tilanteista, joissa olen elänyt omaa jaksamistani uhmaten. Opinkohan ikinä? Toisaalta tämä mennyt rupeama oli ihan poikkeustapaus ja nyt voisin taas keskittyä omaan hyvinvointiini sen sijaan, että ajattelen ensisijaisesti muita ihmisiä. 

Seuraavan kerran kun vuoroja tarjotaan, tsekkaan muuten huolella kalenterin edellisen ja tulevan sivun. Lesson learned.

Ja laivakuvia, koska laivat on siistejä. Ja koska haluan merelle.