Miten nopeaa vauhtia päivät menevätkään! Meidän pieni on huomenna jo kolmeviikkoinen pikkumies, joka nostelee päätään, yrittää ryömiä, kurkottelee kaikkea kiinnostavaa käsillään ja katselee kauniita tyttöjä. Aika, älä kulu niin nopeasti!

Viimeisten parin viikon aikana olemme pikkuhiljaa lähteneet liikenteeseen, vaikka monet paikalliset viettävätkin ensimmäisen kuukauden kotona perinteiseen Confinement period -tyyliin. Vauvamme on suomalaisittain isokokoinen, joten pariviikkoistamme luullaan aina parikuiseksi ja oikean iän kuultuaan vähän päivitellään, kun olemme jo niin varhain liikkeellä. Me emme kuukauden kotonaoloa kestäisi, vaan olemme käyneet ravintoloissa, ostoskeskuksissa ja kahviloissa lähes entiseen malliin. Ainoastaan vaunulenkille en ole vielä sektiosta toipuessani uskaltautunut, mutta kovasti jo suunnittelen aamulenkkejä Singaporen Botanic Gardensissa muutamien äitikollegoiden kanssa.

Singaporessa ei pääse vaunujen kanssa bussiin, joten liikumme vauvan kanssa joko taksilla, uberilla tai metrolla. Varusteina Bugaboon Cameleonit, joihin olemme olleet todella tyytyväisiä. Ostimme vaunut Suomesta viime kesänä, sillä Singaporessa kunnon vaunuista saa pulittaa ainakin tuplaten Euroopan hintoihin verrattuna, Stokken sänky maksaa täällä jopa kolminkertaisesti Suomen hinnan. Lisäksi saimme Euroopan ulkopuolella asuvina vielä taxfree-vähennyksen, joten diili oli Singaporen hintoihin verrattuna erittäin kannattava. 

Ennen raskautta en tiennyt vaunuista mitään, joten vaunumaailmaan tutustumiseni alkoi tästä Lilou´s Crushin vaunupostauksesta ja sen mahtavista kommenteista. Ongelmia vaunujen valinnassa tuotti lähinnä se, että nyt ollaan Singaporessa, mutta vuoden päästä ehkä jossain ihan muualla, joten oli hankittava jokaiseen ilmastoon sopivat yleisvaunut. Muutamiin vaihtoehtoihin tutustuttuamme selkeäksi voittajaksi nousivat citykäyttöön sopivat Bugaboon Cameleonit. Ja ne liikkuvat kuin unelma, jopa tämän tumpelon törmäilijä-äidin käsissä.

Naureskelimme Suomessa kovin suosituille Emmaljungille, niille suurille hyökkäysvaunuille. Pilkka osui hieman omaan nilkkaan, sillä toisinaan omat Cameleonimme tuntuvat täällä kuin jättimäisiltä hyökkaysvaunuilta. Expattien keskuudessa Bugikset ovat suosittuja, mutta ylivoimainen suosikki on Suomessa ainoastaan matkavaununa tunnettu Bee. Paikalliset käyttävät lähes poikkeuksetta heppoisia matkarattaita ja pyörittelevät hieman silmiään, kun kuljen täydessä varustuksessa vaippakasseineni ja turvakakaloineni/vaunukoppineni. Pikkuenkelimme viihtyy molemmissa vaihtoehdoissa ja useimmiten nukkuu suurimman osan reissujamme. Poikaparka ei tiedäkään missä kaikkialla hän on ollut ja kuinka moni ihminen häntä onkaan ihastellut, kun toinen on viihtynyt niin tyytyväisenä unimaailmassaan. 

Vaikka muutoin olen alkustresseistä selvittyäni ottanut beben kanssa liikkumisen aika rennosti, on perheessämme yksi tärkeä sääntö, josta ei poiketa. Poikamme on kiinni turvakaukalossaan aina automatkojen ajan. Se taitaa olla Suomessa lakikin? Täälläkin turvakaukaloja suositellaan, mutta ne eivät ole pakollisia. Osa paikallisista kuljettaa vauvojaan sylissään automatkoilla, etenkin lyhyillä taksimatkoilla. Siksi matkavaunut riittävät, kun turvakaukaloita ei tarvitse kuljettaa mukana. Toki suuri osa myös paikallisista pitää turvaistuinta omassa autossaan, mutta joidenkin meidän expattien ehdoton turvaistuimen käyttöpakko aiheuttaa hieman ihmetystä. Sain vihaisia katseita taksikuskilta kieltäytyessäni ottamasta vauvaa syliini, hänen huutaessaan kitarisat punaisina ruuhkassa. Ei voi mitään ja siinä ei auta kuin hyssytellä, mutta poika pysyi köytettynä tuolissaan.

Toinen minua ihmetyttävä kulttuuriero on etenkin singaporenkiinalaisten tapa käyttää vaunuja to-del-la pitkään. Huvituksella ja ihmetyksellä bongailen jo lähes kouluikäisiä lapsia istumassa tai jopa makoilemassa jalat pitkällä sojottaen aivan liian pieneksi jääneissä vaunuissaan. ”Lapsijumalia”, vai mitä, en osaa sanoa, mutta näky on varsin häkellyttävä. Yhtä hyvästä palvelusta on meidän poikamme turha edes haaveilla.

Vauvasta huolimatta ravintolalounailla ja illallisilla herkuttelut ovat siis jatkuneet entiseen malliin (kuvia herkuista sivupalkin Instagramissa) ja pojastamme kasvaa vielä kunnon kulinaristi. Nyt hän jo antaa äidin ja isin syödä rauhassa, nukkuen kiltisti omassa kopassaan.

Fiksu poika.