Basic vegan bitch

Oon ollut vegaani päälle viisi vuotta ja viime aikoina on alkanut tuntua siltä, että jes! viimeinkin suuri yleisökin älyää. Ei tartte joka paikassa enää selittää erikseen mitä syö/mitä ei syö, vaan vegaanius on jo aika hyvin ymmärretty. Poikkeuksiakin tietty on, ei tartte kun lukea Paskaa vegaaniruokaa -ryhmää fb:ssä niin saa hakata facepalmia ihan olan takaa. Mutta joo, hyvään suuntaan ollaan menty todellakin ja joskus se vähän herkistää ja itkettää. Se, kuinka niin moni on valinnut kärsimysvapaan elämäntyylin ja ihmisten silmät aukeaa pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Tänään kävin Kolon avajaisissa Pengerkadulla, vaikuttaa jo nyt ihan lempparimestalta! Tän sanon vaikka ei edes mahduttu sisään vaan katottiin ikkunan takaa kun bändi soitti. Oli jotenkin todella hyvä tunnelma. Syötiin Katjan kaa puoliksi riisipiirakka munattomalla voilla sekä munkkipossu. Nam. Koko menu siis vegaaninen. Täytyy mennä uusiksi paremmalla ajalla.

image.jpg

image.jpg

image.jpg

Ruoka❤️ Muistan kun joskus puhuin entisen duunikaverin kanssa vegaaniudesta. Hän sanoi, ettei ikinä pystyisi, koska ”on niin kaikkiruokainen”. Jäänyt vähän kaivelemaan toi kommentti, sillä en todellakaan ole mikään nirsoilija, päinvastoin. Pidän itseäni myös hyvin kaikkiruokaisena, eikä nyt justiinsa tuu mieleen ruokaa josta en pitäisi. On vain tiettyjä juttuja, joita en syö. Piste 🙂

Kuvissa tän viikon ruokia. Vähän köyhähkö aamiainen, poikaystävän tekemä ruoka ja hätäpäissään kokoonkyhätyt salaatti-wrapit. Nam taas.

Koti Ruoka ja juoma

Muhkea

Kyllähän tämä päivä oli huomattavasti edeltäjäänsä miellyttävämpi, kuten aavistelin. Tarinan opetus: hyväksy myös tuonkaltaiset päivät ja fiilikset osaksi elämää. Anna sen kaiken vaan tulla ja vyöryä, sillä mitä enemmän sitä estelee, sitä pahemmaksi möykyksi se muotoutuu. Aika itsestäänselvä asia joo, mutta ehdottomasti sellainen, jonka parissa ainakin itselläni on vielä hirmuisesti työstämistä. Sen hyväksymisessä, että elämä ei aina ole kivaa, vaan ajoittain ärsyttävää suossa tarpomista. Tai oikeastaan olen sen tosiasian jo aikapäivää sitten hyväksynyt, kompastuskivenäni taitaa enemmänkin olla se, kuinka suhtaudun noihin suossatarpomisiin. Haluaisin oppia pääsemään ikäänkuin sivustaseuraajaksi ja ehkä vähän nauraakin sille, kuinka vakavasti otan ns. negatiiviset olotilat. Varsinkin, kun on varsin hyvin tiedossa mistä fiilikset johtuu. Ei se oo hei niin vakavaa, se on vaan elämää!

image.jpeg

Tää on parin päivän takaa tää outfitti. Oon ehkä viimeinkin oppinut käyttämään tollasia runsaskankaisia (aka roikkuvia) vaatteita ja vuosia on mennyt totutteluun. Ennen olin varma, että ne saa minut näyttämään muhkealta, nykyään en välitä vaikka asia näin olisikin. Entäs sitte. Onpa muuten ärsy sana toi MUHKEA. Muh-kea. 

Muoti Oma elämä Päivän tyyli