PMS *vihanen hymiö*

Kyllä olisi saanut se eeva jättää omenat syömättä. Nyt tulee avautuminen ainoasta naisena olemisen huonosta puolesta.

Nuorena tyttönä ja naisena en kärsinyt kuukautisista millään tavalla: en ennen enkä niiden aikana. Ei koskenut eikä ahdistanut. Iän myötä pääsin tutustumaan PMS:sään, joka on lapsen saannin (tai iän) myötä vaan pahentunut.

Kysymys ei ole siitä, että olisi vähän ärtynyt tai tekisi mieli vähän suklaata. Koskaan ei tiedä etukäteen, millainen kuukausi tulee. Kestääkö kaksi viikkoa ovulaatiosta menkkoihin vai vain viikon. Toisinaan pääsee melko vähällä, toisinaan on ihan kipeä. Nimittäin fyysisesti kipeä: kaikkia lihaksia, käsiä, selkää ja jalkoja, särkee ja kivistää. Kehon lämpötila nousee noin asteen ja olo on senmukainen: kuin olisi kipeä, flunssassa. Edelleen menen siihen lankaan toisinaan, että luulen, että flunssa on iskenyt.

Mieli ei tee vain suklaa, vaan ihan mitä vaan. Ihan kuin olisi sellainen hevosennälkä kuin maidon noustessa. Ei sen suklaata tarvitse olla, puuro ja perunakin käy. Nälkä ei tainnut millään, vasta ensi viikolla.

Liikunta auttaa toki, mutta pahimmillaan on niin kipeä, että ei jaksa lähteä liikkumaan. Se tuntuu jotenkin huonolta: kuin flunssassa yrittäisi juosta.

Pahimpia ovat ne kuukaudet, kun mieli lähtee mukaan, ja joutuu itkeä tihrustamaan naamansa irti. Onneksi harvemmin.

No, onneksi tässä ei ole enää pitkä matka vaihdevuosiin! Jihaa! Sehän se varmasti hauskaa sitten.