Juoksulenkki, joka tuntui hemmetin pahalta
Minähän olen vuosikausia yrittänyt kuntoilla säännöllisesti, mutta sohvaperunuus istuu minussa sitkeästi.
Vuosi sitten kesällä uhosin juoksevani syksyllä kymmenen kilometrin lenkin. Se olisi elämäni pisin lenkki. Joskus seitsemän, kahdeksan vuotta sitten, kun innostuin ensimmäisen kerran juoksemisesta, juoksin keväällä ensimmäisillä lenkeillä puhelinpylväiden välejä, ja loppukesästä juoksin jo pisimmillään 7-8 kilsan lenkkejä. Sen jälkeen olen aloittanut juoksemisen monta kertaa uudestaan, mutta olen enemmän lyhyiden lenkkien nainen: 4-5 kilometriä aamulla ennen aamupalaa.
En juossut edellisenä kesänä kymmentä kilometriä. Enkä menneenä kesänäkään.
Nyt sunnuntaina meillä oli vähän riitaa kotona (mulla oli hermo kireällä, kun en löytänyt sykevyötä mistään, tai no, lopulta löytyi) ja läksin lenkille. Tarkoitus oli juosta normaali neljä kilometriä. Sitten aloinkin miettiä, että jaksaisikohan juosta vähän pidemmän lenkin. Juokseminen ei tuntunut erityisen hyvältä, mutta jolkottelin kuitenkin eteenpäin siitä kohdasta, josta normaalisti käännyn takaisin. Läksin kiertämään järveä ja mietin, että jos juoksisin niin pitkälle kuin jaksan ja sitten pitäisi kuitenkin vielä juosta sama matka takaisin. Jossain vaiheessa aloin lähestyä sitä pistettä, että ei ollut enää mitään järkeä kääntyä takaisin.
Kun reippaasti yli puolet järvestä oli kierretty ja tien varressa on kyltti omaan kaupunginosaan 4 km, mietin, että selviänkö kotiin asti vai pitääkö soittaa taksi. Jatkoin vain jolkottelua (ja melkein jouduin jotain karannutta koiraa vielä jahtaamaan kesken kaiken). Heikotti ja uuvutti, olin kuitenkin ollut jo melkein neljä tuntia hereillä ilman aamupalaa enkä ollut juonutkaan mitään ennen lähtöä. Puolisen kilometriä ennen kotia on lähde. Kävin pyyhkäsemässä vähän vettä naamaani, mutta en uskaltanut pysyhtyä, kun pelkäsin, että en pääse enää uudestaan liikkeelle.
Pääsin kuin pääsinkin kotiin enkä joutunut edes kävelemään metriäkään koko matkasta. Reilut 13 kilometriä.
Join, kävin suihkussa, söin valtavan aamupalan, lojuin sohvalla, söin lounaan ja kahden ja puolen tunnin hereilläolon jälkeen kaaduin sänkyyn ja nukuin 1,5 tuntia. Nilkkaan ja polveen särki, väsytti ja tuntui ärsyttävältä. Nilkka on vielä tänään, pari päivää myöhemmin turvonnut ja aristaa, en pysty kävelemään normaalisti, pari särkylääkettäkin olen ottanut. Se sykevyökin tosiaan löytyi ja viimeisten 50 minuutin keskisyke oli 158, vaikka vauhti ei ollut kävelyä kummempaa (koko matkan keskisyke 148, että ei kovin kevyttä menoa). Minkäänlaista euforiaa ei tullut missään vaiheessa, vaikka normaalisti lenkin jälkeen tuntuu tosi hyvältä. Nyt tuntui vain pahalta.
Mutta itsetunto kohosi. Uskallan ehkä toistekin mennä äärimmäiselle epämukavuusalueelle.
