Vein tänään anopille kiitokseksi kissanhoidosta kukkapuskan. Miksei kukkia veisi enemmänkin? Jos ei nyt anoppilaan koko ajan, niin myös ystävien luo käymään mennessä. Tuntuu mukavalta antaa toiselle jotakin kaunista ja ilahduttavaa just because. Aina ei tarvita isompaa syytä. Tai oikeastaan yhtään mitään syytä, paitsi antamisen ilo. 

Mulla on tällänen koirakaveri nyt viikonlopun ajan hoidokkina, Upi on nimeltään! Tarkemmin sanottuna hän ja kolme kissaa. Asuvat ihan lähistöllä niin oon käynyt heitä muutaman kerran päivässä moikkaamassa ja ruokkimassa sekä Upia lenkittämässä. On aika jännittävä tuo koirakulttuuri. Siis minullahan ei ole juuri mitään kokemusta koirista niin vähän jännitti miten selviän, mutta hyvin on tietenkin mennyt! Uskomatonta miten paljon saa huomiota ulkona ollessa ja ihmiset tulee kysymään saako rapsuttaa (koiraa siis). About kaikki on luulleet, että Upi on pentu, vaikka onkin jo 6-vuotias. Liekö toi ehtymätön energiamäärä syynä nuorekkuuteen… Parasta on ollut lenkki myöhään illalla pimeässä, on ihan eri fiilis strollata koiran kera ku ilman. Toinen huippu juttu oli koirapuistossa yhdessä juokseminen ja myös sen katsominen kun toinen sai uuden solakkalinjaisen kaverin, täysin oman vastakohtansa. Mutta niin he vaan remusivat yhdessä. 

Oon jo nyt aika varma, että Upia taitaa tulla ikävä kun pesti loppuu. Ihana olento. Ja millä tavalla hän katsookaan minua näissä kuvissa! Toi dedikaation määrä vain kahden päivän tuntemisen perusteella!

Huomenna jatketaan lahjanantolinjalla, nimittäin häät nousoo! Kukkalähettilyyden ja Upin kanssa pörräämisen lisäksi käytiin hankkimassa myös lahja hääparille. Senkin antamisesta iloitsen suuresti! Iloitsen toki myös hääjuhlasta, rakkauden juhlat on suosikkilistani ykkösenä. Niissä vois pistäytyä vaikka päivittäin.

Upi❤️

MIKÄ OLI TOI SÄÄ TÄNÄÄN (tähän tuhat sydäntä!)!!! Merihaassa tuulee aina, paitsi tänään. Poikkeuksellista lähteä ulos ovesta niin, että otsatukka saa pysyä paikoillaan. Otettiin kahvit Siltasaaren rannassa, siinä missä on se pitkä puinen laiturintapainen ja paatti poikineen. Oli lämmin ja ihmetytti miten aurinko voi joskus olla niin kuuma ja toisinaan se ei lämmitä juuri yhtään. Viereisen penkin pappa joi Gambinaansa ja haaveiltiin samantyyppisestä huolettomasta punaviinin juomisesta. 

Siirryttiin päiväkävelylle Kasvitieteelliseen puutarhaan Pitkänsillan toiselle puolelle, olo oli kuin ulkomailla konsanaan. Ehkä Ranskassa. Syyskuu ja sato parhaimmillaan. Ihastutti violetti lehtikaali ja teki mieli paeta paikalta se kainalossa. 

Päivän päätteeksi kävin vielä lenkillä. Syyskuun valo on aika maaginen, Säästöpankinrannassa istuin hetken ja tuijottelin valoa ja vettä. Rakastan tätä kaupunginosaa yli kaiken. 

Kiitos aurinko, että tulit vielä käymään. Sinua tarvitaan vielä.