A dream or a plan?

Olin eilen pikkujouluissa. Hauskaa oli, ja olinkin kotona vasta yhden aikaan yöllä. Sellaisen olen oppinut tässä elämän varrella, että juhlista pitää lähteä kotiin silloin kun on hauskaa. Tietenkin on se vaara, että juhlat muuttuvat vieläkin hauskemmiksi vielä jonain hetkenä x, kun on jo poistunut. Mutta todennäköisemmin käy niin, että ihmiset väsyvät ja humaltuvat liikaa ja ei olekaan enää niin hauskaa.

Pikkujoulut olivat siis työpaikkani. Eräässä vaiheessa pöydän ääressä keskustelu kääntyi unelmiin (kaikki keskustelijat olivat 25-35-vuotiaita). Pari työkaveria harmitteli, että heillä ei ole unelmia. Kuulemma tuntuu välillä tyhjältä. Heistä unelmat tuntuivat tärkeiltä. Minä taas rohkenin olla eri mieltä. Itselleni on ollut elämäni varrella jos jonkinlaista unelmaa, mutta ei unelmilla mitään tee, jos ei ole suunnitelmia. Kaiken perusta on minusta suunnitelma. Unelmat voivat olla epärealistista höttöä. Toki ne voivat olla hyvinkin helppo toteuttaa. Suunnitelma sen sijaan on selkeä juttu, johon voi luottaa. Jos joku päivä tympii, ei huvita ja kaikki tuntuu turhalta, niin jos on suunnitelma, jonka mukaan edetä, niin ei siinä muuta kuin jatkaa porskuttamista. Erään työkaverin mielestä ensin tarvitaan unelma, josta voi tehdä suunnitelman. Se olisi tietenkin ideaalitilanne, mutta voi suunnitelman tehdä ilman unelmaakin: valitsee kyseisessä tilanteessa parhaan etenemissuunnan ja tekee suunnitelman ja lähtee eteenpäin.

Juuri nyt minulla ei ole suunnitelmaa. Tuntuu vähän kuin olisin tuuliajolla. Minulla oli suunnitelma valmistua maisteriksi. Sen tein. Nyt olen puolisen vuotta tässä katsastellut ja miettinyt. Epämääräisiä ajatuksia ja ehkä unelmiakin on, mutta suunnitelma puuttuu. Suunnitelma tuntuu minusta tärkeältä.

PS. Suunnitelmat ovat minusta tärkeitä, vaikka -minä jos kuka- tiedän, että elämä ei mene niin kuin on suunnitellut.

Kuva Pixabay. Haluaisin matkustaa Kanadaan katsomaan vuoria.