Kävin ensimmäistä kertaa Venäjällä siinä vuoden 1994 tienoolla, kun Neuvostoliiton romahtamisesta oli vain muutama vuosi. Paikkana oli Svetogorsk, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä Imatrasta. Käytiin kouluvierailulla ja syötiin kaalipiirasta ja juhlasalissa oli disko. Muuta en muista. Paitsi sen, että aloin kirjeenvaihtoon yhden tytön kanssa ja tuntui äärieksoottiselta saada kirjeitä rajan toiselta puolelta, mutta silti niin läheltä. Kuinka eksoottista se onkaan heille ollut. Siltikään se ei ollut kummempaa kuin naapurit tulivat käymään ja meidät otettiin muuten tosi vieraanvaraisesti vastaan!

Mieleen jäi myös rosoisuus ja ränsistyneet rakennukset, joita teini-ikäisen innolla ihastelin ääneenkin. Muut eivät ymmärtäneet. Taisi olla silloin, kun Venäjä muutti asumaan sydämeeni. Myöhemmin asuin kolme vuotta Pietarissa ja rakastuin vielä syvemmin, tosin Suomeen muutettuani vannoin, etten mene sinne enää ikinä, ellei ihmisoikeustilanne siellä parane. Tuolloin en vielä tiennyt, että vanhemapni tulevat muuttamaan Moskovaan. Eli Venäjän matkailun suhteen on takkini sittemmin kääntynyt.

Viikko sitten pakattiin pyörät autoon ja ajettiin rajalle, siitä jatkettiin pyörillä Venäjän puolelle. Oli muuten poikaystävän ensimmäinen kerta Venäjällä ja mielestäni ihan hyvä aloittaa pienestä kaupungista. Moskova ja Pietari kun eivät kuitenkaan kerro koko totuutta Venäjästä. Tosin ei kerro Svetogorskikaan, mutta jostainhan on aloitettava. Minullekin tämä oli vasta toinen kerta Svetossa, eli yli 20 vuotta oli edellisestä käynnistä. 

Ajeltiin ympäri kaupunkia, käytiin kahvilla ja tietenkin ruokakaupassa. Lempipuuhaa ulkomailla. Kuvattavaa olisi ollut vaikka millä mitalla, mutta pyörä&kamera-kombo ei ole kovin toimiva, joten jäi aika vähiin tällä kertaa. Mutta ou jee, ne ränsistyneet talot olivat edelleen siellä ja samaten kulkukissat ja maantienväriseksi jalostuneet koirajengit. Tosin näkyi myös kerrostaloja, joista tuli Suomi mieleen, hyvä kaupungin asukkaille, huono rappioromantiikan ystävälle.

Pyörällä rajan ylittäminen kävi tosi iisisti ja sukkelaan, mahdolliset jonot voi pyöräilijä ohittaa, eli ei tarvitse venailla tuntikausia rajalla. Tosin tuli vähän törppöiltyä Venäjän rajalla kun ei oikein tiennyt miten toimia, mutta onneksi ei mitään pahempaa sentäs. Venäjänkin rajaviranomaiset alkavat olemaan aika asiakaspalveluhenkisiä nykyään, toista se oli ysärin lopussa kun mentiin käymään iskän kanssa Viipurissa. Saatiin siskon kanssa ihan jäätävää, tilanteeseen täysin sopimatonta flirttiä ja silmäniskuja osaksemme, oli vähän kiusallista. Nyt hieman huvittaa, silloin ei.

Veri vetää Itään. Vahvasti. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Seuraavana vuorossa Moskova.