Näin ne illat katoavat

Läksin tänään ihan ajoissa töistä ja olin hakemassa pikku kundia päiväkodilta vaille kolme. Piipahdimme samalla yliopiston kirjastolla, jossa myytiin populaaritiedekirjoja. Ostin yhden. Tulimme kotiin. Join kupin teetä ja vilkaisin Hesaria. Sitten leikimme pikku kundin kanssa vähän. Siirsin ruokaa pakastimesta uunin kautta pöytään ja istuuduimme syömään. Pikku kundin ruokailu kesti noin tunnin. Sitten mentiin takapihalle puuhailemaan. Se päättyi siihen, että pikku kundi repi kielloista huolimatta kukkia ja komensin sisään. Siitä irtosi noin reilun puolen tunnin mittainen raivokohtaus. Varttia vaille seitsemän aloin keittämään puuroa (raivoaminen oli päättynyt minuuttia aiemmin) ja jo 45 minuuttia myöhemmin se oli syöty. Siitä puoli tuntia niin oli päästy kylvystä ja siitä puoli tuntia, niin oli valot sammutettu.

Nyt kymmentä vaille yhdeksän makuuhuoneessa on hiljaista. Minun pitää laittaa ruudut kiinni tuntia ennen nukkumaan menoa eli kymmenen minuutin päästä. Sitten jää tuntia aikaa ihan mihin vaan. Taidan syödä iltapalaa ja pakata huomista reissua varten.

Aika vaan valuu. Ihmettelen niitä vanhempia, jotka pääsevät vasta viideltä töistä, miten he ehtivät yhtään mitään? Me ei ehdittäis edes syödä sekä päivällistä että iltapalaa.