Jaksaa, jaksaa, jaksaa. Ei jaksa.

Tällä kertaa en ole minä unien kanssa taisteleva, vaan pikku kundi.

Hän täytti juuri kolme. Eli on omien sanojensa mukaan iso poika. Tämä näkyy siinä, että päiväunet meinaa jäädä nukkumatta. Puolen päivän jälkeen ei väsytä vielä yhtään. Eikä oikeastaan vielä kahdeltakaan, joka on se kellonaika, jolloin niiltä päikkäreiltä olisi tarkoitus nousta ylös. Tänään hillui ja lauleskeli yläkerrassa, kun minä ja mies katsottiin alakerrassa Koukussa-sarjaa. Kyllä lapsen pitää nukkua, että aivot kehittyvät hyvin (eli vanhemmat saavat keskellä päivää yhteistä laatuaikaa eli katsoa telkkaria!)

Ei siinä mitään, jos jättäisi ne päiväunet kokonaan väliin. Mutta kun ei jaksa. Lähdettiin sitten kolmen aikaan potkupyörällä kirjastoon ja siellä oli jo pientä levottomuutta ilmassa. Kun päästiin pihalle, niin sittenhän se alkoi. Mahdoton itku ja huuto, että hän haluaa mennä eri reittiä. Ei siinä mitään, minulle on periaattessa ihan sama, mitä reittiä mennään. Mutta kun pikku kundi ei oikeastaan kiukuttele muuten kuin väsyneenä, niin on helppo tunnistaa, mistä kenkä puristaa. Ja väsyneenä ne kiukun aiheet menevät ja tulevat. Jos vaihdamme reittiä, niin hän haluaakin ajaa takaperin, ja sitten ottaa pipon pois ja sitten mennä puun alle ja sitten haluaa että äiti hyppii yhdellä jalalla ja sitten haluaakin mennä kuuhun ja sitten ja sitten. Hetken aikaa huusi ja onneksi kaukaa viisas äiti oli ottanut mukaan rattaat, jonne könysi. Leikkipuiston kohdalla halusi mennä sinne ja unen sekaisesti vaati päästä keinumaan. Ajeltiin pari rinkiä keinun edessä ja tuhina kävi. Vielä unen seasta kuuluu ”mennään keinumaan”.

Kello oli siis vaille neljä. Tuolla hän nukkuu rattaissa. Kunpa nyt jollain ilveellä saisi illalla nukkumaan kahdeksan kieppeillä. Meillä olisi vielä pari jaksoa sarjaa jäljellä…