Imetyksestä ja sen lopettamisesta

Jo raskausaikana ajatuksena oli imettää lasta ”pitkään”. Erilaiset tutkimukset kun näyttävät puoltavan sitä, että imetyksellä on niin paljon positiivisia vaikutuksia sekä lapsen että myös äidin terveyteen.

Eihän se alku mennyt kuin strömsössä, kun muksu syntyi viikolla 31 eikä paljoa päässyt ryömimään itse rinnalle, kun pikaisesti sain sylissä pitää ennen kun kiidätettiin teholle keskoskaappiin. Muutamaa tuntia synnytyksen jälkeen hoitaja toi kupin ja sanoi, että olisi hyvä lypsää maitoa vauvalle. Näytti kyllä kädestä pitäen, miten lypsetään kädellä ja pumpulla. Ensimmäinen lapsi eikä muutenkaan ollut ehtinyt valmistautua. Jäin vain tuijottamaan kuppia, että tämä parin desin kuppiko sitä pitäisi täyteen saada.

Mutta päätin ruokkia vauvan omalla maidollani. Olihan se ehkä vähän järjetön päätös jääräpäiseltä ihmiseltä, mutta ajattelin, että kun alku muuten ei ollut paras mahdollinen, niin parhaani teen niissä asioissa, joihin itse pystyn vaikuttamaan.

Lopulta maito nousi, vuokrasin kotiinkin sähköpumpun (käsin en oppinut ikinä lypsämään pisaraakaan) ja lypsin ohjeiden mukaan 8-12 kertaa vuorokaudessa.

Viikon ikäisenä A halusi kokeilla ensimmäisen kerran rinnalta syömistä ja siitä lähtien sitä harjoiteltiin. Ruokaa meni nenä-mahaletkulla, pulloista ja rinnasta. Kotiin päästyämme osa maidosta oli edelleen joka tapauksessa pumpattava, kun siihen piti sekoittaa jauheena bmf:ää (äidinmaidon vahviketta). Välillä lapsi tykkäsikin syödä mieluummin pullosta. Miehen työyöt olivat välillä älyttömiä: kun lapsi heräsi nälkään, hain alhaalta jääkaapista maitoa, lämmitin sen ja syötin. Sitten lapsi nukkumaan ja itse puoleksi tunniksi lypsämään. Ja sama muutaman tunnin päästä uudestaan.

Maitoa ei nimittäin tullut kuin hanasta. Ehei. Sitä tuli jotenkin kuten, mutta ei todellakaan siinä tahdissa, kun vauvan tarve kasvoi (lapsi tuplasi painonsa kahdessa kuukaudessa). Tiesin, että vauva saisi suoraan imemällä kyllä riittävästi, mutta pulloon sitä ei tullut riittävästi. Pahimmillaan lypsin seitsemän tuntia päivässä eikä sekään meinannut riittää. Olin jo mustelmilla siitä lypsämisestä. Siinä kohdin oli kriittinen piste, kun alussa pakastettu maitokin alkoi loppua.

Siitä kuitenkin selvittiin, kolmen kuukauden iässä päästiin pumppaamisesta kokonaan ja reilun puolen vuoden ikäisenä rintakumistakin. Siitä lähtien imetys onkin sujunut.

Nyt tänä syksynä päädyimme pojan kanssa törmäyskurssille imettämisestä. Imetys on ollut pääosin mukavaa, paitsi viimeiset ajat aamun ensimmäinen kerta. Aamu alkaa itkeskelyllä, että maitoa pitäisi saada. Ja minä haluaisin saada aamulla edes silmät auki ennen maitohanoja. Niinpä olen aina silloin tällöin sanonut, että maito saattaa loppua pian. Eräänä iltana poika ei pyytänyt maitoa eikä seuraavana aamunakaan. Iltapäivällä kun tulin yliopistolta, sanoin pienelle maidon pyytäjälle, että maito taisi nyt loppua. Siitä on neljä vuorokautta. Jonkin kerran on kysellyt ja ihan pikkuisen itkeskellyt, mutta koska ei ole sen suuremmin, niin hanat ovat pysyneet kiinni.

Virallisista tietolähteistä en ole löytänyt juurikaan tietoa imetyksen lopettamisesta. Nyt katsotaan jännänä vaikuttaa mitenkään hormonitoimintaan, painonhallintaan (!) tms. Suurin kysymys lienee tällä hetkellä, että milloin ihmeessä nyt rinnat tyhjenevät.