Tän blogin teemaksi voisi ehkä muuttaa ulkoilun, niin tiuhaan on viime viikkoina tullut tehtyä pyörä/paattiretkiä. Keväinen lupaus tehdä paljon retkiä on pitänyt siinä määrin, että täytyy alkaa jo oikeesti miettimäänkin kohteita, kun suurin osa ilmeisimmistä on jo käyty. Tänään otettiin poikaystävän kanssa pyörät messiin ja paikallisjuna Koivuhoviin, sieltä polkaistiin Bodominjärvelle. Oon sen ennenkin sanonut, mutta virkistää kummasti uudet kulmat ja maisemat. Lisäksi Espoossa oli ihanan rauhallista, hyvä että tuli ketään edes vastaan koko reissulla. Toinen huomio: pirusti ylämäkiä! Tai no oikea termi varmaan olisi mäkisyys, mutta tekee mieli nyt vähän dramatisoida. 

Käytiin tietty The Murhapaikalla ja tottahan toki olimme aistivinamme sellasen jännän fiiliksen siellä. En kyllä menisi telttailemaan kyseiseen paikkaan enkä muutenkaan yksin yöllä, yyh. Huomenna jatkuu sama teema, mennään nimittäin aamunäytökseen katsomaan Bodom-leffa. Vaikka käsittääkseni leffa ei kerrokaan noista alkuperäisistä murhista, niin kiinnostaa silti. Ja kiinnostaa ihan jo genrensä puolesta: suomalainen kauhu. 

Paluumatka ajettiin kokonaan pyörillä ja oonkin ollut koko loppupäivän vaan makuuasennossa reporankana. Oli kummallinen fiilis (näitähän nyt riittää tänään!), kun tuntui että oltaisiin oltu reissulla ehkä max. tunti, mutta kokonaisuudessaan siihen menikin lähemmäs viisi tuntia. Ihan kun olis joutunut johonkin aikapoimuun tai vastaavaan. Joskus näitä käy, ajantaju katoaa, eikä ajan kulumiseen kiinnitä mitään huomiota. Oon yleensä liikaa kelloa tuijotteleva tyyppi: ”jahas, nukuin yhteentoista, päivä pilalla” tai: ”kello onkin jo kolme, päivä meni ohi taas niin nopeesti!”. Annan kellonajan määrittää tekemisiäni, ikäänkuin sillä mitään väliä olisi syökö lounaan klo 11 vai klo 15. Vahvasti ohjelmoitu kellotaulu sisälläni, kun oikeasti haluaisin mennä sen oman sisäisen kelloni mukaan. Toki on ihan hyvä, että se kellotaulu on hallussa, koska velvotteitakin tässä elämässä on, mutta välillä siitäkin on ihan hyvä päästää irti. Tänään se tapahtui ihan vahingossa ja se pöllämystytti toden teolla! Olen edelleen ymmyrkäisenä.

Vanhana haluan sitten olla sellanen ahavoitunut ulkoilmaihminen, jonka kasvot on tuivertuneet syville rypyille meriviimassa. Miten sellaiseksi pääsee ja voinko alottaa saman tien?