Sinne meni vuoden ensimmäinen viikko. Tällä viikolla viimeistään palataan kunnolla arkeen, kun loppiainenkin on jo ohitettu. Ok, nyt kuulosti aivan äärettömän masentavalta tuo edellinen lause! Ikäänkuin arki olisi jotai ei-toivottua. Vaikka itse pidänkin arjesta ja rutiineista, ovat ne ihmisten puheissa usein synonyymeja harmaudelle ja suorittamiselle. 

Entä jos yrittäisikin pitää itsessään arjenkin keskellä sen tietyn fiiliksen joka määrittelee pyhäpäiviä ja juhlakausia? Tietenkin se on vaikeampaa, koska ympäröivä maailma palaa usein rauhoittumisen jälkeen takaisin samaan hulinaan. On hankala olla lähtemättä mukaan samaan. Joutuu oikeasti tekemään duunia sen eteen, että ohjautuisi sisältä ulospäin, eikä toiseen suuntaan. Kun muukin maailma on rauhoittuneessa tilassa, on helpompi tunnistaa oma sisin ja toimia sen mukaan. 

Tuota omaa sisintä on hyvä vahvistaa säännöllisesti, päivittäin. Silloin stressaavia tilanteita on helpompi kestää, eivätkä stressi ja kiire edes ota samalla tavalla otetta kuten silloin, kun on itseltään hukassa. Mikä parasta, oman sisimmän ollessa vahva, ei automaattisesti elä odottaen seuraavaa hengähdystaukoa, seuraavaa viikonloppua tai seuraavaa lomaa. Elää enemmän tässä hetkessä ja nyt. 

PS. Eipä sillä, etteikö seuraavan loman odottaminen olisi mukavaa. Ja eipä sillä, että oman sisimpänsä vahvistaminen olisi aina sitä mukavinta puuhaa. Terveisin nimim. Maaliskuinen Hong Kong mielessäni ja joogamatto kerää pölyä lattialla jo kolmatta päivää.

Tunkee tällä hetkellä korvista ulos kaikki hyvinvointiin liittyvä. Itsestäänselvyydet elämän pienten asioiden tärkeydestä, hetkeen keskittyminen, hengittäminen. Juuri nyt haluan keskittyä omassa joogaharjoituksessani asanaan ja vain asanaan. Fyysisenä harjoitteena. Myös niin sanotussa oikeassa elämässä haluan vain elää, enkä vatvoa mieleni myllerryksiä. Tulee taas aika, kun diipimmät asiat tulevat ajankohtaiseksi, ei niiden onneksi tarvitse olla koko ajan pinnassa. 

Silti en tietenkään pääse mihinkään sen tosiasian kanssa, että pienet jutut todellakin merkitsee eniten ja hetkessä piilee elämän salaisuus. Vai mitä sanotte näistä kissan käpälöistä, avokadopuustani, jonka olen kasvattanut siemenestä, uutta vihreää puskevasta huonekasvista ja ikiroudassa olevista parvekelaseista. Mielettömän kauniita juttuja ja ihan tässä ympärilläni, kun vain älyää katsoa. 

Myös se hengittäminen. Joskus riittää, että vain hengittää. Sitä en sentään aio lopettaa.