Joka päiväinen leipämme

Olenkohan kirjoittanut tästä ennenkin? Ainakin mietin tätä usein. Nimittäin leipää.

Hirvittävän iso osa leivästä (vai pitääkö sanoa leipätuotteesta), noin joka viides, tuodaan ulkomailta. Mietin silloin tällöin, että kukahan niitä syö. Meidän leivän kun usein leipoo paikallinen Elonen tai Ruth tai sitten Vaasan tai Fazer (Oululainen), ja kaikki yleisesti käytössä olevat olen tarkistanut, että Suomessa tehdään.

Mutta sitä ulkomaalaista leipää löytyy niistä tuoksulla mainostettavista leivistä eli paistopisteiltä. Kävin tänää Mestarin herkussa ja otin siitä lämpimän, herkutteluleivän, piti tarkkaan valita, kun joukossa oli Ranska, Belgia, Puola, Ruotsi. Teki mieli croissanttia, kolmenlaista oli, mutta ei kotimaista, en ottanut. Ranskalaisen croissantin otan mielelläni, jos sen on leiponut eräs ranskalainen taituri Vallilassa. 😀

Ja jos haluaa oikein suomalaista leipää, niin ei riitä, että taikina on kotimaista. Jauhotkin voivat tulla mistä vain. Mutta luin juuri Kauppalehti Optiosta (nro 13), että tänä vuonna on hyvä vuosi rukiille; riittänee koko vuoden tarpeiksi. Eli tulevana talvena saatais syödä ihan kotimaista ruisleipää, joka on harvinaista herkkua.

PS. Jotta leipähommat eivät menisi liian helpoksi, niin toisinaan yritän katsoa, että saisin vähän vähemmän suolaa leivässä. Leipä taitaakin olla meidän perheen melkein ensisijainen suolan lähde. Tänään en onnistunut: vasta kotona huomasin, että suolaprosentti 1,5! Yyyh! Leipätiedotuksella on koottu lista vähäsuolasista leivistä, jos kiinnostaa.

PPS. Tajusin vasta tätä päivitystä tehdessäni, että Oululainen on Fazerin brändi. Olen luullut omaksi firmakseen…