Saaristohommat

Tää viime keskiviikkoinen jos mikä oli kyllä täydellinen tapa päättää elokuu ja ottaa syys vastaan. Johan toi Hakis-Vuosaari -risteily olikin ollut puheena ainakin vuoden ja nyt sitten ihan vihka viimeisellä vuorolla kruisattiin Vuokkiin saariston läpi. Oltiin poikaystävän kanssa lähes ainoat matkalaiset, joku ukkeli tosin tuli Hakis-Hertsikka välin esimiehen elkein. Varmaan duunimatkalainen, salkku ja kaikki. Ei oo käynyt mielessä, että totahan voisi tosiaan käyttää kuin julkisia konsanaan. 

Meille sattui ihana, aurinkoinen sää, mutta huomasi kyllä että syksyä on jo ilmassa, nimittäin heti kun aurinko laski oli haettava viltit ja kääriydyttävä niihin. Vuokin päässä näpit oli pisteleväisen kohmeiset. Mutta ahh, vilakkuudesta huolimatta: mikä retki! Mitkä maisemat! Näki taas kerran Helsinkiä vähän eri vinkkelistä. Ensi kesänä pitää kyllä ottaa noita matkan varrella olleita saaria haltuun. Se on vissi.

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

Välillä sen tajuaa kuinka onnekkaassa asemassa onkaan: asun meren ympäröimänä. Kun parvekkeelta oikein yytsii niin näkee vettä, samaten makkarin ikkunasta. Ihan turhaan Merihakaa pidetään betonihelvettinä, harvemminhan sitä kuitenkaan tässä talojen holleilla pörrää, vaan useimmiten just jossain lähistöllä. Taidanpa muuten lähteä lauantailenkille rannalle! Ihanat lauantait sinne ruudun toispuolelle!

 

 

Suhteet Oma elämä Matkat

Hollannin muuttolintu

Just tän tyyppisiä postauksia on blogimaailma pullollaan. Selostusta siitä, kuinka ystävät on tärkeitä ja elämän suola ja sit välillä ollaan Holidayssa 🙂 No isken minäkin lusikkani soppaan, koska miljoona kärpästä ei voi olla väärässä. 

Eilen saateltiin rakas ystävämme Katja Hollannin syksyyn. Sinne se nyt lähti koko loppuvuodeksi, vaihtoon. Minulla ei ole ihan hirmuisen paljon läheisiä ystäviä, mutta ne jotka elämässäni ovat, ovat sitäkin rakkaampia. Välillä koen olevani huono ystävä, kun en välttämättä pidä yhteyttä tarpeeksi usein ja näkemisen kanssa on vähän sama homma. Mutta aidon ystävyydenhän tunnistaa juuri siitä, että juttu jatkuu saman tien, vaikka näkemisten välissä olisi miljoona vuotta. 

En oikein tiedä, mitä ystävyydestä voisi kirjoittaa jotain sellaista, jota ei olisi jo sanottu. Ystävyys menee tietenkin rakkauden kategorian alle ja eihän rakkauttakaan pysty määrittämään ja lähes kaikki oivallukset on jo kertaalleen sanottu. Siksi tuntuu, että toistaa vain kliseistä mantraa. 

Olen myös menettänyt muutamia ystäviä aikuisiällä ja näistä välirikoista toipumiseen on mennyt vuosia. Loppuneen parisuhteen jälkeen voi sentään jäädä kavereiksi, mutta menetetylle ystävälle ei voi oikein sanoa et hei, oltasko vaan kavereita?? Siitä syystä ystävän menettäminen saattaa tuntua jopa vaikeammalta kuin rakkaussuhteen loppuminen, vaikka mitäpä näitä nyt vertaamaan. Molemmat ihan tarpeeksi ikäviä juttuja. Loppujen lopuksi ne erot läheisistä ystävistä on kuitenkin olleet kasvattavia kokemuksia. On ymmärtänyt mitä itse teki väärin, mitä toinen teki, miten dynamiikka on ollut lievästi sanottuna fucked up ja lopulta: näin sen kuuluikin mennä. Vaikka sattui, niin parempi näin. 

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

Se oli sellainen ilta se. Loppukesän valo ja aurinko, ystävät, lautasellinen veeffiä, yks Napue GT, ihana Holiday ja lopuksi pyöräily kotiin Pohjoisrantaa pitkin. Voisi ehkä ajatella, että ilta oli samalla koko kesän lopetus ja on aika siirtyä alkusyksyyn. Vaikka just nyt kun katsoo ulos, niin sää on mitä kesäisin. Miksi muuten tää vuodenajan määrittely tuntuu olevan ihmiselle niin tärkeää??

 

 

 

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Ystävät ja perhe